Ero sivun ”Michelangelo Antonioni” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p r2.7.1) (Botti lisäsi: kk:Микеланджело Антониони |
p muutama {{kenen mukaan}} |
||
Rivi 21:
}}
'''Michelangelo Antonioni''' ([[29. syyskuuta]] [[1912]] [[Ferrara]], [[Italia]] – [[30. heinäkuuta]] [[2007]] [[Rooma]]) oli [[italia]]lainen [[elokuvaohjaaja]], jonka visuaalinen ja tyylillinen näkemys ovat vaikuttaneet laajasti elokuvan kerrontaan. Antonioni oli eurooppalaisen elokuvan parhaita tyylitaitureita.{{kenen mukaan}}
Antonioni opiskeli [[Bolognan yliopisto]]sta taloustiedettä. 1939 hän muutti Roomaan, jossa hän alkoi toimia elokuvan parissa vakavammin. Antonioni kirjoitti elokuva-arvosteluja Cinema-lehteen, joka oli fasistipuolueen virallinen elokuvalehti. 1940 hän opiskeli lyhyen ajan kuuluisassa elokuvakoulussa ''Centro Sperimentale di Cinematografia''. 1942 hän sai ensimmäisen merkittävän kosketuksen elokuvatuotantoon, kun hän oli mukana tekemässä käsikirjoituksia [[Roberto Rossellini]]n elokuvaan ''Una pilota ritorna'' ja [[Enrico Fulchignoni]]n elokuvaan ''I due foscari''. 1943 hän aloitti ensimmäisen oman ohjauksensa, dokumentin ''Gente del Po'', mutta sai sen valmiiksi vasta 1947. 1950 Antonioni ohjasi ensimmäisen pitkän elokuvansa, ''Erään rakkauden tarinan''. 1960 hän ohjasi ensimmäisen kansainvälisen menestyselokuvansa, ''Seikkailun''.<ref> {{Kirjaviite | Tekijä=Ephrain Katz | Nimeke= The International Film Encyclopedia | Julkaisija= The Macmillan Press Ltd | Vuosi=1980| Tunniste=ISBN 0 333 27497 0}}</ref>
Antonioni määritteli itsensä [[marxismi|marxilaiseksi]] intellektuelliksi, mutta yhtä lailla hän oli [[absurdismi|absurdisti]] ja [[eksistentialismi|eksistentialisti]]. Toisin kuin monet italialaisaikalaisensa (esimerkiksi [[Pier Paolo Pasolini]] ja [[Federico Fellini]]), joiden elokuvat kertovat yhteiskunnan syrjäytyneistä ja ovat perinteisellä tavalla kantaaottavia, Antonioni kuvasi usein eliitin ja kaupunkien porvariston sisällyksetöntä "elämistä" (eikä elämää). Hänen elokuvansa ovat pysähtyneitä länsimaisen ikävystyneisyyden ja harmauden runoelmia{{kenen mukaan}}, jotka, kuten Antonioni selitti [[Mark Rothko]]lle, "eivät kerro mistään – mutta tekevät sen täsmällisesti". Mitä enemmän elokuvassa minuutteja kuluu, sitä merkityksettömämmäksi kaikki käy, sitä vähemmän asiat selkenevät ja sitä moniselitteisemmiksi ja mielettömämmiksi ne muuttuvat.{{kenen mukaan}} Useassa Antonionin elokuvassa kuluva fiktiivinen elokuvan aika ei ole merkittävästi pidempi kuin katsojan kokema todellinen aika: juonta ei perinteisessä mielessä ole.
Kuuluisa on esimerkiksi elokuvan ''[[Ammatti: reportteri]]'' viimeinen otto, joka kestää liki 10 minuuttia ja jota rakennettiin useita päiviä. Kamera ei liiku vaan kuvaa huoneesta läpi ikkunan, ja ikkunan takana pihalla tapahtuu vain vähän. Kaikki on kuitenkin suunniteltua ja hallittua. Päähenkilöä esittävä [[Jack Nicholson]] asettuu vuoteelleen ikkunan ääreen ja kuolee. Kuolema sängyssä on eleetöntä, mutta otto on ladattu täyteen pieniä elämän yksityiskohtia ja olemista. Kaikki pienet satunnaiset asiat – eläinten liikkeet, satunnaiset huudahdukset – tapahtuvat ikkunan ulkopuolella, espanjalaisella hiekkapihalla.
Katsoja on Antonionin elokuvissa usein samassa asemassa kuin elokuvan henkilöt: hän ei tiedä valkokankaalla sattuvasta yhtään enempää, "kaikki vain tapahtuu". Antonionin maailmassa ihminen on "maailmaan heitetty", ja hänen elokuvansa loppuvat usein äärimmäisen tyhjyyden, absurdiuden ja mielettömyyden kokemukseen. {{kenen mukaan}}
Antonioni kuoli [[Rooma]]ssa 94-vuotiaana.<ref>[http://www.repubblica.it/2007/07/sezioni/spettacoli_e_cultura/morto-antonioni/morto-antonioni/morto-antonioni.html Repubblica.it]</ref> Aiemmin samana päivänä oli kuollut myös toinen merkittävä elokuvaohjaaja, [[Ingmar Bergman]]. Antonioni oli ollut vuodesta
== Filmografia ==
Rivi 84:
{{Tynkä/Elokuvaohjaaja}}
{{
[[Luokka:Italialaiset elokuvaohjaajat]]
| |||