Ero sivun ”Ane” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
rv, lähteetön
Rivi 1:
[[Kuva:Indulgence2.png|thumb|300px|Ane vuodelta 1521.]]
 
'''Ane''' eli '''lievitys''' on [[katolisuus|katolisen uskon]] mukaan "syyllisyyden puolesta jo poispyyhittyjen syntien ajallisesta rangaistuksesta Jumalan edessä saatu vapautus, jonka oikein asennoitunut kristitty saa määrätyillä ehdoilla kirkon avulla, joka lunastuksen palvelijattarena on valtuutettu hoitamaan ja jakamaan Kristuksen ja pyhien hyvitystöiden aarretta"<ref>''Katolisen kirkon katekismus, 1471''</ref>. Protestanteilla sana ane assosioituu yleensä erityisesti keskiajalla käytyyn ns. anekauppaan, jossa huijattiin ihmisiltä rahaa väittämällä, että kiirastulessa vietettävä aika lyhenee silloin. Se oli kuitenkin aivan muuta kuin aneet yleisesti ottaen.
 
"Yleensä aneiden saaminen edellyttää tiettyjen ennalta määrättyjen ehtojen täyttymistä (ks. kohdat 3 ja 4) ja tiettyjen ennalta määrättyjen tekojen suorittamista. Täydellisen tai osittaisen aneen saamiseksi on välttämätöntä, että uskova on armon tilassa vähintäänkin silloin, kun aneeseen liittyvä teko suoritetaan."<ref>Apostolisen katumusoikeusistuimen asiakirja ''Aneen lahja, 2-3'' (2000)</ref>
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Ane