Ero sivun ”Karaiitit” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
pEi muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 20:
* Tanakhin mukaan Toora oli kadoksissa ja unohduksissa yli 50 vuotta, kunnes Temppelin papit löysivät sen uudelleen (2. Kun. 22:8, 2. Aikak. 34:15). Karaiittien mukaan ns. suullinen laki ei olisi voinut säilyä kirjoitetun lain ollessa unohdettuna.
 
Teoriassa ajatus Tooran tulkinnan perusrakenteesta sekä uskonnollisen lain kehityksestä ei olisi karaiiteille mahdoton. Erimielisyys syntyy nostettaessa Talmudin ja rabbien kirjoitukset Tooran sanojen yläpuolelle. Karaiittien näkemyksen mukaan rabbiinijuutalaisuus vaalii monia tapoja sekä perinteitä, jotka ovat ristiriidassa Tooran kanssa. Tämä näkyy erityisesti siinä, että karaiiteilla on omia aikaisemmilta sukupolvilta ja hengellisiltä auktoriteeteiltä periytyviä traditioita, ''sevel ha'jeruša''. Traditioiden tulee kuitenkin olla Raamatun mukaisia; kirjoituksille vieras perinne hylätään.
 
Ne karaiitit, joilta puuttuvat erityiset traditiot, luottavat voimakkaammin Tanakhiin ja siitä löytyviin tapoihin sekä soveltavat raamatullisia käytäntöjä omien kulttuurilähtökohtiensa mukaan. Tämä traditioiden puute selittyy myös karaiittijuutalaisuuden viimeaikaisella uudelleen henkiin heräämisellä. 1990-luvun alussa Nehemia Gordon ja Meir Rekhavi aloittivat liikkeen World Karaite Movement elvyttääkseen karaiittiperinnettä. Toinen tekijä saattaa olla se, että karaiittiyhdyskunnat ovat tavallisesti pieniä, eristyksissä ja niiden jäsenet omaksuvat useimmiten ympäröivän kulttuurin tapoja. Tästä hyvänä esimerkkinä on Israelin perinteisten karaiittien alkava kulttuurillinen sulautuminen yhteiskunnan valtavirtaan.
 
===Kalenteri===
 
Karaiitit perustavat kuukausien määrittelemisen kuun havainnointiin. Uuden vuoden alku perustuu Tooran mukaan ohran (''aviv'') kasvun havainnointiin Israelissa. Aviv on Tanakhin mukaan sekä vuoden ensimmäisen kuukauden nimi, että ohran kasvukauden toiseksi viimeinen vaihe. Nopeita maailmanlaajuisia viestintävälineitä edeltävinä aikoina diasporassa asuvat karaiitit käyttivät monia eri menetelmiä kalenterin määrittelemiseen Jerusalemista saatavien uutisten ohella.
 
Karaiitit eivät siis noudata rabbien määrittelemää 19 vuoden metonisiin jaksoihin perustuvaa ajanlaskua ja tästä johtuen heidän raamatulliset juhla-aikansa osuvat usein eri aikoihin kuin Talmudiin traditioon perustuvan juutalaisuuden ajat.
 
===Sapatti===
 
Muiden juutalaisten tavoin myös karaiitit kokoontuvat [[sapatti]]sin synagogiin palvomaan ja rukoilemaan. Useimmat karaiitit pidättäytyvät sukupuolisuhteista sapatin aikana. Karaiittien rukouskirjat koostuvat melkein poikkeuksetta pelkistä raamatun jakeista. Rukousten aikana karaiitit harjoittavat usein maahan asti kumartumista, kun useimmat juutalaiset taas harjoittavat sitä vain [[roš hašana]]na ja [[jom kippur]]ina. Sapattia ja pyhiä vietetään juhlan aattoillan auringonlaskusta seuraavaan auringonlaskun.
 
===Tsitsit===
 
Karaiittijuutalaiset käyttävät sinivalkoisia ''tsitsit''-tupsuja [[tallit]]-rukousviittojen kulmissa. Rabbiinijuutalaisuuden näkemyksen mukaan sinistä väriä tuottavaa kotilolajia ei tänä päivänä tunneta varmuudella ja siksi tsitsit-tupsut tehdään nykyään pelkästään valkoisista langoista. Karaiittien mukaan Raamattu ei määrittele sinisen (''tekhelet'') värin alkuperää. Karaiittien tsitsitien solmut eivät myöskään noudata rabbiinijuutalaisuuden solmintaperinteitä, joten ne näyttävät hyvin erilaisilta. Vastoin virheellisiä käsityksiä karaiitit eivät ripusta tsitsitejä seinille.
 
===Tefillin===
 
Vastoin eräitä käsityksiä karaiittijuutalaiset eivät käytä minkäänlaisia [[tefillin]]ejä. Tefillineihin yhdistettävien raamatunjakeiden tarkoituksena on "muistaa ja pitää aina arvossa Tooran sanoja". Raamatun käsky kuuluu: ''"Nämä sanat, jotka minä tänä päivänä sinulle annan sydämellesi... sido ne merkiksi käteesi, ja olkoot ne muistolauseena otsallasi."'' (5. Moos. 6:6,8). Koska sanat eivät voi kirjaimellisesti olla "sydämellä" tai käsiin sidottuina, on jakeita pidettävä vertauskuvallisina.
 
===Mezuza===
 
Karaiitit tulkitsevat lain sanojen kirjoittamisen ovenpieliin ja kaupunkien portteihin (5. Moos. 6:9) tarkoittavan vertauskuvallista käskyä pitää laki sekä kotona että sen ulkopuolella. Edeltävän käskyn tavoin rabbiinijuutalaisuus tulkitsee tämän jakeen kirjaimellisesti kiinnittäen [[mezuza]]-koteloita ovien ja porttien pieliin. Karaiitit eivät siis käytä mezuzaa, vaikka monet laittavatkin pienen kymmenen käskyä sisältävän laatan ovenpieleen. Israelissa, maan yleisen tavan mukaan, useat karaiitit käyttävät mezuzaa.
 
[[Luokka:Juutalaisuus]]