Ero sivun ”Vilhelm II (Saksa)” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p r2.7.1) (Botti muokkasi: mr:प्रशियाचा दुसरा विल्हेल्म |
p →Hallitsijana: pilkku |
||
Rivi 46:
Keisari oli mielenlaadultaan huumorintajuinen, joskus jopa "ilkikurisiin piloihin" taipuvainen; itseään alempia arvohenkilöitä käteltäessä oli hänellä joskus tapana puristaa kipua tuottavan kovaa. Sekä keisarin että Saksan kannalta laivastokilpailu brittien kanssa muodosti poliittisen ja henkisen dilemman, koska aina I maailmansodan syttymiseen saakka maiden välit olivat pääsääntoisesti varsin läheiset. Saksan keisarihymninäkin oli God Save The King (Heil Dir im Siegerkranz).
Vilhelm II oli ensimmäinen valtiollinen johtohahmo joka järjestelmällisesti hyödynsi modernia mediaa imagomarkkinoinnissa. 1890-luvun lopulta lähtien keisarin mukana seurasi jokseenkin aina filmiryhmä, joka tuotti uutis- ja pr-elokuvia, joita esitettiin elokuvateatterien päivittäiskatsauksissa. Keisarin puheita levytettiin. 1913 tuotettiin jopa maailman ensimmäinen merkittävä väridokumenttielokuva Nikolai II:n valtiovierailusta Saksaan. Vilhelmin impulsiivisuus ja värikäs kielenkäyttö tuottivat myyviä otsikoita lehtiin ja säännöllisesti myös diplomaattisia pikkuselkkauksia. Sen sijaan keisarin perhe-elämä ei antanut otsikoihin aihetta. Hän oli uskonnollinen ja konservatiivinen perheenisä, joka piti päivittäin aamuhartauden hovinsa ja kansliansa henkilökunnalle sekä saarnasi Preussin reformoidun kirkon päämiehenä jumalanpalveluksissa. Hohenzollernin suku nimittäin oli reformoituja ja kuului siten katolisten ja luterilaisten dominoimassa valtakunnassaan pieneen vähemmistökirkkoon. Tällä vähemmistöön kuulumisella saattoi olla osuutta siihen, että hallitsijahuoneella ja myös Vilhelm II:lla oli ystävälliset suhteet myös juutalaisväestöön. Nimenomaan Vilhelm II:n aikana juutalaisille avattiin Saksassa mahdollisuus upserinuraan.
Vilhelm II ei ollut Bismarckin tapaan taitava diplomaatti, ja muun muassa [[Venäjän keisarikunta|Venäjä]] vieraantui Saksasta Vilhelm II:n aikana. Ailahtelevaisen Vilhelm II:n Saksan ulkopolitiikka pyrki maan mahdin kasvattamiseen. Vuonna 1912 Vilhelm II suorastaan toivoi suursotaa Euroopasta, mistä kertoi Itävallassakin 1913, mutta Itävallan kruununprinssi [[Franz Ferdinand]]in [[Sarajevon laukaukset|surmasta]] syntyneessä kriisissä Vilhelm pelkäsi sodan syttymistä ja pyrki estämään sen viime hetken neuvotteluin Nikolai II:n kanssa, jonka hallitus oli kuitenkin päättänyt että sota Saksaa vastaa on aloitettava.
| |||