Ero sivun ”Dragon Ball” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 12:
{{juonipaljastus}}
 
Dragon Ball seuraa perinteiseenvanhaa japanilaiseenkiinalaiseen tarinaan perustuvan apinahäntäisen pojan, [[Goku]]n, elämää ja hänen seikkailujaan lapsesta aina vanhuudenpäiviin saakka. Seikkailujen aikana hän taistelee monia taisteluja ja tulee universumin vahvimmaksi taistelijaksi. Sarjassa on runsaasti tarinaa eteenpäin kuljettavia sivuhahmoja.
 
Lohikäärmekuulat ({{k-en|dragon balls}}) ovat tärkeä osa tarinaa, mutta eivät ole pääosassa useimmissa juonikuvioissa. Maagisia lohikäärmekuulia on seitsemän, ja ne sijaitsevat maailman eri kolkissa. Kun ne kerätään yhteen, ne pystyvät herättämään '''Shenlong-lohikäärmeen''',(tunnetaan animessa nimellä Shenron), joka pystyy täyttämään yhden toivomuksen (myöhemmin 2). Kun kuulilta on toivottu jotain, ne levittäytyvät taas ympäri maailmaa ja ovat käyttökelvottomia vuoden ajan. Namekilainen Dende, josta tuli maan vartija Piccolon ja Kamin yhdistyessä, vahvisti kuulien voimaa, minkä jälkeen Shenlong pystyi toteuttamaan 2 toivetta yhden sijaan. Ennen olisi vienyt ikuisuuksia etsiä kaikki kuulat, mutta tarinan alussa 16-vuotias tyttö nimeltä [[Bulma]] on keksinyt ''lohikäärmekuulatutkan''(dragon radar), joka näyttää kuulien sijainnin ja tekee etsinnästä paljon helpompaa ja nopeampaa.