Ero sivun ”Yksikelainen mikrofoni” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
→Stratocaster-design: humina -> hurina |
sekalaisia kirjoitustapaan ja wikilinkkeihin liittyviä vähäisiä fixejä |
||
Rivi 1:
[[Kuva:Pickups Humb 2Single.jpg|250px|thumb|[[Sähkökitara]]n kielten alla näkyy kaksi kappaletta yksikelaisia mikrofoneja (keskellä ja oikealla) sekä yksi [[humbucker]] (vasemmassa reunassa).]]
'''Yksikelainen mikrofoni''' (single coil) on alun perin [[sähkökitara]]lle kehitetty [[
== Yleisesti yksikelaisesta ==
[[Fender]]in kitaratehtaan alun perin kehittämä yksikelainen [[mikrofoni]] ({{k-en|single coil}}) on yksinkertaisin [[sähkökitara]]n (tai muun sähköisen [[kielisoitin|kielisoittimen]]) [[mikrofoni]]malli. [[Kitara]]lle kehitetyssä versiossa on kuusi magneettista napapalaa tai sauvamagneettia, yksi jokaiselle kielelle. Perinteinen yksikelainen mikrofoni on useimmiten [[Stratocaster|Stratocaster-]]mallisissa kitaroissa. Koska [[Fender]] on käyttänyt ja käyttää edelleen pääasiassa yksikelaisia mikrofoneja kitaroissaan, on kyseinen mikrofonityyppi mielletty useimmiten Fenderiin. Vaikkakin nämä mikrofonit ovat vuosikymmenten kuluessa uskollisesti palvelleet lukemattomia soittajia, niiden suunnittelusta löytyy silti rakenteellisia puutteita ja heikkouksia. Eräs tällainen on yksikelaisen mikrofonin tuottamassa [[signaali]]ssa
[[Gibson]] company teki usean vuoden ajan pelkistettyjä yksikelaisia mikrofoneja eräisiin kitaramalleihinsa. Nämä olivat tekniseltä toteutukseltaan jopa [[Fender]]in yksikelaisia yksinkertaisempia. Mikrofoni koostui yhdestä [[Alnico|AlNiCo-]]magneettiseoksesta valmistetun tangon ympärille ohuesta kuparilangasta käämitystä [[kela (komponentti)|kelasta]]. Siinä oli kuitenkin useita heikkouksia; (1) Se oli huteran rakenteensa vuoksi [[mikrofonisuus|mikrofoninen]], ja kärsi hallitsemattomasta kierrosta voimakkaalla särösoundilla soitettaessa ([[hi-gain]] [[feedback]]). (2) Mikrofoneissa ei ollut mahdollisuutta kielikohtaisten ulostulotasojen säätämiseksi. Tämä ongelma koski erityisesti eräitä [[Gibson]]in edullisimpia malleja.
Toinen yksikelaisten tyyppi on [[Gibson]] guitar companyn suunnittelema mikrofonimalli [[P-90]]. Mallista tuli välittömästi suosittu, soundin poiketessa [[Fender]]in yksikelaisista mikrofoneista. Näissä mikrofoneissa on isokokoinen litteä [[kupari]]sesta käämilangasta [[
== Ääni ==
Rivi 13:
Klassista [[Fender]]in yksikelaista soundia voisi luonnehtia murean rapeaksi, kuulaan kirkkaaksi ja [[dynamiikka|dynamiikaltaan]] varsin herkäksi, olematta kuitenkaan humbuckermaisen tumma tai paksu. Hyviä esimerkkejä tyypillisestä fendermäisestä yksikelaisesta "[[twang]]" soundista löytyy [[Rolling Stones]]in kappaleesta ''"[[Brown Sugar (kappale)|Brown Sugar]]"''. Toinen esimerkki löytyy [[Bob Dylan]]in kappaleesta ''"[[All Along the Watchtower]]"'' [[Jimi Hendrix]]in versioimana ja esittämänä.
Yksikelaiset tuottavat
== Suunnitteluperiaatteista ==
Rivi 22:
[[Stratocaster|Stratocaster-]]tyylisistä mikrofoneista myös tavallisesti käsitetään seuraavaa:
* Mikrofonin paikka, käämin kierrosten lukumäärä, käämilangan tyyppi, magneetit ja muut soundiin vaikuttavat tekijät. Kaulamikrofoni tuottaa yleensä äänekkään, täyteläisen ja lämpimän soundin. Tallamikrofoni tuottaa matalamman antotehon soimalla kirkkaammin, terävämmin ja [[
* Napojen korkeus vaihtelee. Tähän kielikohtaiseen antotehoa kompensoivaan porrastukseen (staggered polepieces) on kaksi syytä. Ensimmäinen syy on [[otelauta|otelaudan]] kaarevuus ([[radius (kielisoittimet)|radius]]). Luonnollisesti kielet myötäilevät otelaudan kaarevuutta, ja näin itse asiassa täytyy [[magneetti]]enkin tehdä. Toinen syy on joidenkin kielten ominaisuuksista johtuva luonnostaan korkeampi antoteho, jonka erityisesti voi havaita punomattoman G-kielen kohdalla, ja erityisesti mikrofonin napapalan poikkeavana korkeutena muihin saman mikrofonin napapaloihin nähden. Pääasiassa tämän päivän [[Fender Strat]] -mikrofonit seuraavat tätä perinnettä, jolloin G-magneetti on lähes samalla korkeudella D-magneetin kanssa, mutta tässäkin G-magneetti tietyllä tapaa hallitsee muita kieliä johtuen osittain sen suuresta antotehosta. Perinteisesti 50- ja 60-lukujen kieliseteissä G-kieli oli punottu (wound). Tämä aiheutti ongelmia kielen venytyksessä, jollaista tarvittiin modernissa rock'n'rollissa ja [[blues|blues-]]tyylisessä musiikissa. [[1970-luku|1970-]]luvulla kielivalmistajat toivat markkinoille punomattoman G-kielen, joka mahdollisti helpomman venytyksen ([[bending]]), mutta samalla soi äänekkäämmin.
| |||