Ero sivun ”Ruokolahden leijona” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 32:
 
Lauantaina 27. kesäkuuta kello 20.30 paikallinen hirsirakentaja Urpo Karhu sekä kesämökkiläiset Anne Partanen ja Raili Voutilanen löysivät kaksi hiekkatien poikki menevää tassunjälkeä Ruokolahden Kekäleenmäeltä läheltä Armijärven pohjoisrantaa Hepovuoren kupeessa. Karhu oli viimeksi ollut paikalla torstai-iltana, mutta arvioi tien vilkkaasti liikennöidyksi ja siksi jäljet tuoreiksi. Suurpetotutkija kävi tunnistamassa ne kello 23.30 Suomessa esiintymättömän [[Isot kissat|ison kissan]] jäljiksi.<ref name="es2906" /><ref name="hs2906" /><ref name="leijonailmiö" /><ref name="yv3006" /><ref name="tunnistus" />
 
Lauantain–sunnuntain yönä 27.–28. kesäkuuta kolme tyttöä näki leijonan Ruokolahdella. Suurpetotutkija tunnisti eläimen jättämät jäljet kuuluvan hirvenvasalle.<ref name="is2906a9" />
 
Sunnuntaina 28. kesäkuuta puoli kymmenen aikaan aamulla kahdeksanvuotias joutsenolainen kesämökkiläinen Tuomo Jäppinen näki leijonaksi kuvailemansa eläimen Ruokolahdella Lassilan kylän alueella Kalalammen rannalta 80 metrin etäisyydeltä metsätietä kävelemässä. Paikalta löydettiin ison kissaeläimen jäljet.<ref name="es3006" /><ref name="karjalainen3006" /><ref name="ruokolahtelainen0207" /><ref name="yv3006" />
Rivi 63 ⟶ 61:
=== Havaintoja muualla Suomessa ===
 
Lauantain–sunnuntain yönä 27.–28. kesäkuuta aamukolmelta Eero Rantala,taksiautoilija Raimo Kotanen, jaosuuskaupanhoitaja Hannu Hupponen ja Eero Rantala näkivät taksista sadan metrin etäisyydeltä ison kissaeläimen lönkyttelevän [[valtatie 13]]:n yli Karstulassa Hoikkajärvenkankaalla. Rantala soitti havainnosta välittömästi poliisille. Saarijärven Länsi-Kalmarissa oli myös kolme viikkoa aiemmin raadeltu selittämättömällä tavalla karitsa, joka ei olisi paikallisten riistamiesten mielestä voinut olla karhun, ilveksen tai suden tappama. Poliisi ei uskonut havaintoon niin, että olisi ryhtynyt toimenpiteisiin.<ref name="tanssiseurue" /><ref name="hs3006" /><ref name="karstulassa" /><ref name="saarijärven lammas" /><ref>{{Lehtiviite | Otsikko = Leijona, missä luuraat? | Julkaisu = Sampo | Ajankohta = 2. heinäkuuta 1992 | Sivut = 4 | Julkaisupaikka = Saarijärvi | Julkaisija = Sampo-Lehti Oy | Tunniste = ISSN 0782-5919 | Lopetusmerkki = pois }}</ref>
 
8. syyskuuta kello 21.10 kolmehenkinen seurue ajoi [[Valtatie 4]]:ää [[Ii]]n [[Ojakylä (Ii)|Ojakylässä]], kun he näkivät tien ylittävän ruskean leijonannäköisen eläimen, jolla oli hännän päässä iso tupsu. He hidastivat ja tarkkailivat eläintä 4–5 metrin etäisyydeltä. Iin poliisi löysi paikalta tassunjäljen, joka viittasi isokokoiseen koiraeläimeen, eikä uskonut tarkempiin tutkimuksiin olevan tarvetta.<ref name="oudot jäljet" /><ref name="kummittelu" /><ref>{{Lehtiviite | Otsikko = Iissä tehty leijonahavainto | Julkaisu = Rantapohja | Ajankohta = 22. syyskuuta 1992 | Sivut = 5 | Julkaisupaikka = Haukipudas | Julkaisija = Rantapohja Oy | Tunniste = ISSN 0358-478X }}</ref><ref name="kaleva1909">{{Lehtiviite | Tekijä = Leena Arvola ja Susanna Huhta | Otsikko = Iistä uusin leijonahavainto | Julkaisu = Kaleva | Ajankohta = 19. syyskuuta 1992 | Sivut = 5 | Julkaisupaikka = Oulu | Julkaisija = Kaleva Oy | Tunniste = ISSN 0356-1356 }}</ref>
Rivi 97 ⟶ 95:
Ympäristöministeriön luonnonsuojelutoimisto määräsi jo alkuperäisen havainnon jälkeen [[Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos|Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen]] Kuusamon toimipisteen Erik S. Nyholmia paikalle etsimään leijonan jälkiä.<REF name="hs2706"/> Nyholm oli ainoa suurpetotutkija valtion palveluksessa.<ref name="uv3006" /> Hänen tuli saapua paikalle perjantaina 26. kesäkuuta, mutta hänen autonsa jarrujen hajoaminen viivästytti matkaa päivällä.<ref name="is2706a10" /><ref name="is2706a11" /> Hän ei aluksi lauantaina löytänyt Kalpiiviidan havaintopaikalta mitään viitteitä leijonasta,<REF name="hs2806"/><REF name="AutoTS-3"/> mutta varmistui illalla tehdyn Kekäleenmäen jälkilöydön perusteella, että seudulla on leijona.<ref name="ref name="es2906" /><ref name="hs2906" /><ref name="is2906a9" /> Nyholm ilmoittautui valmiiksi ampumaan leijonan.<ref name="is2906a9" />
 
Maanantaina 29. kesäkuuta [[maa- ja metsätalousministeriö|maa- ja metsätalous-]], [[Suomen ympäristöministeriö|ympäristö-]] ja [[Suomen sisäasiainministeriö|sisäasiainministeriö]] kokoontuivat neuvotteluun. Metsästyslaissa ei mainittu leijonaa, joten maa- ja metsätalousministeriö ei voinut käsitellä asiaa. Leijonaa ei voitu käsitellä ympäristöministeriössäkään luonnonsuojeluasiana, koska luonnonsuojeluasetuksessa ei mainittu leijonaa, ja Suomessa olivat rauhoitettuja vain siinä mainitut nisäkkäät. Leijonan suojelu olisi vaatinut asetuksen muutoksen, mutta ympäristöministeri [[Sirpa Pietikäinen]] oli matkoilla Keski-Amerikassa heinäkuun 10. päivään asti. Vapaana liikkuva leijona voitiin kuitenkin tulkita rikoslain mukaan vaaraksi yleiselle turvallisuudelle ja siten sisäasiainministeriön aiheeksi. Ministeriöt olivat päätöksessä yksimielisiä.<REF name="es3006s1"/><REF name="ks3006"/> Nyholm olija paikallinen poliisi olivat tosin arvioinutarvioineet, että leijona ei olisi ihmiselleväestölle vaaraksi, koska sille oli seudulla paljon hirviä syötäväksi, ja se oli vältellyt ihmisiä.<ref name="yv2806" /><ref name="es2906" />
 
Nyholm sai sisäasiainministeriöltä poliisin valtuudet leijonan metsästykseen ampuma-aseella Kaakkois-Suomessa. Jahdin operatiivinen keskus oli Imatran poliisiasemalla. Nyholm itse oli maa- ja metsätalousministeriön alainen virkamies. Hänen harkintaansa jätettiin, surmataanko vai vangitaanko leijona.<ref name="es3006s1" /><ref name="ks3006" /><ref name="ss0207" />
Rivi 111 ⟶ 109:
Painostuksen tuloksena maa- ja metsätalousministeri [[Martti Pura]] määräsi keskiviikkoiltana 1. heinäkuuta, että eläin on vangittava, koska se oli sovittu siirrettäväksi [[Givskud Zoo]]hon Tanskaan.<ref name="yv0207" /><ref name="is0307" /> [[Aller]] oli sopinut järjestelyn ja lupasi kustantaa siirron.<ref name="hs0207" /> Pyydystetty eläin majoitettaisiin ensin tarkastusta varten Korkeasaareen.<ref name="es0407" />
 
Myös kuka tahansa metsästysluvan ja maanomistajan luvan saanut olisi voinut ampua leijonan, koska eläinlajia ei mainittu laeissa tai asetuksissa.<ref name="hs3006" /><ref>{{Lehtiviite | Tekijä = Olli-Pekka Tiainen | Otsikko = Kokenut metsästäjä varoittaa leijonan vaarallisuudesta | Julkaisu = Ilta-Sanomat | Ajankohta = 30. kesäkuuta 1992 | Sivut = A10 | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Sanoma Osakeyhtiö | Tunniste = ISSN 0355-2055 }}</ref> [[Metsästäjäin keskusjärjestö]] vetosi, että metsästäjät eivät petovihan nimissä puuttuisi leijonajahtiin.<ref name="ss0607" />
 
=== Leijonan pyydystysaikeet ===