Ero sivun ”Suomen Kansallisooppera ja -baletti” versioiden välillä

Ooppera jatkoi toimintaansa koko sota-ajan vaikka Aleksanterin teatteriteatterirakennus vaurioituikin lievästi [[talvisota|talvisodan]] pommituksissa. Esityksiä haittasi myös se, että miespuolisista työntekijöistä suuri osa oli rintamalla. Näyttävimmän sotilasuran teki tenori [[Alfons Almi]], jolle ehdotettiin Mannerheim-ristiä ansioistaan suorasuuntaustykin johtajana. Sodan aikana perustettiin [[Suomen Kansallisbaletti|Oopperan balettikoulu]] (nykyään nimeltään Suomen kansallisoopperan balettioppilaitos). <ref name="SMH 398-399"/>

Sotien jälkeen esitettiin perinteistä oopperaa, mutta ohjelmassa oli myös [[Benjamin Britten]]in [[Carl Nielsen]]in teoksia. <ref name="Bacon, 598-606"> {{Kirjaviite | Tekijä=Henry Bacon| Nimeke= Oopperan historia |Sivu=598-606| Julkaisija= Otava | Vuosi=1995| Tunniste=ISBN 951-1-13273-3}} </ref> Soini toteutti myös suunnitelmansa ulkomaiden- ja maaseutukiertueista. Oopperan baletti (1946) ja Madetojan ''[[Pohjalaisia (ooppera)|Pohjalaisia]]'' (1950) vierailivat Tukholmassa. Myös yhteydet kansainvälisiin oopperapiireihin tiivistyivät, ja Suomalaisessa oopperassa alkoi esiintyä enenevässä määrin ulkomaalaisiaulkomaisia kapellimestareita ja laulajia; muun muassa slovenialainen [[Leo Funtek]] toimi kapellimestarina vuosina 1925 - 19591925–1959. <ref name="SMH 398-399"/> Vuonna 1956 ''Suomen Kansallisoopperaksi'' nimetty entinen ''Suomalainen Ooppera'' pyrki seuraamaan ulkomaista modernismia, ja 1960-luvulla sen ohjelmistoon pääsivät jo [[Alban Berg]]in ''[[Wozzeck]]'' ja ''[[Lulu]]''.<ref name="Bacon, 598-606"/>

1960-luvulle tultaessa uusia suomalaisia oopperoita nähtiin harvoin, sillä koko vuosikymmen aikana Kansallisoopperassa nähtiinoli vain neljä kantaesitystä. Vuonna 1967 tapahtui kuitenkin useita merkittäviä seikkoja, jotka loivat pohjaa oopperan renessanssille 1970-luvulla: Kansallisoopperassa nähtiinesitettiin Suomen itsenäisyyden 50-vuotisjuhlallisuuksien yhteydessä ensi kertaa Merikannon ''[[Juha (ooppera)|Juha]]'' ja paljon huomiota herättänyt [[Tauno Pylkkänen|Tauno Pylkkäsen]] ''Tuntematon sotilas''. <ref name="sininen laulu">[http://www.yle.fi/teema/sininenlaulu/artikkeli.php?id=348 |YLE| Sininen laulu- Suomen taiteen tarina: Osa 10 – Liekehtivä aika 1966–1972 / Karvalakkioopperat]</ref>

Käännekohtaa kotimaisten oopperoiden nousulle merkitsi 1970-luvun jälkipuolisko. Vuonna 1975 [[Savonlinnan Oopperajuhlat|Savonlinnan Oopperajuhlilla]] kantaesitettiin Aulis Sallisen ''[[Ratsumies]]'' ja Kansallisoopperassa Joonas Kokkosen ''[[Viimeiset kiusaukset]]''. Sallisen ''[[Punainen viiva 8ooppera)|Punainen viiva]]'' sai kantaesityksensä Kansallisoopperassa 1978. Suomalaisen uuden oopperamusiikin maine kasvoi ulkomaillakin Suomen Kansallisoopperan vierailtua vuonna 1979 Lontoossa ''Sadler’s Wellsin'' teatterissa, ja molemmat esitetyt teokset, ''Viimeiset kiusaukset'' ja ''Punainen viiva'', saivat myönteisen vastaanoton. <ref name="sininen laulu"/>