Ero sivun ”Viertola” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 16:
Alueella toimivat Viertolan alakoulu, Peltolan yläkoulu sekä Jokirannan erityiskoulu. Myös tanssiteatteri [[Raatikko]], salibandykeskus [[Tiikeri Areena]], Tikkurilan Naisvoimistelijoiden uusi jumppasali TINAgym sekä [[Vantaan tanssiopisto]] sijaitsevat Viertolassa. Alueen pohjoisosassa sijaitsee Tikkurilan urheilupuisto, jossa ovat Tikkurilan uimahalli ja urheilutalo sekä jäähalli eli [[Valtti Areena]]. Alueen tunnetuin maamerkki oli Kehä III:llekin näkyvä [[Havi]]n saippuatehdas, jonka tilalle on nyttemmin rakennettu kerrostaloja. Alueella on runsaasti pienasuinrakennuksia, mutta aivan [[Tikkurila]]n tuntumassa Talvikkitien varrella sekä Viertolaa halkovan Peltolantien varrella on myös kerrostaloja.
 
Viertolalaiset käyttävät Tikkurilan palveluita, mutta myös Viertolan puolella aivan Tikkurilan lomassa toimivat esimerkiksi "keskellä Tikkurilaa" sijaitseva [[K-Supermarket]] Yliveto, [[Alko]], Tikkurilan kauppatalo, jossa muun muassa [[R-kioski]] ja Peltolan tori.

Viertolan lounaisosassa toimii jäännöseriä ja vakuutusyhtiöiden lunastamaa tavaraa myyvä [[TH-Market]], jonkaputkiasennuspalvelua paikallaja oliLVI-tarvikemyyntiä samanlaista toimintaa pyörittäväpalveleva [[VahinkopalveluVesijohtoliike Mönkkönen]]. Aivan TH-Marketin vieressä, Vesijohkoliikesekä Mönkkösensähköasennuspalvelua talossa,tarjoava on[[Sähköpalvelu myös ElintarvikekioskiMalmberg]].
 
{{Vantaa}}