Ero sivun ”Käännöstiede” versioiden välillä

1 132 merkkiä lisätty ,  9 vuotta sitten
ei muokkausyhteenvetoa
p (r2.7.1) (Botti lisäsi: sr:Traduktologija)
{{Korjattava/määritelmä|Johdanto kaipaa tiivistämistä ja jakamista omien otsikoidensa alle.}}
{{Kielitiede}}
'''Käännöstiede''' on [[humanistinen tiede]], joka tutkii [[Kääntäminen|kääntämistä]] ja [[Tulkkaus|tulkkausta]] niiden kaikessa laajuudessaanlaajuudessa. Käännöstieteen keskeisiä tutkimuskohteita ovat esimerkiksi [[Kääntäminen|käännökset]] ja [[Tulkki|tulkkeet]] (tulkkausprosessin tuotokset), käännös- ja tulkkausprosessi sekä kääntämisen [[Ideologia|ideologia]] ja [[Sosiologia|sosiologia]] (kääntäminen yhteisössä). Tutkia voidaan siis vaikkapa sitä, miten ja miksi käännös eroaa lähdetekstistä, miten lakitekstien kääntäminen eroaa [[Romaani|romaanien]] kääntämisestä tai mitä [[Kääntäjä|kääntäjän]] päässä tapahtuu kääntämisen aikana. Lisäksi käännöstieteellistä tutkimusta on muun muassa kääntämisen historian, [[Kääntäminen|käännösstrategioiden]] sekä [[Kääntäjä|kääntäjien]] ja [[Tulkki|tulkkien]] asiantuntijuuden ja koulutuksen tutkiminen. Käännöstieteellisen tutkimuksen pohjalta voidaan kehittää erilaisia kääntämistä ja tulkkausta koskevia [[Teoria|teorioita]], joihin kääntäjät ja tulkit voivat työssään tukeutua. Lisäksi teorian avulla pyritään selvittämään [[Kääntäminen|kääntämisen prosesseja]] ja ymmärtämään, mistä kääntämisessä on kyse. Erilaisten käännösongelmien tutkimuksella voidaan myös konkreettisesti auttaa parantamaan kääntäjäkoulutusta
ja siten lopulta myös käännösten laatua.
 
Käännöstieteessä voidaan siis tutkia vaikkapa sitä, miten ja miksi käännös eroaa lähdetekstistä, miten lakitekstien kääntäminen eroaa [[Romaani|romaanien]] kääntämisestä tai mitä [[Kääntäjä|kääntäjän]] mielessä tapahtuu kääntämisen aikana. Lisäksi käännöstieteellistä tutkimusta on muun muassa kääntämisen historian, [[Kääntäminen|käännösstrategioiden]] sekä [[Kääntäjä|kääntäjien]] ja [[Tulkki|tulkkien]] asiantuntijuuden ja koulutuksen tutkiminen.
Käännöstieteen synty sijoittuu 1950- ja 1960-luvuille, jolloin kääntäjäkoulutuksen tarpeisiin kehitettiin ensimmäiset varsinaiset käännösteoriat. Näiden pohjalta käännöstiede on vuosien saatossa laajentunut nykyiseen mittaansa. Ennen kuin käännöstieteestä tuli oma tieteenalansa 1980-luvulla, käännöksiin ja kääntämiseen liittyvää tutkimusta tehtiin pääasiassa kieli- ja [[Kirjallisuustiede|kirjallisuustieteissä]]. [[Kielitiede|Kielitieteen]] ja käännöstieteen suhde on edelleen hyvin läheinen, ja usein kielitieteellisistä teorioista tai tutkimussuunnista on kehitetty myös käännöstieteellisiä sovelluksia. Käännöstiedettä ei kuitenkaan voi pitää täysin kielitieteen alahaarana, sillä käännöstutkimuksessa on valtavasti myös sellaisia aloja, jotka eivät käsittele kieltä millään tavalla, kuten kääntämisen [[etiikka]].<ref>Vehmas-Lehto 2008, s. 28–29</ref> Käännöstiede on silti varsin poikkitieteellinen tieteenala, eli siinä on mahdollista yhdistää monia eri tieteitä. Kieli- ja kirjallisuustieteiden lisäksi kääntämisen ja tulkkauksen tutkimuksessa voidaan käyttää apuna muun muassa [[Yhteiskuntatieteet|yhteiskuntatieteitä]], [[Viestintätieteet|viestintätieteitä]], [[Psykologia|psykologiaa]], [[Filosofia|filosofiaa]], [[Filologia|filologiaa]] ja [[Kulttuurintutkimus|kulttuurintutkimusta]]. Muista tieteistä voidaan lainata esimerkiksi [[Metodi|metodeja]] tai teorioita, joiden kautta kääntämisen tutkimukseen saadaan uusia näkökulmia.
 
Käännöstieteen tutkimustuloksia voidaan myös soveltaa käytäntöön: Voidaan kehittää erilaisia kääntämistä ja tulkkausta koskevia [[Teoria|teorioita]], joihin kääntäjät ja tulkit voivat työssään tukeutua. Lisäksi teorian avulla pyritään selvittämään [[Kääntäminen|kääntämisen prosesseja]] ja ymmärtämään, mistä kääntämisessä on kyse. Erilaisten käännösongelmien tutkimuksella voidaan myös konkreettisesti auttaa parantamaan kääntäjäkoulutusta ja siten lopulta myös käännösten laatua.
 
==Historiaa==
Käännöstieteen synty sijoittuu 1950- ja 1960-luvuilleluvulle, jolloin kääntäjäkoulutuksen tarpeisiin kehitettiin ensimmäiset varsinaiset käännösteoriat. Näiden pohjalta käännöstiede on vuosien saatossa laajentunut nykyiseen mittaansa. Ennen kuin käännöstieteestä tuli oma tieteenalansa 1980-luvulla, käännöksiin ja kääntämiseen liittyvää tutkimusta tehtiin pääasiassa kieli- ja [[Kirjallisuustiede|kirjallisuustieteissä]]. [[Kielitiede|Kielitieteen]] ja käännöstieteen suhde on edelleen hyvin läheinen, ja usein kielitieteellisistä teorioista tai tutkimussuunnista on kehitetty myös käännöstieteellisiä sovelluksia. Käännöstiedettä ei kuitenkaan voi pitää täysin kielitieteen alahaarana, sillä käännöstutkimuksessa on valtavasti myös sellaisia aloja, jotka eivät käsittele kieltä millään tavalla, kuten kääntämisen [[etiikka]].<ref>Vehmas-Lehto 2008,: s28–29. 28–29</ref> Käännöstiede on silti varsin poikkitieteellinen tieteenala, eli siinä on mahdollista yhdistää monia eri tieteitä. Kieli- ja kirjallisuustieteiden lisäksi kääntämisen ja tulkkauksen tutkimuksessa voidaan käyttää apuna muun muassa [[Yhteiskuntatieteet|yhteiskuntatieteitä]], [[Viestintätieteet|viestintätieteitä]], [[Psykologia|psykologiaa]], [[Filosofia|filosofiaa]], [[Filologia|filologiaa]] ja [[Kulttuurintutkimus|kulttuurintutkimusta]]. Muista tieteistä voidaan lainata esimerkiksi [[Metodi|metodeja]] tai teorioita, joiden kautta kääntämisen tutkimukseen saadaan uusia näkökulmia.
 
Käännöstiede on silti varsin monitieteinen tieteenala, eli siinä yhdistyvät monet eri tieteet. Kieli- ja kirjallisuustieteiden lisäksi kääntämisen ja tulkkauksen tutkimuksessa voidaan käyttää apuna muun muassa [[Yhteiskuntatieteet|yhteiskuntatieteitä]], [[Viestintätieteet|viestintätieteitä]], [[Psykologia|psykologiaa]], [[Filosofia|filosofiaa]], [[Filologia|filologiaa]] ja [[Kulttuurintutkimus|kulttuurintutkimusta]]. Muista tieteistä voidaan lainata esimerkiksi [[Metodi|metodeja]] tai teorioita, joiden kautta kääntämisen tutkimukseen saadaan uusia näkökulmia.
 
Käännöstieteen kasvun myötä sen piiriin on syntynyt paljon uusia tutkimusalueita, ja nyt tutkitaan itse käännösprosessin tuloksen lisäksi myös esimerkiksi kääntämisen [[Konteksti|kontekstia]] eli kääntäjää ympäröivää [[Yhteiskunta|yhteiskuntaa]] ja sen vaikutusta kääntämisen lopputulokseen. Tähän liittyen voidaan tutkia vaikkapa miten vanhat käännökset eroavat uusista tai miten kulttuurinen etäisyys lähde- ja kohdekulttuurien välillä vaikuttaa käännökseen. Kääntämisen ympäristö on jatkuvasti muutoksessa, joten uusia tutkimuskohteitakin syntyy kaiken aikaa. Teknologian kehittyminenkin on avannut uusia tutkimusmahdollisuuksia: nykyään voidaan tutkia esimerkiksi [[Magneettikuvaus|magneettikuvauksen]] avulla, miten tulkin aivot toimivat [[Tulkkaus|tulkkauksen]] aikana, ja saada tätä kautta lisää tietoa tulkkausprosessista ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Uutta tutkittavaa löytyy myös käännösteknologian alalta: miten esimerkiksi [[Käännösmuisti|käännösmuistien]] kehittyminen on vaikuttanut kääntämiseen?
 
Käännöstieteellistä tutkimusta voivoidaan jaotella monella tavalla, esimerkiksi [[Perus- ja soveltava tutkimus|perustutkimukseen]] (teoreettinen ja deskriptiivinen tai [[Empiirinen tutkimus|empiirinen tutkimus]]) ja [[Perus- ja soveltava tutkimus|soveltavaan tutkimukseen]] (mm. kääntäjäkoulutuksen ja [[Kääntäminen|kääntäjän apuvälineiden]] tutkimus ja kehittäminen). Teoreettinen tutkimus on perinteisesti ollut aktiivisempaa, mutta viimeisten parin vuosikymmenen aikana myös empiirinen tutkimus on lisääntynyt. [[Suomi|Suomessa]] käännöstieteellinen tutkimus on ollut hyvin korkeatasoista, ja maassa toimii monia tunnettuja käännöstutkijoita,<ref>Vehmas-Lehto 2008, s.: 31–32, 35.</ref> kuten Andrew Chesterman, Michael Wilkinson, Inkeri Vehmas-Lehto, Kaisa Koskinen ja Riitta Oittinen.
 
==Tieteenalan kehitys==
 
===Lingvistiset käännösteoriat===
 
Ensimmäiset lingvistiset käännösteoriat syntyivät [[Neuvostoliitto|Neuvostoliitossa]] ja [[Kanada]]ssa 1950-luvulla. Niiden lähtökohtana oli nk. vapaan kääntämisen periaate. Teorioiden kehittäjät pitivät tärkeänä, että käännös on semanttisesti ekvivalentti: käännöksen tulee vastata sisällöllisesti lähdetekstiä, mutta noudattaa kielellisesti kohdekielen normeja. Lähdetekstin muotoa ei pidetty pyhänä, ja sanasta sanaan kääntäminen hylättiin. Sen sijaan tavoitteeksi asetettiin kieliopillisesti ja sanastollisesti luonteva käännös. <ref>Vehmas-Lehto 2008,: s14−17. 14−17</ref>
 
Lingvistinen käännösteoria etääntyi tarkoituksella kirjallisuustieteestä. Se keskittyi tutkimaan kääntämisen lainalaisuuksia ensisijaisesti kielellisestä näkökulmasta: Millaisia säännönmukaisia vastineita lähdekielen ilmaisut saavat kohdekielessä? Kuinka todennäköisiä erilaiset vastineet ovat? Teoriat esittelivät käännössiirtoja, erilaisia keinoja korvata lähdetekstin kieliopillisia rakenteita ja sanastoa kohdekielen omilla rakenteilla ja sanastolla. Käännössiirron ohella näistä tavoista käytettiin myös nimityksiä käännösvaihdot, adekvaatit korvikkeet ja transformaatiot. <ref>Vehmas-Lehto 2008,: s14−17. 14−17</ref>
 
Lingvistinen käännöstutkimus muistutti kontrastiivista kielitiedettä. J. C. Catfordin lingvististä käännösteoriaa käytettiinkin ensisijaisesti kontrastiivisen tutkimuksen perustana. Teoria on osaltaan vaikuttanut siihen, että kääntäminen on käsitetty puhtaasti kielelliseksi toiminnaksi, jonka suurin ongelma on kielellisten rakenteiden korvaaminen toisilla. <ref>Vehmas-Lehto 2008,: s14−17. 14−17</ref>
 
Lingvistiset käännösteoriat olivat normatiivisia, eli ne pyrkivät ohjailemaan kääntämistä. Niitä oli tarkoitus käyttää kääntämisen opetuksessa ja käännöskritiikissä. Teoriat jäivät vaille todisteita niiden paikkansapitävyydestä, sillä niiden toteutumista käytännön käännöksissä ei tutkittu. Lingvistisiä käännösteorioita kenties pidettiinkin houkuttelevina lähinnä niiden konkreettisuuden ja ”tieteellisen tarkkojen” tulosten vuoksi. <ref>Vehmas-Lehto 2008,: s14−17. 14−17</ref>
 
===Ensimmäiset kommunikatiiviset käännösteoriat===
1960-luvulla käännösteoria sai pragmaattisia ulottuvuuksia, kun kääntäminen alettiin käsittää [[Viestintä|viestinnäksi]], jossa käännöksen vastaanottajan tarpeilla on suuri merkitys. Tärkein kommunikatiivisten käännösteorioiden edustaja on [[Eugene Nida|Eugene A. Nida]], joka korosti kulttuurierojen huomioimista kääntämisessä. Nidan teoriassa keskeinen käsite on dynaaminen ekvivalenssi: semanttisen ekvivalenssin sijaan käännöksellä pyritään aiheuttamaan lukijassa samanlainen reaktio kuin lähdeteksti saa aikaan omissa lukijoissaan. Nidan mukaan käännöksissä on usein tehtävä pragmaattisia muutoksia eli poikettava lähdekielen yksiköiden merkityksestä, jotta käännöksen lukijoiden olisi mahdollista ymmärtää tekstin sanoma. <ref>Vehmas-Lehto 2008, s.: 17−19-</ref>
 
Dynaaminen ekvivalenssiteoria kiinnitti huomiota myös kääntämisen kannalta oleellisiin ei-kielellisiin seikkoihin ja on siksi käännösteorian historiassa vallankumouksellinen. Dynaamista ekvivalenssiteoriaa hyödynnettiin mm. [[Raamattu|Raamatun]] suomentamistyössä vuonna 1992, ja se lienee nykyäänkin tunnetuin käännösteoria. <ref>Vehmas-Lehto 2008,: s17−19. 17−19</ref>
1960-luvulla käännösteoria sai pragmaattisia ulottuvuuksia, kun kääntäminen alettiin käsittää [[Viestintä|viestinnäksi]], jossa käännöksen vastaanottajan tarpeilla on suuri merkitys. Tärkein kommunikatiivisten käännösteorioiden edustaja on [[Eugene Nida|Eugene A. Nida]], joka korosti kulttuurierojen huomioimista kääntämisessä. Nidan teoriassa keskeinen käsite on dynaaminen ekvivalenssi: semanttisen ekvivalenssin sijaan käännöksellä pyritään aiheuttamaan lukijassa samanlainen reaktio kuin lähdeteksti saa aikaan omissa lukijoissaan. Nidan mukaan käännöksissä on usein tehtävä pragmaattisia muutoksia eli poikettava lähdekielen yksiköiden merkityksestä, jotta käännöksen lukijoiden olisi mahdollista ymmärtää tekstin sanoma. <ref>Vehmas-Lehto 2008, s. 17−19</ref>
 
Dynaamisen ekvivalenssiteorian pohjalta syntyivät funktionaaliset ekvivalenssiteoriat. Perusajatuksena niissä on, että lähdetekstin käyttötarkoitus tai funktio on käännettäessä säilytettävä, usein kielellisten ja pragmaattisten muutosten avulla. Funktioita voivat olla esimerkiksi informatiivinen tai ekspressiivinen funktio. Funktionaalisia ekvivalenssiteorioita kehittivät esimerkiksi Katharina Reiss ja Juliane House. <ref>Vehmas-Lehto 2008,: s17−19. 17−19</ref>
Dynaaminen ekvivalenssiteoria kiinnitti huomiota myös kääntämisen kannalta oleellisiin ei-kielellisiin seikkoihin ja on siksi käännösteorian historiassa vallankumouksellinen. Dynaamista ekvivalenssiteoriaa hyödynnettiin mm. [[Raamattu|Raamatun]] suomentamistyössä vuonna 1992, ja se lienee nykyäänkin tunnetuin käännösteoria. <ref>Vehmas-Lehto 2008, s. 17−19</ref>
 
Dynaamisen ekvivalenssiteorian pohjalta syntyivät funktionaaliset ekvivalenssiteoriat. Perusajatuksena niissä on, että lähdetekstin käyttötarkoitus tai funktio on käännettäessä säilytettävä, usein kielellisten ja pragmaattisten muutosten avulla. Funktioita voivat olla esimerkiksi informatiivinen tai ekspressiivinen funktio. Funktionaalisia ekvivalenssiteorioita kehittivät esimerkiksi Katharina Reiss ja Juliane House. <ref>Vehmas-Lehto 2008, s. 17−19</ref>
 
===Skoposteoria===
[[Hans J. Vermeer]] ja [[Katharina Reiss]] kehittivät skoposteorian 1970–1980-lukujenluvun taitteessa. Skoposteoria on kommunikatiivinen ja funktionaalinen. Sen keskiössä on kohdetekstin funktio, joka vaikuttaa siihen, miten teksti käännetään. Tämä funktio saattaa poiketa täysin lähdetekstin funktiosta, ja siksi käännöksen ei oleteta olevan ekvivalentti lähdetekstin kanssa. Ekvivalenssin sijaan skoposteoriassa keskitytään adekvaattisuuteen. Tämä tarkoittaa sitä, että käännettäessä pitää ottaa huomioon kohdekielen ja kohdekielisten vastaanottajien vaatimukset siten, että teksti toimii kohdekielisessä yhteisössä. Skoposteoria on luonteeltaan kommunikatiivinen: sen mukaan kohdetekstin vastaanottajilla on erilaiset tarpeet, taustatiedot ja ajattelutapa kuin lähdetekstin lukijoilla, mikä pitää ottaa huomioon tekstiä käännettäessä.<ref>Vehmas-Lehto 2008,: s19–22. 19–22</ref>
 
[[Hans J. Vermeer]] ja [[Katharina Reiss]] kehittivät skoposteorian 1970–1980-lukujen taitteessa. Skoposteoria on kommunikatiivinen ja funktionaalinen. Sen keskiössä on kohdetekstin funktio, joka vaikuttaa siihen, miten teksti käännetään. Tämä funktio saattaa poiketa täysin lähdetekstin funktiosta, ja siksi käännöksen ei oleteta olevan ekvivalentti lähdetekstin kanssa. Ekvivalenssin sijaan skoposteoriassa keskitytään adekvaattisuuteen. Tämä tarkoittaa sitä, että käännettäessä pitää ottaa huomioon kohdekielen ja kohdekielisten vastaanottajien vaatimukset siten, että teksti toimii kohdekielisessä yhteisössä. Skoposteoria on luonteeltaan kommunikatiivinen: sen mukaan kohdetekstin vastaanottajilla on erilaiset tarpeet, taustatiedot ja ajattelutapa kuin lähdetekstin lukijoilla, mikä pitää ottaa huomioon tekstiä käännettäessä.<ref>Vehmas-Lehto 2008, s. 19–22</ref>
 
===Relevanssiteoria===
 
Ernst-August Gutt on kehittänyt käännöksiä koskevan relevanssiteorian, jonka taustalla on yleistä viestintää koskeva [[:en:Dan Sperber|Dan Sperberin]] ja Deirdre Wilsonin [[:en:Relevance theory|relevanssiteoria]]. Teorian näkökulma on kognitiivinen, ja siinä tarkastellaan, mitä viestintään osallistuvien ihmisten tajunnassa tapahtuu.<ref>Vehmas-Lehto 2008, s.: 22–23</ref>
 
Teorian mukaan teksti laaditaan sen mukaan, millainen kognitiivinen maailma vastaanottajalla oletetaan olevan. Lähde- ja kohdetekstin lukijoiden kulttuurierojen takia heidän kognitiivinen ympäristönsä voi olla hyvin erilainen. Siksi relevanssiteoriaan sisältyy kontekstikuilun käsite: kognitiivisten ympäristöjen erot voivat johtaa virheellisen tulkintaan, jollei käännöksen lukijaa auteta. Lukija saattaa tulkita käännöksen erilailla kuin lähtötekstin kirjoittaja on tarkoittanut. Kääntäjä ei voi olla varma, että käännöksen lukija pystyy rekonstruoimaan tekstissä olevan implisiittisen informaation sekä tulkitsemaan tekstin lähtötekstin kirjoittajan haluamalla tavalla. Siksi kääntäjä joutuu arvioimaan, miten hyvin lukija on perillä lähtötekstin kognitiivisesta ympäristöstä, sekä tarvittaessa auttamaan lukijaa esim. eksplikoimalla. Tämä voidaan tehdä kahdella tavalla, eli joko viemällä lukija lähemmäs lähtötekstin kirjoittajan kognitiivista ympäristöä tai toisaalta tuomalla käännös lähemmäksi kohdetekstin lukijan kognitiivisia kehyksiä.<ref>Vehmas-Lehto 2005,: s188–191. 188–191</ref>
 
===Manipulaatiokoulukunta===
Manipulaatiokoulukunta on vienyt tieteenalaa kohti suuntaa, jossa korostetaan yhä enemmän käännöksen vastaanottajien ja kohdekulttuurin merkitystä. Samalla lähdeteksti jää vähemmälle huomiolle.<ref>Vehmas-Lehto 2008,: s24. 24</ref> Manipulaatiokoulukunta syntyi 1970-luvun puolivälissä ja tuli laajemmin tunnetuksi 1980-luvulla. Koulukunnan mukaan käännöksiin sisältyy kohdekulttuurin näkökulmasta tarkasteltuna aina jonkin verran lähdetekstin [[Manipulointi|manipulointia]] jotakin tarkoitusta varten.<ref>Snell-Hornby 2006,: s48. 48</ref>
 
Manipulaatiokoulukunnan läpimurto tapahtui Theo Hermansin toimittaman artikkelikokoelman ''The Manipulation of Literature'' ilmestyttyä vuonna 1985. Artikkelikokoelman kirjoittajiin kuuluvat muun muassa Gideon Toury, José Lambert, Hendrik van Gorp, Susan Bassnett ja André Lefevere.<ref>Snell-Hornby 2006,: s48. 48</ref>
Manipulaatiokoulukunta on vienyt tieteenalaa kohti suuntaa, jossa korostetaan yhä enemmän käännöksen vastaanottajien ja kohdekulttuurin merkitystä. Samalla lähdeteksti jää vähemmälle huomiolle.<ref>Vehmas-Lehto 2008, s. 24</ref> Manipulaatiokoulukunta syntyi 1970-luvun puolivälissä ja tuli laajemmin tunnetuksi 1980-luvulla. Koulukunnan mukaan käännöksiin sisältyy kohdekulttuurin näkökulmasta tarkasteltuna aina jonkin verran lähdetekstin [[Manipulointi|manipulointia]] jotakin tarkoitusta varten.<ref>Snell-Hornby 2006, s. 48</ref>
 
Manipulaatiokoulukuntaan kuuluvat teoriat ovat luonteeltaan epälingvistisiä, sillä tutkimussuuntauksen lähtökohdat ovat kirjallisuustieteessä ja kulttuurintutkimuksessa. Manipulaatiokoulukunta edustaa deskriptiivistä eli kuvailevaa tutkimusta, joka sittemmin yleistyi laajemmaltikin käännöstutkimuksen saralla. Manipulaatioteoriat ottavat myös kantaa käännösten ja kääntämisen asemaan yhteiskunnassa, ja niissä on nähtävissä käännöstutkimuksen ideologisoitumista. Esimerkiksi [[Feminismi|feministisen]] kääntämisen sekä kulttuurikolonisaatiota vastustavan kääntämisen ja käännöstutkimuksen voidaan lukea kuuluvan manipulaatioteorioiden piiriin. Feministinen kääntäminen, joka syntyi 1970-luvun lopulla, on kuitenkin muita manipulaatioteorioita radikaalimpi.<ref>Vehmas-Lehto 2008,: s25–26. 25–26</ref>
Manipulaatiokoulukunnan läpimurto tapahtui Theo Hermansin toimittaman artikkelikokoelman ''The Manipulation of Literature'' ilmestyttyä vuonna 1985. Artikkelikokoelman kirjoittajiin kuuluvat muun muassa Gideon Toury, José Lambert, Hendrik van Gorp, Susan Bassnett ja André Lefevere.<ref>Snell-Hornby 2006, s. 48</ref>
 
Yleisesti ottaen manipulaatioteorioiden on katsottu muistuttavan paljolti skoposteoriaa. Manipulaatioteoriat ja niiden soveltajat ovat keskittyneet enemmän kaunokirjallisiin teksteihin, kun taas skoposteoriassa painopisteenä ovat olleet asiatekstit.<ref>Vehmas-Lehto 2008,: s26. 26</ref>
Manipulaatiokoulukuntaan kuuluvat teoriat ovat luonteeltaan epälingvistisiä, sillä tutkimussuuntauksen lähtökohdat ovat kirjallisuustieteessä ja kulttuurintutkimuksessa. Manipulaatiokoulukunta edustaa deskriptiivistä eli kuvailevaa tutkimusta, joka sittemmin yleistyi laajemmaltikin käännöstutkimuksen saralla. Manipulaatioteoriat ottavat myös kantaa käännösten ja kääntämisen asemaan yhteiskunnassa, ja niissä on nähtävissä käännöstutkimuksen ideologisoitumista. Esimerkiksi [[Feminismi|feministisen]] kääntämisen sekä kulttuurikolonisaatiota vastustavan kääntämisen ja käännöstutkimuksen voidaan lukea kuuluvan manipulaatioteorioiden piiriin. Feministinen kääntäminen, joka syntyi 1970-luvun lopulla, on kuitenkin muita manipulaatioteorioita radikaalimpi.<ref>Vehmas-Lehto 2008, s. 25–26</ref>
 
Yleisesti ottaen manipulaatioteorioiden on katsottu muistuttavan paljolti skoposteoriaa. Manipulaatioteoriat ja niiden soveltajat ovat keskittyneet enemmän kaunokirjallisiin teksteihin, kun taas skoposteoriassa painopisteenä ovat olleet asiatekstit.<ref>Vehmas-Lehto 2008, s. 26</ref>
 
====Polysysteemiteoria====
Polysysteemiteoria on yksi tunnetuimmista manipulaatiokoulukuntaan kuuluvista käännösteorioista. Tel Avivin ryhmä, johdossaan käännösteoreetikot Itamar Even-Zohar ja Gideon Toury, toivat käännöstieteelliseen metodologiaan jo 1970-luvulla kirjallisen polysysteemin käsitteen, jonka avulla voidaan tarkastella käännösten sulautumisprosessia tiettyyn kulttuuriin tiettynä aikana.<ref>Bassnett 1980,: s11–12. 11–12</ref>
Teorian mukaan kulttuuri koostuu polysysteemien verkosta, ts. kulttuuri on eräänlainen megapolysysteemi. [[Kirjallisuus]] muodostaa tässä verkostossa yhden polysysteemin, jonka sisällä on erilaisia [[genre]]jä, koulukuntia ja suuntauksia, jotka kilpailevat keskenään lukijoista, arvostuksesta ja vallasta. Erilaisten tekstien asema polysysteemissä vaihtelee. Jotkin tekstit on kanonisoitu, ja ne sijaitsevat polysysteemin keskuksessa. Toiset tekstit taas sijaitsevat polysysteemin laitamilla, periferiassa. Kirjallisuus ei polysysteemiteorian esittämän näkemyksen mukaan ole staattinen ilmiö, vaan jatkuvassa liikkeessä.<ref>Vehmas-Lehto 2008,: s25. 25</ref>
 
Kirjallisuuden – myös käännöskirjallisuuden – asema polysysteemeissä vaihtelee. Useat empiiriset tutkimukset vahvistavat Even-Zoharin esittämää oletusta, jonka mukaan marginaaliset ja nuoret kulttuurit tukeutuvat enemmän käännettyyn materiaaliin kuin keskeiset ja vahvat kulttuurit.<ref>Bassnett 1980,: s12. 12</ref>
 
===Irtautuminen kielestä===
Käännöstutkimus liittyy usein jollakin tapaa kieleen, mutta ei aina. Esimerkiksi Justa Holz-Mänttärin teoria vuodelta 1984 tarkastelee kääntämistä yhteiskunnallisena toimintana sosiologisesta näkökulmasta käsin.<ref>Vehmas-Lehto 2008,: s27. 27</ref> Tutkimuskohteena on siis käännöstoiminta eikä kieli. Kääntämisen [[Sosiologia|sosiologia]] voidaan nähdä vaihtoehtona puhtaasti kielitieteellisille lähestymistavoille, ja siitä on tullut 2000-luvulla suosittu tutkimussuuntaus.<ref>Snell-Hornby 2006,: s172. 172</ref>. Tutkimuskohteena voi olla esimerkiksi kääntäjien ja käännösten asema yhteiskunnassa.<ref>Vehmas-Lehto 2008,: s35. 35</ref>.
 
Kääntämisen [[Etiikka|etiikka]] on toinen uudehko, kielitieteellisestä näkökulmasta irtautunut käännöstutkimuksen ala. Kääntämisen etiikan tutkijat ovat kiinnostuneita muun muassa kääntäjän vastuusta sekä kääntämiseen liittyvistä [[Normi|normeista]].<ref>Vehmas-Lehto 2008, s.: 28, 35.</ref> Esimerkiksi Kaisa Koskinen on tutkinut kääntämisen etiikkaa väitöskirjassaan.<ref>Koskinen 2000.</ref>.
Käännöstutkimus liittyy usein jollakin tapaa kieleen, mutta ei aina. Esimerkiksi Justa Holz-Mänttärin teoria vuodelta 1984 tarkastelee kääntämistä yhteiskunnallisena toimintana sosiologisesta näkökulmasta käsin.<ref>Vehmas-Lehto 2008, s. 27</ref> Tutkimuskohteena on siis käännöstoiminta eikä kieli. Kääntämisen [[Sosiologia|sosiologia]] voidaan nähdä vaihtoehtona puhtaasti kielitieteellisille lähestymistavoille, ja siitä on tullut 2000-luvulla suosittu tutkimussuuntaus<ref>Snell-Hornby 2006, s. 172</ref>. Tutkimuskohteena voi olla esimerkiksi kääntäjien ja käännösten asema yhteiskunnassa<ref>Vehmas-Lehto 2008, s. 35</ref>.
 
Kääntämisen [[Etiikka|etiikka]] on toinen uudehko, kielitieteellisestä näkökulmasta irtautunut käännöstutkimuksen ala. Kääntämisen etiikan tutkijat ovat kiinnostuneita muun muassa kääntäjän vastuusta sekä kääntämiseen liittyvistä [[Normi|normeista]].<ref>Vehmas-Lehto 2008, s. 28, 35</ref> Esimerkiksi Kaisa Koskinen on tutkinut kääntämisen etiikkaa väitöskirjassaan<ref>Koskinen 2000</ref>.
 
==Tutkimusmenetelmät==
Käännöstieteelliset tutkimusmenetelmät vaihtelevat tutkimuskohteen, teoreettisen pohjan ja näkökulman mukaan. Esimerkiksi vertailemalla lähde- ja kohdetekstiä voidaan tutkia käännöksen ekvivalenssia, eli käännöksen ja sen lähdetekstin vastaavuutta .<ref>Vehmas-Lehto 2008, s.: 32</ref>. Käännöksen adekvaattisuutta eli lähdekielen ja lähdekielisen kirjallisuuden normien noudattamista taas voidaan tarkastella vertaamalla käännöstä lähdekielisiin rinnakkaisteksteihin, ja hyväksyttävyyttä eli kohdekielen ja kohdekielisen kirjallisuuden normien noudattamista vertaamalla käännöstä kohdekielisiin rinnakkaisteksteihin .<ref>Puurtinen 2001,: s82. 82</ref>.
 
Viime vuosikymmeninä on myös tutkittu kääntämistä kognitiivisena prosessina. Uraauurtavia julkaisuja kyseiseltä tutkimusalalta ovat tuottaneet mm. Sonja Tirkkonen-Condit sekä Riitta Jääskeläinen .<ref>Tirkkonen-Condit ja& Jääskeläinen 2000.</ref>. Teknologian kehittyminen on suuresti helpottanut kognitiivisen käännösprosessin tutkimusta. Aiemmin kääntäjän kommentit käännösprosessin aikana tallennettiin nauhurilla, mitä kutsuttiin protokollatutkimukseksi. Nykyään kaikki kääntäjän käännösprosessin aikana kirjoittama teksti voidaan tallentaa erityisen tietokoneohjelman (Script Log) avulla. <ref> Vehmas-Lehto 2008,: s33. 33</ref>
Käännöstieteelliset tutkimusmenetelmät vaihtelevat tutkimuskohteen, teoreettisen pohjan ja näkökulman mukaan. Esimerkiksi vertailemalla lähde- ja kohdetekstiä voidaan tutkia käännöksen ekvivalenssia, eli käännöksen ja sen lähdetekstin vastaavuutta <ref>Vehmas-Lehto 2008, s. 32</ref>. Käännöksen adekvaattisuutta eli lähdekielen ja lähdekielisen kirjallisuuden normien noudattamista taas voidaan tarkastella vertaamalla käännöstä lähdekielisiin rinnakkaisteksteihin, ja hyväksyttävyyttä eli kohdekielen ja kohdekielisen kirjallisuuden normien noudattamista vertaamalla käännöstä kohdekielisiin rinnakkaisteksteihin <ref>Puurtinen 2001, s. 82</ref>.
 
Viime vuosikymmeninä on myös tutkittu kääntämistä kognitiivisena prosessina. Uraauurtavia julkaisuja kyseiseltä tutkimusalalta ovat tuottaneet mm. Sonja Tirkkonen-Condit sekä Riitta Jääskeläinen <ref>Tirkkonen-Condit ja Jääskeläinen 2000</ref>. Teknologian kehittyminen on suuresti helpottanut kognitiivisen käännösprosessin tutkimusta. Aiemmin kääntäjän kommentit käännösprosessin aikana tallennettiin nauhurilla, mitä kutsuttiin protokollatutkimukseksi. Nykyään kaikki kääntäjän käännösprosessin aikana kirjoittama teksti voidaan tallentaa erityisen tietokoneohjelman (Script Log) avulla. <ref> Vehmas-Lehto 2008, s. 33</ref>
 
Tulkkauksen tutkimus kuuluu myös käännöstieteen alaan. Tulkkauksen tutkimuksessa voidaan käyttää menetelmänä esimerkiksi tulkkaustilanteen nauhoittamista tai retrospektiivistä menetelmää, jolloin tulkki kuvaa menetelmiään tulkkaustilanteen jälkeen. Tulkkausta on tutkittu verrattain vähän aineiston keruun haasteellisuuden vuoksi: tulkit saattavat kokea nauhoittamisen tulkkaustilanteessa häiritseväksi. Usein tulkkaustilanteissa myös käsitellään salassapitovelvollisuuden alaisia asioita, joten nauhoittamista ei voida sallia. <ref> Vehmas-Lehto 2008, s. 33–34</ref>
 
==Lähteet==
===Kirjat===
 
* Bassnett-McGuire, Susan: ''Translation studies''. Lontoo: Methuen, 1980.
 
* Koskinen, Kaisa: [http://acta.uta.fi/teos.php?id=4347 ''Beyond Ambivalence: Postmodernity and the Ethics of Translation'']. Tampere: Tampere University Press, 2000.
 
* Puurtinen, Tiina: Käännösten hyväksyttävyys. Teoksessa Oittinen, Riitta ja Pirjo Mäkinen (toim.): ''Alussa oli käännös''. Tampere: Tampereen yliopistopaino, 2001. s. 82–94.
 
* Snell-Hornby, Mary: ''The Turns of Translation Studies''. Philadelphia: John Benjamins, 2006.
 
* Tiittula, Liisa: [http://www.edu.fi/perusopetus/aidinkieli/agricola/opetusmateriaalia_kaantamisesta/kaannostiede Käännöstiede – ja kääntämisen ja tulkkauksen tutkimus]. Viitattu 23.9.2011.
 
* Tirkkonen-Condit, Sonja, ja Riitta Jääskeläinen (toim.): ''Tapping and mapping the processes of translation and interpreting: outlooks on empirical research.'' Amsterdam: John Benjamins Publishing Company, 2000.
 
* Vehmas-Lehto, Inkeri: Onko käännöstutkimuksessa särmää? Teoksessa Helin, Irmeli ja Hilkka Yli-Jokipii (toim.): ''Kohteena käännös. Uusia näkökulmia kääntämisen ja tulkkauksen tutkimiseen ja opiskelemiseen.'' Käännöstieteen laitoksen julkaisuja IV. Helsinki: Yliopistopaino Kustannus, 2008.
 
* Vehmas-Lehto, Inkeri: Kontekstikuilusta koherenssiin. Teoksessa Pajunen, Anneli ja Hannu Tommola (toim.): ''XXXII Kielitieteen päivät Tampereella 19.–20.5.2005. Tampere Studies in Language, Translation and Culture. Series B 2.'' Tampere: Tampere University Press 2006, 188–200.
 
 
===Viitteet===
{{Viitteet|sarakkeet}}
 
==Kirjallisuutta==
{{Viitteet}}
* {{Kirjaviite | Tekijä=Bassnett, Susan | Nimike=Teoksesta toiseen: Johdatus kirjallisuuden kääntämiseen | Selite=(Alkuteos: ''Translation Studies'', 1991.) Toimittanut ja käännöstyön ohjannut Riitta Oittinen | Julkaisija=Vastapaino | Julkaisupaikka=Tampere | Vuosi=1995 | Tunniste=ISBN 951-9066-93-4 }}
* {{Kirjaviite | Tekijä=Ingo, Rune | Nimike=Lähtökielestä kohdekieleen: Johdatusta käännöstieteeseen | Julkaisija=WSOY | Julkaisupaikka=Helsinki | Vuosi=1990 | Tunniste=ISBN 951-0-16008-3 }}
* {{Kirjaviite | Tekijä=Malmkjær, Kirsten – Windle, Kevin (toim.) | Nimike=The Oxford Handbook of Translation Studies | Vuosi=2011 | Julkaisija=Oxford University Press | Julkaisupaikka=Oxford | Tunniste=ISBN 978-0-19-923930-6 }}
* {{Kirjaviite | Tekijä=Reiss, Katharina – Vermeer, Hans J. | Nimike=Mitä kääntäminen on: Teoriaa ja käytäntöä | Selite=(Alkuteos: ''Grundlegung einer allgemeinen Translationstheorie'', 1984.) Lyhentäen suomentanut Pauli Roinila | Julkaisija=Gaudeamus | Julkaisupaikka=Helsinki | Vuosi=1986 | Tunniste=ISBN 951-662-407-3 }}
 
[[Luokka:Käännöstiede]]
26 304

muokkausta