Ero sivun ”Joutilaisuus” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
Rivi 1:
'''Joutilaisuus''' oli esiteollisena aikakautena lainsäädännöllisesti tuntematon käsite, koska ihmisten ajasta valtaosa kului jokapäiväisen elannon hankkimiseen eikä vapaa-aikaa juuri ollut. Elintason asteittainen nousu, [[viina]]n käytön ja huvittelukultturin kuten [[tanssi]]n, [[yöjuoksu]]n, [[korttipeli]]en tai [[kuokkavierailu]]n yleistyminen rahvaan keskuudessa lisäsivät 1700-luvulla työtä tekevä väestön poissaoloja arkisesta aherruksesta, mikä koettiin epäkohtana. Siksi erilaisin järjestyssäänöin pyrittiin ohjaamaan ja rajoittamaan sekä nuorten että varsinkin palkollisten vapaa-ajan käyttöä.
Varsinaiset joutilaisuussäädökset ja -rangaistukset perustuivat vuoden 1805 palkollisasetukseen, joka sääteli isäntäväen ja palkollisten välisiä palvelussuhteita. Asetus velvoitti palvelusväen olemaan kaikkina arkipäivänä työssä sekä kiinnitti huomiota irtolaiskysymykseen, koska kukaan ei saanut kirjoittaa hengille palkollista, joka ei ollut hänen palveluksessaan. Asetus edellytti siten edelleen laillisen
Asetusta sovellettaessa irtolaiset leimattiin helposti laiskuuteen ja ilkivaltaisuuteen taipuviksi, ja siksi heidän liikkuvuuttaan pyrittiin rajoittamaan. Irtolaisiksi todetut voitiin ilmoittaa maaherralle, jolla oli valta lähettää heidät sotapalvelukseen tai yleiseen työlaitokseen. Ainakin Etelä-Pohjanmaalla meneteltiin näin yleisesti 1800-luvun alussa, mikä tarkoitti irtolaisten karkottamista pitäjästä. Perusteena oli tavallisesti heidän irstainen tai muuten sopimaton elämäntapansa.<ref>http://koti.mbnet.fi/~jarvipj/dokumentit/palkollissaanto1805.htm</ref>
Rivi 9:
Kolmessa Etelä-Pohjanmaan pitäjässä täydennettiin palkollisasetusta lisäsakoin, jolloin vapaapäivien vietosta voitiin tuomita myös talollis- ja torppariväestöä. Lapuan vuoden 1843 hallitusääntö rankaisi jokaista talon omistajaa, joka hyväksyi lastensa ja palkollistensa olevan joutilaana, ja samaa periaatetta noudatettiin Laihialla ja Mustasaaressa. Näissä pitäjissä rangaistiin 1840–1859 kaikkiaan 81 henkeä pelkästään ylimääräisten säädösten takia, mikä oli kuutisen prosenttia kaikista pitäjäkurisakoista.
Vuoden 1805 palkollisasetus toistettiin useissa eteläpohjalaisissa järjestyssäännöissä, mikä korosti valtakunnallisen asetuksen merkitystä ja lisäsi sen tehoa. Jos ottaa huomioon myös palkollisasetuksen mukaiset sakot, jaettiin esimerkiksi Lapualla 1844–93 vapaapäivä- ja joutilaisuussakkoja kaikkiaan 225 kappaletta. Tällöin niiden osuus käsitti lähes viidenneksen kaikista kurisakoista. Joutilaisuusrangaistukset loppuivat kuitenkin muita pitäjäkurisääntöjä aiemmin – muutamia poikkeuksia lukuunottamatta jo 1860-luvulta alkaen.
Työtä tekevän väestön työolojen kiristymiseen vaikutti pitkään jatkunut työvoimapula, sillä samaan aikaan kun tervan- ja kydönpoltto sekä muut maatalouden sivuelinkeinot vaativat runsaasti työvoimaa, lisääntyivät nuorten vapaa-ajan harrastukset. Siksi paikallishallinnon elimet olivat pitkin 1700-lukua pyrkineet erilaisin rangaistuksin rajoittamaan tansseja, korttipelejä, häitä, kuokkavierailuja, viinan käyttöä ja muita nuorten yhdessäolomuotoja, jotta työvoima olisi arkipäivinä tehokkaassa käytössä.
| |||