Ero sivun ”Vetelin kirkko” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
p f
Rivi 15:
|tieto vuodelta =
}}
'''Vetelin kirkko''' sijaitsee kunnan keskustaajamasta katsoen Perhon- eli Vetelinjoen toisella puolella idyllisen Torpan kyläraitin pohjoispäässä. [[Heikki Kuorikoski|Heikki Kuorikosken]] johdolla 1838-391838–1839 rakennettu, Tukholman Intendentinkonttorin suunnittelema tasavartinen keskeiskirkko on järjestyksessään seurakunnan kolmas. Kellotapulin rakensi [[Jaakko Kuorikoski]] vuonna 1859.
 
Perhonjoen yläjuoksulle syntyi asutusta 1500-luvun puolivälissä, ja Kokkolan emäseurakuntaan perustettiin Ylivetelin kappeli 1639. Silloiseen seurakuntaan kuuluivat 1800-luvulle myös nykyiset [[Halsua]], [[Kaustinen]] ja [[Perho]] Ensimmäinen kappelikirkko rakennettiin nykyisestä kirkosta jonkin matkaa joelle päin 1639, ja toinen 1679.
 
Kirkon 27-äänikertaiset pneumaattiset pääurut on rakentanut [[Kangasalan Urkutehdas]] vuonna 1939. Samalta rakentamolta tilattiin myös 11-äänikertaiset kuoriurut, jotka valmistuivat vuonna 1979. Kirkkopihassa on lukuisia muistomerkkejä, mm.muun muassa taiteilija [[Ilmari Wirkkala]]n suunnittelema Vapaussodan sankaripatsas. Aivan kirkkomaan aidan ulkopuolella Vetelinjokilaaksoa katselee Ilmari Wirkkalan pojan [[Tapio Wirkkala|Tapion]] nuoruudentyönä syntynyt Raivaajapatsas. Kirkon ympärille on vasta valmistunut uusi luonnonkiviaita, joka tehtiin pääosin talkootyönä kesällä 2011.
 
Kirkkoa on korjattu viimeksi 2006-20082006–2008. Korjauksessa uusittiin talotekniikka ja kirkko maalattiin sisältä ja ulkoa. Myös joitain rakenteellisia parannuksia jouduttiin tekemään. Suunnittelijana oli oululainen Arkkitehtitoimisto Jorma Teppo Oy. Edellinen laajamittainen korjaus oli tehty 1960-luvulla.
 
== Aiheesta muualla ==