Ero sivun ”Tiikerihai” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 24:
| commonscat = Galeocerdo cuvier
}}
'''Tiikerihai''' (''Galeocerdo cuvier'') on yksi suurimmista [[haiHait|haista]]sta. Nimensä se on saanut kylkiensä tiikeriä[[tiikeri]]ä muistuttavien raitojen mukaan ja ehkä myös sen elintapojen mukaan. Raidat auttavat haita sulautumaan meren hiekkaiseen pohjaan kasvien joukkoon. Aikuinen tiikerihai voi olla yli 5viisi metriä pitkä ja painaa lähes tonnin verran{{lähde|3.9.2011}}. Elinikä sillä saattaa olla jopa 30-5030–50 vuotta. Tiikerihaita esiintyy monilla lämpimillä merialueilla, etenkin [[Tyynimeri|Tyynenmeren]] keskiosan saarten lähistöllä. Tiikerihait metsästävät öisin yksinään.
 
Tiikerihai on taitava suunnistaja. Se vaeltaa kymmenien kilometrien matkoja kohteeseensa, ja niitä on tavattu joskus 30003&nbsp;000 kilometrin päässä synnyinseuduiltaan. Myös [[kettuhai]] kuuluu taitaviin suunnistajiin. Asiaa on tutkinut yhdysvaltalainen tutkijaryhmä, joka seurasi Hawaijilla[[Havaiji]]lla tiikerihaita, joka ui syvällä 50 kmkilometrin matkan suoraan riutalle, jossa oli sen jo aiemmin löytämä ruokapaikka. Suunnistus ei ollut sattumanvaraista, vaan ryhmän mukaan se tiesi tarkalleen mihin oli menossa. Tutkimuksessa selvisi, että se suunnittelee reittinsä 6-86–8 kilometrin pätkinä.<ref name=Hesari>Hai tietää mihin se on menossa. HS 3.3.2011 sivu B2</ref>
 
Selitystä suunnistustaidolle ei ole löydetty, mutta tiedetään että hait aistivat maan[[Maan magneettikenttä|Maan magneettikentän]], ja ehkä sen avulla ne löytävät oikean suunnasuunnan. Myös [[Merivirta|merivirtoja]] on esitetty vaihtoehdoksi.<ref name=Hesari/>
 
== Ravinto ==
Tiikerihain ravintoon kuuluu ennen kaikkea kalaa, mustekaloja, merilintuja, hylkeitä, muita haita ja merikilpikonnia. Tiikerihaita kutsutaan usein "merten”merten roskatynnyriksi"roskatynnyriksi”, sillä sen mahasta on löytynyt mm.muun muassa [[Säilyketölkki|säilyketölkkejä]], [[Kivihiili|kivihiiltä]], [[Rekisterikilpi|rekisterikilpiärekisterikilpi]]ä ja jopa [[krokotiili]]npäitä. Sen tiedetään kiertelevän mielellään viemärien laskupaikoilla rannan [[Kaatopaikka|kaatopaikkojen]] reunamilla.
 
== Hyökkääjä ==
Tiikerihai nousee merten syvyyksistä auringon laskeuduttua saalistamaan [[Koralliriutta|koralliriutoille]] ja [[Rannikko|rannikoille]]. Se usein kiertelee ja kaartelee usein tutkien uhriaan ennen hyökkäystä ja odottaa sopivaa hetkeä iskeä.
 
== Hampaat ==
Tiikerihain hampaat ovat tarpeeksi vahvat leikkaamaan merikilpikonnan kuoren läpi tai murskaamaan nisäkkään luita. Se on yksi neljästä eniten ihmisiä vahingoittaneesta hailajista. Tiikerihaiden leuat ovat hintavia keräilykohteita, isojen yksilöiden leukaluista hampaineen on pyydetty [[Ebay]]n verkkokaupassa jopa yli tuhannen dollarin hintoja kappaleelta.{{lähde|13.2.2012}}
 
Tiikerihaiden leuat ovat hintavia keräilykohteita, isojen yksilöiden leukaluista hampaineen on pyydetty Ebay internet kauppasivulla jopa yli 1000:n dollarin hintoja kappaleelta.
[[KuvaTiedosto:Tiger shark teeth.jpg|thumb|left|Tiikerihain sahalaitaiset hampaat]]
 
== Lähteet ==