Ero sivun ”Martin Scorsese” versioiden välillä

[arvioimaton versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Luckas-bot (keskustelu | muokkaukset)
p r2.7.1) (Botti lisäsi: mn:Мартин Скорсезе
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 21:
| kotisivu =
}}
 
'''Martin Scorsese''' (s. [[17. marraskuuta]] [[1942]] [[Queens]], [[New York (osavaltio)|New York]], [[Yhdysvallat]]) on [[Oscar-palkinto|Oscar-palkittu]] yhdysvaltalainen [[elokuvaohjaaja]] ja -tuottaja.
 
Rivi 27 ⟶ 26:
 
== Uran alku ==
 
[[Amerikanitalialainen]] Scorsese valmistui New Yorkin elokuvakoulusta vuonna [[1964]]. Ennen valmistumistaan hän oli ohjannut useita lyhytelokuvia, ja teki ensimmäisen pitkän elokuvansa vuonna [[1967]]. ''[[Kuka kolkuttaa ovelleni?]]'' tehtiin pienellä 75 000 dollarin budjetilla, ja sitä markkinoitiin sexploitaatioelokuvana. Pääosassa esiintyi [[Harvey Keitel]].
 
Rivi 35 ⟶ 33:
 
== Läpimurto ==
 
Ennen lopullista läpimurtoaan Scorsese ehti ohjaamaan ylistetyn rikoselokuvan ''[[Sudenpesä (vuoden 1973 elokuva)|Sudenpesä]]'' ([[1973]]), jonka tuore tähti oli [[Robert De Niro]]. Hän on sittemmin näytellyt kaikkiaan kahdeksassa Scorsesen ohjauksessa. Tällä kertaa Scorsesen oli hankittava koko 500 000 dollarin budjetti yksin, sillä hän ei suostunut Roger Cormanin ajatukseen palkata pelkästään mustia näyttelijöitä. Elokuva toi ohjaajalleen parhaan käsikirjoituksen ehdokkuuden Yhdysvaltain käsikirjoittajainliiton gaalassa.
 
Rivi 41 ⟶ 38:
 
== Taksikuski ja musiikkielokuvat ==
 
Kun [[Paul Schrader]]in käsikirjoitusta ''[[Taksikuski]]'' päätettiin ryhtyä tuottamaan, [[Brian De Palma]]a suunniteltiin ohjaajaksi. Scorsesen ''Sudenpesä'' teki kuitenkin tuottajiin vaikutuksen, minkä vuoksi Scorsese sai mahdollisuuden ohjata elokuvan – mutta vain, jos De Niro saadaan pääosaan. Niinpä Scorsese ja De Niro aloittivat yhteisen elokuvan tekemisen 1,3 miljoonan dollarin budjetilla, tuloksena 28 miljoonan dollarin lipputulot. Elokuva sai neljä Oscar-ehdokkuutta, muun muassa parhaasta elokuvasta. Scorsese jäi kuitenkin ilman ohjaajaehdokkuutta. Hän kuitenkin voitti Cannesin Kultaisen palmun.
 
Rivi 49 ⟶ 45:
 
== 1980-luku ==
 
Nyrkkeilydraama ''Kuin raivo härkä'' valmistui vuonna [[1980]]. Pääosan De Niro voitti roolistaan Oscarin. Scorsese työsti käsikirjoitusta yhdessä Schraderin kanssa, ja 18 miljoonaa dollaria maksanut elokuva tuli teattereihin marraskuussa. Se keräsi lipputuloja vain hiukan yli 23 miljoonaa dollaria, mutta toi Oscar-gaalassa Scorseselle parhaan ohjaajan ehdokkuuden ja tuottajille parhaan elokuvan ehdokkuuden. Kaikkiaan ''Kuin raivo härkä'' voitti kaksi Oscaria ja sai kuusi ehdokkuutta.
 
Rivi 61 ⟶ 56:
 
== Coppolan jalanjäljillä ==
 
Amerikanitalialainen [[Francis Ford Coppola]] oli [[1970]]-luvulla ohjannut ''Kummisetä''-elokuvan, jota usein pidetään yhtenä parhaista mafiafilmeistä. Myös Scorsese halusi kuvata mafiaa. Hän teki samannimiseen romaaniin perustuvan elokuvan ''Mafiaveljet'' ([[1990]]). De Niro teki paluun Scorsesen elokuvien pääosaan, ja sivuosassa nähty [[Joe Pesci]] voitti roolistaan Oscarin. 25 miljoonaa dollaria maksanut elokuva valittiin Total Films -lehden toimituksessa maailman parhaaksi elokuvaksi. Se toi Scorseselle Oscar-ehdokkuuden ohjauksesta, tuottajalle parhaasta elokuvasta, ja kolme muuta ehdokkuutta. Lipputulot jäivät 46 miljoonaan dollariin.
 
Rivi 71 ⟶ 65:
 
== Elämäkertaelokuvat ==
 
Scorsese päätti filmata [[Dalai Lama]]n elämäntarinan, ja toi ''Kundun''-nimisen tuotannon teattereihin vuonna [[1997]]. Kohtuullisella budjetilla toteutettu elokuva oli kuitenkin paha floppi, ja jäi 23 miljoonaa dollaria tappiolle teatterikierroksellaan Yhdysvalloissa. Elokuva sai kuitenkin neljä Oscar-ehdokkuutta.
 
Rivi 79 ⟶ 72:
 
== Uusimmat teokset ==
 
''[[The Departed]]'' saapui teattereihin syksyllä 2006. Aasialaiselokuvan uusintaversion pääosissa nähtiin DiCaprion kanssa [[Matt Damon]], [[Jack Nicholson]] ja [[Alec Baldwin]]. Elokuva voitti neljä Oscar-palkintoa vuonna 2007, kategorioista Paras ohjaus, Paras sovitettu käsikirjoitus ([[William Monahan]]), Paras leikkaus ([[Thelma Schoonmaker)]] ja Paras elokuva. Scorsese voitti ensimmäisen Oscarinsa vihdoin, oltuaan 7 kertaa ehdokkaana, ja saatuaan jo liikanimen "''Oscarien epäonnekas mies''". Vuonna 2010 Scorsese ohjasi elokuvan ''[[Suljettu saari]]'', jonka pääosassa oli jälleen kerran DiCaprio. Scorsesen viimeisin elokuva on vuonna 2011 ensi-iltansa ''[[Hugo (elokuva)|Hugo]]'', joka oli Scorsesen ensimmäinen [[3D-elokuva]].
 
== Palkinnot Oscar-palkinnot==
=== Palkinnot ===
 
* [[Oscar-palkinto]] 2006, Paras ohjaus, ''The Departed''
 
=== Ehdokkuudet ===
 
* [[Oscar-palkinto]] 1981, Paras ohjaus ''Kuin raivo härkä''
* [[Oscar-palkinto]] 1989, Paras ohjaus ''Kristuksen viimeinen kiusaus''
Rivi 97 ⟶ 88:
 
==Valikoitu filmografia (ohjaajana)==
*''[[TheVesuvius Big ShaveVI]]'' (lyhytelokuva), (19671959)
 
*''[[VesuviusThe VIBig Shave]]'' (lyhytelokuva), (19591967)
*''[[The Big Shave]]'' (lyhytelokuva) (1967)
*''[[Kuka kolkuttaa ovelleni]]'' (1967)
*''[[Street Scenes]]'' (1970)
Rivi 146 ⟶ 136:
 
{{DEFAULTSORT:Scorsese, Martin}}
 
[[Luokka:Yhdysvaltalaiset elokuvaohjaajat]]
[[Luokka:Amerikanitalialaiset]]
Rivi 156 ⟶ 145:
{{Link FA|hr}}
{{Link LA|sv}}
 
[[ar:مارتن سكورسيزي]]
[[az:Martin Skorseze]]