Ero sivun ”George Gershwin” versioiden välillä

1924 Gershwin otti osaa musiikkikilpailuun, nimeltään ”Mikä on amerikkalaista musiikkia?” teoksellaan ”[[Rhapsody in Blue]]”. Se oli syntynyt junassa New Yorkin ja Bostonin välillä, ja se oli pitkän ja hajanaisen konserttiohjelman päätösnumero. YleisöKilpailun yleisö piti Gershwinin teoksesta valtavasti, ja alkoi osoittaa suosiotaan seisten jo ennen kuinviimeisen kokosoinnun teoksen loppua, jaloppumista. Gershwin voitti kilpailun., Senja tämän seurauksena orkesterinjohtaja, viulisti, ja kilpailun järjestäjä [[Paul Whiteman]] lähti Gershwinin kanssa kiertueelle, jolla esitettiin ”Rhapsody in Blueta”. Teosta kutsutaan merkittäväksi koko Amerikkalaisen musiikin kannalta ja sen on mainittu olevan ensimmäinen varsinainen [[Sinfoninen jazz|sinfonisen jazzin]] edustaja.

Heti perään seurasi seuraava kantaesitys: 1925 kantaesitettiin ”Concerto in F” pianolle ja orkesterille Gershwinin itsensä soittaessa soolon. Tätä seurasi vielä yksi klassinen mestariteos, ”American in Paris” vuodelta 1928, josta tehtiin myöhemmin samanniminen elokuva.

1920-luvun lopulla Gershwin sävelsi useita tunnettuja musikaalejaan. Yksi näistä oli jo edellä mainittu ''Lady, Be Good'', joka sisältää muun muassa tunnetun laulun ”[[The Man I Love]]”. 1927 vuodelta ovat musikaalit ''[[Funny Face]]'' ja ''[[Strike Up the Band]]''. Vuodelta 1926 ovat Gershwinin kolme preludia, joiden arvellaan liittyvän suunnitelmaan säveltää [[Chopin]]in tavoin 24 preludia. Ainoastaan kolme on kuitenkin julkaistu. Lisäksi loppuvuosikymmenellä[[1920-luku|20-luvun]] lopulla hän sävelsi musikaalit ''Oh, Kay'' (1926) ja ''Treasure Girl'' (1928).