Ero sivun ”Luettelo välirauhansopimuksen perusteella lakkautetuista järjestöistä” versioiden välillä

Laki välirauhansopimuksen toimeenpanosta vahvistettiin ja tuli voimaan Suomessa 23. syyskuuta 1944 ja välittömästi hyväksyttiin presidentin esittelyssä [[asetus]], joka antoi valtioneuvostolle valtuudet lakkauttamisten toteuttamiseen. ja ensimmäisetEnsimmäiset lakkauttamiset suoritettiin vielä samana iltana. Sen enempää rauhansopimuksen kuin asetuksen teksti ei määritellyt tarkemmin lakkautettavien järjestöjen kriteerejä, joten [[Castrénin hallitus]] tyytyi aluksi lakkauttamaan vain ilmeisimmät tapaukset eli lähinnä joukon pieniä avoimen [[Kansallissosialismi|kansallissosialistisia]] ryhmiä sekä [[Akateeminen Karjala-Seura|AKS:n]] ja [[Isänmaallinen Kansanliike|IKL:n]].<ref>Uola 1999, s. 29, 32–36.</ref>

Lokakuun alusta eteenpäin [[Liittoutuneiden valvontakomissio]] alkoi painostaa Suomen hallitusta uusien lakkautusten tekemiseksi.<ref>Uola 1999, s. 44–49.</ref> Komission puheenjohtaja [[Andrei Ždanov]] muun muassa painosti Suomen hallituksen lakkauttamaan [[Suojeluskunta]]järjestön, missä käytettiin perusteena myös välirauhansopimuksen 4. artiklaa. Koska järjestön toiminta perustui lakiin, sitä ei voitu lakkauttaa pelkän asetuksen nojalla vaan oli säädettävä erityinen laki asiasta. Eduskunta hyväksyi lain 3. marraskuuta ja lakkautus astui voimaan kolme päivää myöhemmin.<ref>Uola 1999, s. 64–66, 68–74.</ref> Pian lakkautettiin myös suojeluskuntien naisille tarkoitettu tukijärjestö, [[Lotta Svärd]].<ref>Uola 1999, s. 76–81.</ref>

[[Suomen Aseveljien Liitto]] lakkautettiin tammikuussa 1945 pitkän debatin jälkeen, kommunistien vaatimuksesta ja valvontakomission painostamana, mikä venytti [[fasismi]]n -käsitteen määrittelyä 21. artiklan tulkinnassa.<ref>Uola 1999, s. 96–113.</ref> Myöhemmin lakkautettiin useita urheiluseuroja ja harrastuskerhoja, joita valvontakomissio niiden jäsenkunnan perusteella epäili suojeluskuntien tai aseveliliiton toimintaa jatkaviksi peitejärjestöiksi. [[Asekätkentä|Asekätkennän]] paljastuminen keväällä 1945 tarjosi lisäperusteita tällaisille väitteille.<ref>Uola 1999, s. 117–119, 126–129, 136–138.</ref> Kaikissa tapauksissa valvontakomission vaatimuksia ei kuitenkaan täytetty, esimerkiksi [[Suomen saksalainen seurakunta]] jätettiin lakkauttamatta.<ref>Uola 1999, s. 114–115.</ref> [[Ilmapuolustusliitto]] taas purki oma-aloitteisesti oman toimintansa kevään 1945 aikana ja siirsi tehtävänsä [[Suomen Ilmailuliitto|Suomen Ilmailuliitolle]].<ref>Uola 1999, s. 131–135.</ref>

Kommunistien päästyä valtaan valtiollisessa poliisissa keväällä 1945 (niin sanottu [[Punainen Valpo]]) yhdistysten lakkauttamisvaatimuksista alkoi tulla lähinnäenemmänkin [[Suomen Kommunistinen Puolue|SKP:n]] sisäpoliittinen väline.<ref>Uola 1999, s. 130, 138.</ref> Viimeisinä menivät läpi toukokuussa 1946 lakkautusvaatimukset [[Itsenäisyyden Liitto|Itsenäisyyden Liitosta]] ja [[Ylioppilasoikeisto]]sta; sen sijaan [[Pekkalan hallitus|Pekkalan hallituksen]] enemmistö hylkäsi samassa yhteydessä Valpon esityksen Ilmailuliiton, [[Suomen Reserviupseeriliitto|Reserviupseeriliiton]], [[Suomalaisuuden Liitto|Suomalaisuuden Liiton]] ja [[Kokoomuksen Nuorten Liitto|Kokoomuksen Nuorten Liiton]] (KNL) lakkauttamisesta.<ref>Uola 1999, s. 161–166.</ref> Tämän jälkeen valvontakomissio ei enää aktiivisesti tukenut lakkauttamisvaatimuksia, joten niitä ei pantu toimeen.<ref>Uola 1999, s. 168–169.</ref> Vielä elo–syyskuussa 1947 [[SKDL]] valvontakomission tukemana yritti saada KNL:n ja [[Radikaalinen Kansanpuolue|Radikaalisen Kansanpuolueen]] lakkautetuiksi, mutta [[Pariisin rauhansopimus|Pariisin rauhansopimuksen]] voimaan astumisen jälkeen Suomen hallitus ei katsonut enää välttämättömäksi taipua vaatimuksiin.<ref>Uola 1999, s. 197–201.</ref>