Ero sivun ”Mannermaasulkemus” versioiden välillä

'''Mannermaasulkemus''' ({{k-fr|Blocus continental}}, {{k-en|Continental System tai Continental Blockade}}) oli [[Yhdistynyt kuningaskunta|Yhdistyneeseen kuningaskuntaan]] kohdistunut [[kauppasaarto]], jonka Ranskan[[Ranska]]n keisari [[Napoleon I]] julisti marraskuussa [[1806]]. Saarto kesti vuoteen [[1814]].

Napoleon oli [[1800-luku|1800-luvun]] alussa joutunut vaikeaan tilanteeseen. [[Ison-Britannian voimakasmerivoimat|Britannian laivasto]] oli estänyt Ranskan yritykset voittaa [[Napoleonin sodat|Englantia vastaan käyty sota]] asevoimin. Tilanteen ratkaisemiseksi Napoleon päätti pakottaa saarivaltakunnan rauhaan nujertamalla sen taloudellisesti julistamalla sen kauppasaartoon. Tuontikieltoon perustuva saarto toteutettiin pääosin vuosina [[1806]]–[[1807]]1806–1807, mutta senkin jälkeen sulkemukseen liittyneiden maiden rivit olivat liian harvat Ison-Britannian talouden luhistamiseksi.

Viedäkseen loppuun käynnistämänsä suunnitelman Napoleon kaavaili saarron suurimpien aukkojen tukkimista. Niitä olivat lähinnä [[Ruotsi]], [[Tanska]] ja [[Portugali]]. Napoleon ja [[Venäjän keisarikeisarikunta|Venäjän]] [[Aleksanteri I (Venäjä)|keisari Aleksanteri I]] solmivat Tilsitissä heinä-elokuussaheinä–elokuussa 1807 [[Tilsitin sopimus|sopimuksen]], jolla vastahakoinen Venäjä liittyi saartoon. Sopimuksen mukaan muiden [[Itämeri|Itämeren]] alueen valtioiden mukaan pakottaminen oli Venäjän tehtävä.

Toteuttaakseen sopimuksen ehdot Venäjä pyrki painostamaan Ruotsia diplomaattisin keinoin. Sen osoittauduttua tuloksettomaksi alkoi [[Suomen sota]], jonka seurauksena Suomi liitettiin osaksi Venäjää ja lyödyn Ruotsin oli liityttävä mukaan saartoon. Tanska puolestaan liittyi saartoon jouduttuaan sekä Ranskan että Ison-Britannian painostamaksi. Ratkaisuun vaikutti ennen muuta EnglanninBritannian laivaston hyökkäys Kööpenhaminaan[[Kööpenhamina]]an ja sitä seurannut [[Tanskan laivastonlaivasto]]n perikato. Napoleonin onnistui saada myös Portugali saartoon mukaan valtaamalla se vuonna 1807 yhdessä espanjalaisten[[espanja]]laisten kanssa. Maan tilanne ei kuitenkaan muodostunut pysyväksi englantilaistenbrittiläisten tehtyä jo seuraavana vuonna onnistuneen vastahyökkäyksen.

Huolimatta mannermaasulkemuksen monista puutteista se rasitti suuresti siihen osallistuneiden maiden talouksia. Mantereella saarto toisaalta lisäsi joidenkin tuotannonalojen kannattavuutta Ison-Britannian teollisuuden kilpailun poistuessa, mutta haitat olivat kuitenkin hyötyjä suuremmat, koska [[Manner-Eurooppa|Manner-Euroopan]] teollisuus kärsi merentakaisten raaka-aineiden puutteesta. Vaikeudet johtivat lopulta siihen, että Napoleoninkin oli hyväksyttävä puolueettomien alusten suorittama Ranskan ja Ison-Britannian säännelty kaupan välittäminen. Ison-Britannian onnistui puolestaan hyödyntää tilannetta ottamalla haltuunsa Ranskan merentakaisia siirtomaita, mutta samanaikaisesti maan talouselämä joutui saarron vuoksi vaikeuksiin, joka huipentui vakavaan talouskriisiin 1810-luvun alussa.

Mannermaasulkemus oli periaatteessa voimassa Napoleonin kukistumiseen saakka, mutta käytännössä sen merkitys väheni jo vuosia aiemmin. Esimerkiksi Ison-Britannian tärkeä kauppakumppani Venäjä lipesi siitä jo vuonna 1811. Näin ollen Ruotsin ja Venäjän suhteen kannalta Ruotsin mukana olo mannermaasulkemuksessa muuttui yhdentekeväksi, vaikka se oli ollut [[Suomensuomen sota]]ansotaan johtanut välitön syy.

Venäjän luopuminen mannermaasulkemuksesta johti Ranskan hyökkäykseen Venäjää vastaan [[1812]].

Saarron epäonnistumiseen on esitetty monia syitä, mutta eräs niistä lienee Napoleonin Ranskan ylimielinen asenne muihin saartoon liittyneisiin maihin. Maa puuttui toistuvasti liittolaistensa sisäisiin asioihin järjestelemällä itselleen edullisia olosuhteita saarron kestäessä. Toiseksi vaikuttaa siltä, että ranskalaiset yliarvioivat Englannin talouden kriisin, koska he jo saarron alussa uskoivat maan talouden olevan romahtamassa aikaisempien vuosien sotakustannusten ja liittolaisille annetun tuen vuoksi. Kolmantena syynä voidaan pitää salakauppaa, jota ei yrityksistä huolimatta kyetty kokonaan estämään. Unohtaa ei sovi myöskään edellä mainittua saarron kielteistä vaikutusta Manner-Euroopan talouksille. Vaikeudet luonnollisesti lisäsivät mannermaasulkemusta kohtaan tunnettua vastustusta. Virallisesti Ison-Britannian talouden luhistamiseen pyrkinyt järjestelmä purettiin vuonna 1814.