Ero sivun ”Lars Stenbäck” versioiden välillä

Nikolai I:n hallituskauden yleispoliittisista syistä Stenbäckin dosentuurianomus hylättiin, vaikka pääosa yliopiston professoreista, myös tuolloin opettajakuntaan kuulunut venäläisprofessori Jakov Grot, kannatti dosentuurin myöntämistä. Puolustaessaan Stenbäckin dosentuuria suomalaisoppineet puolustivat eivät pietismiä, vaan tieteen vapautta ja yliopiston oikeutta itse nimittää omat opettajansa. Erityisen selväsanaisesti Stenbäckiä puolusti konsistorin kokouksissa kirkkohistorian professori Bengt Olof Lille, joka itse oli tullut tunnetuksi pietismin kriitikkona. Hän arvosteli yliopiston rehtorin näkemyksiä esittäessään, että yliopisto oli ensisijaisesti tieteellinen instituutio olipa se sitten sen ohessa vaikkapa rehtorin kuvaama virkamieskoulu. Täten hän piti mitä suurimpana epäoikeudenmukaisuutena, jos häbnenhänen lahjakkaaksi kuvaamaltaan ja hyvän väitöskirjan laatineelta Stenbäckiltä kiellettäisiin dosentuuri. Arkkipiispa Melartinin ilmiantokirje ei hänen mielestään ollut sovellettavissa Stenbäckin tapaukseen; olihan arkkipiispa itse vihkinyt Stenbäckin papiksi. Kaikki teologisen tiedekunnan professorit puolustivat dosentuurin myöntämistä, ja vain kaksi konsistorin professoria kannatti Melartinin näkemyksiä. Sijaiskansleri Thessleff liitti dosentuurin hakemusasiakirjoihin oman kirjelmänsä, jossa hän esitti nimityksellä olevan haitallisia seurauksia yliopistolle sekä uskoi sen edistävän pietististä lahkolaisuutta. Dosenttinimitystä ei tullut.

Eräänlaisen hyvityksen Stenbäck sai kymmenen vuotta myöhemmin vuonna 1854, kun tuntemattomiksi jääneet professoriystävät kehottivat häntä hakemaan teologiseen tiedekuntaan perustettua Suomen ensimmäistä pedagogiikan professuuria. Hänen virkaa varten laatimansa virkaväitöskirja herätti julkista huomiota ja sai kritiikkiä erityisesti J. V. Snellmanilta. Pietististen näkemystensä kanssa johdonmukaisesti Stenbäckin näkemys koulutuksesta oli uskonnollisesti ahdas ja koulutuksen sivistävää tehtävää halveksiva sekä sen käytännössä sivuuttava. Hän luopui professuurista vain yhden lukukauden jälkeen, jonka jälkeen koko virka siirrettiin pois teologisesta tiedekunnasta. Kasvatustiede ei ollut Stenbäckin ala eikä hänellä ollut pätevyyttä sen akateemiseen opettamiseen. Koulutuskysymyksissä hän muiden samanhenkisten Pohjanmaan pappien kanssa jäi historiaan myös kansakoulun vastustajana.