Ero sivun ”Lapin yliopisto” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Arktinen yliopisto + lähde. Lähdepyyntöjä ja vuosilukujen linkittämisen karsimista
Rivi 27:
'''Lapin yliopisto''', vuoteen [[1991]] saakka ''Lapin korkeakoulu'', on [[Suomi|suomalainen]] yliopisto, joka perustettiin [[Rovaniemi|Rovaniemelle]] [[1. maaliskuuta]] [[1979]].
 
Lapin yliopisto on [[Itä-Suomen yliopisto]]n kanssa Suomen ainoa yliopisto, jonka nimessä esiintyy kaupungin sijaan jonkun alueen nimi. Tästä huolimatta Lapin yliopisto on viimeksi kuluneiden vuosien aikana halunnut profiloitua edustettuina olevien alojensa ylintä koulutustasoa valtakunnallisesti edustavaksi oppilaitokseksi. Suuri osa Lapin yliopiston opiskelijoista tulee muualta Suomesta tai ulkomailta. Valmistumisensa jälkeen heistä vain pieni osa jää työskentelemään Pohjois-SuomessaSuomeen.{{Lähde}}
 
Lapin yliopistossa on neljä [[tiedekunta]]a. Tiedekuntien lisäksi yliopistossa toimivia laitoksia ovat [[Arktinen keskus]], Avoin yliopisto, Koulutus- ja kehittämispalvelut sekä Hallintoyksikkö. Lapin korkeakoulukonsernin kanssa yhteiset yksiköt ovat Lapin korkeakoulukirjasto, Lapin korkeakoulukonsernin kielikeskus ja Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti.
 
Vuonna [[2010]] yliopistossa opiskeli 4 511 perustutkinto-opiskelijaa, 329 jatko-opiskelijaa ja 221 kansainvälistä vaihto-opiskelijaa. Lisäksi avoimen yliopiston, täydennyskoulutuskeskuksen ja ikääntyvien yliopiston listoilla on 6 151 aikuisopiskelijaa. Vuonna [[2010]] Lapin yliopistossa suoritettiin 376 maisterintutkintoa ja 24 tohtorin tutkintoa. Henkilökuntaa Lapin yliopistossa on yhteensä 626. Näistä professoreja on 66. Lapin yliopiston vuoden 2011 talousarvion loppusumma on n.noin 54 miljoonaa euroa. {{Lähde}}
 
Lapin yliopisto on Suomen yliopistoista (taideyliopistoja lukuun ottamatta) ainoa, josta puuttuu matematiikan professuuri. Yliopiston voidaankin katsoa erikoistuneen kvalitatiiviseen tutkimukseen. Lapin yliopiston taiteiden tiedekunta on [[Taideteollinen korkeakoulu|Taideteollisen korkeakoulun]] ohella ainoa yliopistotason taideteollisen alan koulutus- ja tutkimusyksikkö Suomessa.{{Lähde}}
 
== Historia ==
Yliopisto perustettiin vuonna [[1979]] nimellä ''Lapin korkeakoulu''. Alkuperäiseen korkeakouluun kuului kasvatustieteiden tiedekunta, oikeustieteiden tiedekunta sekä kirjasto. Korkeakouluun perustettiin myöhemmin yhteiskuntatieteiden tiedekunta ([[1982]]) ja taiteiden tiedekunta ([[1990]]). Erillislaitoksiksi perustettiin täydennyskoulutuskeskus ([[1983]]), kielikeskus (1983), Pohjoisen ympäristö- ja vähemmistöoikeuden instituutti (PYVI; [[1985]]) sekä Arktinen keskus ([[1989]]). Pohjoisen ympäristö- ja vähemmistöoikeuden instituutti yhdistyi Arktiseen keskukseen vuonna [[1997]].
 
Korkeakoululle rakennettiin nykyinen päärakennus vuonna [[1987]]. Päärakennusta on laajennettu [[1992]], [[2000]] ja [[2006]].
 
Korkeakoululle rakennettiin nykyinen päärakennus vuonna [[1987]]. Päärakennusta on laajennettu [[1992]], [[2000]] ja [[2006]].
[[1. tammikuuta]] [[1991]] korkeakoulun nimi muutettiin nykyiseen muotoonsa. Vuonna 1992 valmistui Arktikum-talo ja vietettiin ensimmäinen [[promootio]]. Vuonna [[1994]] avautui muotoilu- ja yrityspalveluyksikkö [[Kemi]]ssä. Yksikkö yhdistettiin vuonna [[1998]] samana vuonna syntyneeseen Meri-Lappi Instituuttiin, jonka yliopisto oli perustanut yhteistyössä Oulun yliopiston kanssa.
 
Matkailuntutkimus alkoi [[1996]]. Samana vuonna Rovaniemen taide- ja käsiteollisuusoppilaitos (Rotko) liitettiin yliopistoon.
 
Matkailuntutkimus alkoi [[1996]]. Samana vuonna Rovaniemen taide- ja käsiteollisuusoppilaitos (Rotko) liitettiin yliopistoon.
Vuonna [[2001]] alkoi kauppatieteellisen alan koulutus yhteistyössä Oulun yliopiston kanssa. Kauppatieteille ja matkailuntutkimukselle perustettiin oma tiedekunta vuonna [[2004]]. Tiedekunta liittyi yhteiskuntatieteiden tiedekuntaan vuonna [[2010]].
 
Lapin yliopisto vastaa vuonna 2001 perustetun kansainvälisen [[Arktinen yliopisto|Arktisen yliopiston]] hallinnollisesta johtamisesta ja koordinaatiosta.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://formin.finland.fi/public/download.aspx?ID=55627&GUID={FDAA0B56-8030-47EA-9C57-3100196FDC75} | Nimeke = Arktinen osaaminen Suomessa | Tekijä = Kankaanpää, Paula & ja Saarinen, Sampo K. | Tiedostomuoto = pdf | Selite = s. 5 | Ajankohta = 2009 | Julkaisija = Ulkoasiainministeriö | Viitattu = 23.12.2011 }}</ref>
 
Ikääntyvien yliopistotoiminta alkoi Lapin korkeakoulussa 1989 ja siinä opiskelevat ovat osallistuneet tieteelliseen tutkimukseen. Useiden tieteellisten julkaisujen ohella on ilmestynyt myös väitöskirja. Keväällä 2008 väitellyt yhteiskuntatieteiden tohtori Pentti Kortelainen oli Suomessa ensimmäinen, joka teki väitöskirjan ikääntyvien yliopiston pohjalta.
 
Lapin yliopisto täytti 25 vuotta vuonna 2004. Juhlavuoden kunniaksi yliopisto järjesti kolmannen tohtori- ja maisteripromootion, jossa vihittiin 14 kunniatohtoria, heidän joukossaan muun muassa [[Antti Eskola]] ja [[Peter McLaren]] (ks. [http://www.ulapland.fi/contentparser.asp?deptid=14452 Lapin yliopisto, Promootio 2004]). Yliopiston ensimmäinen promootio pidettiin vuonna [[1992]], jolloin vihittiin yhdeksän kunniatohtoria. Toisessa promootiossa vuonna [[1999]] vihittiin 15 kunniatohtoria.
 
== Hallinto ==
 
Lapin yliopiston rehtorina perustamisvuodesta 1979 vuoteen 2006 saakka toimi professori [[Esko Riepula]], joka jäi eläkkeelle kesällä [[2006]]. Huhtikuussa 2006 hänen tilalleen valittiin [[Mauri Ylä-Kotola]], joka aloitti virassaan [[1. elokuuta]].
 
==Hallinto= Hallitus ===

===Hallitus===
Lapin yliopiston hallituksessa on 11 jäsentä, joista kuusi edustaa yliopistoyhteisöä ja viisi tulee sen ulkopuolelta. Hallituksen puheenjohtaja on [[Ulkopoliittinen instituutti|Ulkopoliittisen instituutin]] johtaja [[Raimo Väyrynen]]. Muut yliopiston ulkopuoliset jäsenet ovat:
* [[Matti Hepola]], [[Lapin ympäristökeskus|Lapin ympäristökeskuksen]] johtaja
Rivi 73 ⟶ 78:
Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta liittyi 1.1.2010 yhteiskuntatieteiden tiedekuntaan.<ref>[http://www.ulapland.fi/ytk Yhteiskuntatieteiden tiedekunta], Lapin yliopisto</ref>
 
==Viitteet Lähteet ==
{{viitteet}}
 
Rivi 79 ⟶ 84:
* [[Lapin yliopiston ylioppilaskunta|Lapin yliopiston ylioppilaskunta (LYY)]]
 
== Aiheesta muualla ==
* [http://www.ulapland.fi/ Lapin yliopiston kotisivut]