'''Sektor''' on kuvitteellinen henkilö [[Mortal Kombat]] -[[Tappelupeli|tappelupelisarjassa]]. Ensimmäisen kerran hän esiintyi sarjan [[Mortal Kombat 3|kolmannessa osassa]].
==Sektorin elämäkerta==
KunSektor oli ensimmäinen vapaaehtoinen ''Lin Kuei''n -klaanijäsen, päättijonka muuttaa kaikki parhaimmat jäsenensäklaani [[kyborgi|kyborgeiksikyborgiksi]], Sektor oli ensimmäinen vapaaehtoinen ja hänestä tuli klaanin menestynein teos. Hänet lähetettiin tappamaan klaanista paennutta [[Sub-Zero]]a, joka oli vastustanut klaanin päätöstä. Hänen mukaansa tähän tehtävään lähetettiin [[Smoke (Mortal Kombat)|Smoke]] ja [[Cyrax]]. Smoke kuitenkin joutui [[Outworld]]in vankilaan ja Cyrax liittyi OIA:han paettuaan ensin ohjelmointiaan.
Lopulta hän jäi yksin. Sektorin virtapiirit rappeutuivat hänen vaelleltuaan jonkin aikaa [[Edenia]]ssa etsiessäänetsien Sub-Zeroa. Paikalle saapunut [[Shujinko]] toi hänelle tarpeellisia osia ja Sektor palasi Lin Kuei -klaanin luokse. Perillä hän tappoi klaanin suurmestarin vieden tältä Lohikäärme-medaljongin ja julistaen itsensä klaanin uudeksi johtajaksi. Sub-Zero palasi entisen klaaninsa luokse, haastoi Sektorin ja voittamalla taistelun vei tältä johtajuuden. Kohdattuaan tappion Sektor matkusti [[Japani]]in ja perusti Tekuninin, oman klaaninsa kyborgeille.