Ero sivun ”Chad Smith” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 10:
==Red Hot Chili Peppers==
Chad liittyi yhtyeeseen 1988 alkuperäisen rumpalin Jack Ironsin lähdettyä. Ironsin lähtö johtui Red Hot Chili Peppersin alkuperäiskitaristin [[Hillel Slovak]]in kuolemasta 26-vuotiaana huumeiden yliannostukseen, josta Irons järkyttyi suuresti. Chad on ollut yhtyeessä siitä lähtien. Hän osallistuu toisin kuin rumpalit yleensä, yhtyeensä biisien tekemiseen. Smithin ollessa rumpalina Red Hot Chili Peppers on saavuttanut suurimman menestyksensä, monia kymmeniä miljoonia kappaleita myyneet levyt
"Californiacation" ja "By The Way", sekä useat huippusuosion saavuttaneet maailmankiertueet. Red Hot Chili Peppers oli tauolla vuodet 2007-2010, jonka aikana Smith perusti oman yhtyeen, Chicken Footin. Chicken Foot oli suosittu, muttei kuitenkaan saavuttanut läheskään samaa suosiota kuin Red Hot Chili Peppers. Kun Chili Peppers palasi tauolta vuonna 2010, Chad oli jälleen yhtyeen mukana, kuten myös laulaja Anthony Kiedis ja basisti Flea. Kitaristi John Frusciante, erosi kuitenkin bändistä 2010, jolloin Flean lähtökin oli lähellä. Flea kuitenkin päätti jatkaa bändissä ystävänsä lähdöstä huolimatta, sillä hän tunsi suurta rakkautta bändiä, Chadia ja erityisesti Anthonya kohtaan. Niinpä yhtye valitsi uudeksi kitaristikseen ennenkin sen kanssa esiintyneen Josh Klinghofferin. Chad Smith varmisti asian lehdistölle, 2010. Chad konsertoi muun yhtyeen kanssa Suomessa, Ratinan Stadionilla Tampereella 1.8.2012. KeikanKeikkaa on sanottu olleentituleerattu yhtyeen paraskaikkien aikojen parhaaksi koskaankeikaksi.
 
==Muuta==