Ero sivun ”Carl Enckell” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
kuva |
Alaviitteet, korjauksia, lisäys. |
||
Rivi 10:
| edeltäjä2 =
| seuraaja2 =
| syntymäaika = [[7. kesäkuuta]] [[1876]]<ref name="KB">{{Kansallisbiografia|id=3273|nimi=Enckell, Carl|osa=2|tekijä=Cecilia af Forselles|ajankohta=4.5.2001|sivu=570–572}}</ref>
| syntymäpaikka = [[Pietari (kaupunki)|Pietari]], [[Venäjän keisarikunta|Venäjä]]<ref name="KB" />
| kuolinaika = {{Kuolinaika ja ikä|7|6|1876|26|3|1959}}<ref name="KB" />
| kuolinpaikka =[[Helsinki]]<ref name="KB" />
| puolue = amm.
| puoliso =
Rivi 21:
==Uran alku: upseeri, liikemies, diplomaatti==
[[Enckell]]in suvussa oli paljon upseereita. Carl Enckellin isä Carl Enckell oli jalkaväenkenraali Venäjän armeijassa ja siirtyi Suomeen johtamaan [[Haminan kadettikoulu]]a pojan ollessa 7-vuotias. Siellä myös hänen poikansa kouluttautui upseeriksi ja valmistuttuaan kurssinsa priimuksena vuonna 1896 liittyi eliittiyksikkönä tunnettuun Ismailovin kaartiin, missä oppi sujuvasti [[venäjän kieli|venäjä]]ä. Hän jätti kuitenkin upseerinuran jo kolmen vuoden kuluttua ja meni [[Dresden]]iin opiskelemaan insinööriksi. Valmistuttuaan hän palasi Suomeen ja työskenteli koneinsinöörinä paperi- ja metalliteollisuuden palveluksessa, ja siirtyi 1911 [[Kone ja Silta Oy]]:n toimitusjohtajaksi. Yhtiö menestyi hyvin ja Enckell valittiin nopeasti Metalliteollisuuden Työnantajaliiton ja Yleisen Työnantajaliiton varapuheenjohtajaksi sekä Helsingin kaupunginvaltuustoon.<ref name="KB" />
[[Helmikuun vallankumous|Helmikuun vallankumouksen]] jälkeen vuonna 1917 venäjäntaitoinen Enckell nimitettiin Suomen ministerivaltiosihteeriksi Pietariin.<ref name="KB" /> Eduskunnan hyväksyttyä kesällä [[Valtalaki|valtalain]] konservatiivinen Enckell painosti [[Venäjän väliaikainen hallitus|Venäjän väliaikaisen hallituksen]] johtajat hajottamaan Suomen eduskunnan lain torjumiseksi<ref>Enckell, Poliittiset muistelmani 1, s. 91–92.</ref>, mikä myös onnistui. Tämän johdosta hänellä oli pitkään huono maine Suomen vasemmiston silmissä
Marraskuun alussa hän sukkuloi Helsingin ja Pietarin väliä uutta Suomen ja Venäjän suhteet määrittelevää perustuslakia sorvattaessa. Niin kutsutun [[Ståhlberg]]in komitean esityksen hän ehti vielä esitellä väliaikaiselle hallitukslle 5.11., mutta saavuttuaan uudelleen Pietariin 7.11. Suomen eduskuntapuolueiden hyväksymän manifestiluonnoksen kanssa hän saattoi vain todeta [[Lokakuun vallankumous|uuden vallankumouksen]] tapahtuneen matkan aikana.<ref>Enckell, Poliittiset muistelmani 1, s. 110–113.</ref> Suomen julistauduttua itsenäiseksi Enckell muodosti [[P. E. Svinhufvud]]in ja [[Gustaf Idman]]in kanssa [[Suomen senaatti|Suomen senaatin]] valtuuskunnan, joka pyysi ja sai neuvostohallitukselta tunnustuksen itsenäisyydelle. Enckell nimettin myös Suomen diplomaattiseksi edustajaksi Pietariin, mutta pesti jäi hyvin lyhyeksi valtiosuhteitten pian katketessa valkoisen Suomen ja Neuvosto-Venäjän välillä.<ref name="KB" />
Enckellistä tuli marraskuussa 1918 Suomen järjestyksessä toinen ulkoministeri, ja hänen tehtäväkseen tuli nyt vuorostaan valtionhoitaja [[C. G. E. Mannerheim]]in kanssa hankkia tunnustus Suomen itsenäisyydelle maailmansodan voittaneilta ympärysvalloilta. Enckell johti Suomen valtuuskuntaa [[Pariisin rauhankonferenssi]]ssa 1919 ja [[Kansainliitto|Kansainliitossa]] sen käsitellessä [[Ahvenanmaa]]n kysymystä. Enckellin taktiikkana oli viivyttää päätöksen tekemistä kunnes suurvallat menettäisivät kiinnostuksensa wilsonilaiseen vähemmistökansallisuuksien (ruotsinkielisten ahvenanmaalaisten) oikeuksien ajamiseen. Taktiikka toimi, ja Ahvenanmaa päätettiin 1921 jättää Suomelle. Vastaitsenäistyneessä maassa Enckell oli harvoja, jolla oli edes jonkinlaista kokemusta diplomaattisista tehtävistä (joita ministerivaltiosihteeriys etäisesti muistutti) ja siksi nuori kansakunta turvautui häneen aluksi niin usein. Enckell oli 1919–1926 Suomen edustajana Pariisissa<ref>{{Verkkoviite | Osoite =http://www.amb-finlande.fr/public/default.aspx?nodeid=32230&contentlan=1&culture=fi-FI| Nimeke =Suomen Pariisin suurlähetystön suurlähettiläät|Julkaisija= SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ, Pariisi | Viitattu = 26.5.2010}}</ref> ja samanaikaisesti 1920–1926 Kansainliitossa. Hän toimi myös kahden lyhytikäisen virkamieshallituksen ulkoministerinä 1922 ja 1924 ja edusti Suomea eräissä vähemmän merkityksellisissä kansainvälisissä konferensseissa. Hän palasi 1927 kotimaahan jälleen liike-elämän pariin. Hän oli ensin [[Liittopankki Oy]]:n toimitusjohtaja ja sitten [[Helsingin Osakepankki|HOP:n]] johtokunnan jäsen sekä 1936–1946 Teollisuudenharjoittajain keskinäisen palovakuutusyhtiön toimitusjohtaja.▼
▲Enckellistä tuli marraskuussa 1918 Suomen järjestyksessä toinen ulkoministeri, ja hänen tehtäväkseen tuli nyt vuorostaan valtionhoitaja [[C. G. E. Mannerheim]]in kanssa hankkia tunnustus Suomen itsenäisyydelle maailmansodan voittaneilta ympärysvalloilta. Enckell johti Suomen valtuuskuntaa [[Pariisin rauhankonferenssi]]ssa 1919 ja [[Kansainliitto|Kansainliitossa]] sen käsitellessä [[Ahvenanmaa]]n kysymystä. Enckellin taktiikkana oli viivyttää päätöksen tekemistä kunnes suurvallat menettäisivät kiinnostuksensa wilsonilaiseen vähemmistökansallisuuksien (ruotsinkielisten ahvenanmaalaisten) oikeuksien ajamiseen. Taktiikka toimi, ja Ahvenanmaa päätettiin 1921 jättää Suomelle.
==Paluu huipulle vaikeina aikoina==▼
▲==Paluu huipulle vaikeina aikoina==
Suomen ulkopolitiikan pariin Enckell palasi kohtalokkaana aikana vuonna 1944. Kyseisen vuoden helmikuussa hän kävi [[J. K. Paasikivi|J. K. Paasikiven]] kanssa epävirallisissa rauhantunnusteluissa Moskovassa, jotka eivät kuitenkaan vielä johtaneet rauhaan [[Linkomiehen hallitus|Linkomiehen hallituksen]] torjuessa Neuvostoliiton kovat ehdot. Elokuussa nimitettiin [[Antti Hackzell]]in – toisen tsaarinaikaina Venäjään liikesuhteiden kautta tutustuneen – johtama [[Hackzellin hallitus|uusi hallitus]] rauhan solmimista varten ja Enckell palasi pitkän tauon jälkeen ulkoministeriksi. Pääministerin saatua halvauskohtauksen kesken [[Moskovan välirauha|välirauhanneuvotteluiden]] Enckell joutui dramaattisissa oloissa matkustamaan Moskovaan asettuakseen Suomen valtuuskunnan johtoon. Neuvotteluissa ei paljoa neuvoteltu, mutta rauha saatiin. Enckell jatkoi sen jälkeen ulkoministerinä yhtäjaksoisesti kaikissa sotien jälkeisissä hallituksissa aina Fagerholmin [[Fagerholmin I hallitus|sosiaalidemokraattista vähemmistöhallitusta]] myöten, yhteensä viiden ja puolen vuoden ajan. Näinä vuosina hän oli yksi [[Paasikiven linja]]n keskeisistä arkkitehdeistä. Enckell oli Suomen valtuuskunnan varapuheenjohtajana sekä Pariisin (uudessa) rauhankonferenssissa elokuussa 1946 että YYA-sopimuksesta neuvoteltaessa Moskovassa huhtikuussa 1948. Hän allekirjoitti Suomen edustajana [[Pariisin rauhansopimus (1947)|Pariisin rauhansopimuksen]] [[10. helmikuuta]] [[1947]] – pahojen kielien mukaan pääministeri [[Mauno Pekkala]]n ollessa "huonovointinen" – ja yhtenä edustajista myös [[YYA-sopimus|YYA-sopimuksen]] [[6. huhtikuuta]] [[1948]]. Enckell jäi eläkkeelle viimein vasta 73-vuotiaana.▼
▲Suomen ulkopolitiikan pariin Enckell palasi kohtalokkaana aikana vuonna 1944. Kyseisen vuoden helmikuussa hän kävi [[J. K. Paasikivi|J. K. Paasikiven]] kanssa epävirallisissa rauhantunnusteluissa Moskovassa, jotka eivät kuitenkaan vielä johtaneet rauhaan [[Linkomiehen hallitus|Linkomiehen hallituksen]] torjuessa Neuvostoliiton kovat ehdot. Elokuussa nimitettiin [[Antti Hackzell]]in – toisen tsaarinaikaina Venäjään liikesuhteiden kautta tutustuneen – johtama [[Hackzellin hallitus|uusi hallitus]] rauhan solmimista varten ja Enckell palasi pitkän tauon jälkeen ulkoministeriksi. Pääministerin saatua halvauskohtauksen kesken [[Moskovan välirauha|välirauhanneuvotteluiden]] Enckell joutui dramaattisissa oloissa matkustamaan Moskovaan asettuakseen Suomen valtuuskunnan johtoon. Neuvotteluissa ei paljoa neuvoteltu, mutta rauha saatiin
Carl Enckell julkaisi vuonna 1956 kaksiosaiset muistelmat, jotka keskittyivät Suomen itsenäistymisen aikoihin ja 1920-lukuun. Hän kuoli 82-vuotiaana Helsingissä. Hän sai kahdesti sekä 1. luokan Vapaudenristin (jälkimmäisellä kerralla rintatähden kera) että Valkoisen Ruusun suurristin (jälkimääiselä kerralla jalokivien kera) ja myös useita korkeita ulkomaisia kunniamerkkejä.▼
Enckell jatkoi sen jälkeen ulkoministerinä yhtäjaksoisesti kaikissa sotien jälkeisissä hallituksissa aina Fagerholmin [[Fagerholmin I hallitus|sosiaalidemokraattista vähemmistöhallitusta]] myöten, yhteensä viiden ja puolen vuoden ajan. Näinä vuosina hän oli yksi [[Paasikiven linja]]n keskeisistä arkkitehdeistä. Enckell oli Suomen valtuuskunnan varapuheenjohtajana sekä Pariisin (uudessa) rauhankonferenssissa elokuussa 1946 että YYA-sopimuksesta neuvoteltaessa Moskovassa huhtikuussa 1948. Hän allekirjoitti Suomen edustajana [[Pariisin rauhansopimus (1947)|Pariisin rauhansopimuksen]] [[10. helmikuuta]] [[1947]] – pahojen kielien mukaan pääministeri [[Mauno Pekkala]]n ollessa "huonovointinen"{{lähde}} – ja yhtenä edustajista myös [[YYA-sopimus|YYA-sopimuksen]] [[6. huhtikuuta]] [[1948]]. Enckell jäi eläkkeelle viimein vasta 73-vuotiaana.<ref name="KB" />
==Muuta==▼
▲
Carl Enckellin vaimo oli hänen Saksassa tapaamansa Lucy Marie Frieda Agathe Margareta Ponsonby-Lyons. Heidän poikansa oli diplomaatti, filosofian kandidaatti [[Ralph Enckell]]. Carl Enckellin veli oli kenraali [[Oscar Enckell]], joka osallistui hänen kanssaan Moskovan välirauhanneuvotteluihin syyskuussa 1944.▼
▲Carl Enckellin vaimo oli hänen Saksassa tapaamansa Lucy Marie Frieda Agathe Margareta Ponsonby-Lyons. Heidän poikansa oli diplomaatti, filosofian kandidaatti [[Ralph Enckell]].<ref name="KB" /> Carl Enckellin veli oli kenraali [[Oscar Enckell]], joka osallistui hänen kanssaan Moskovan välirauhanneuvotteluihin syyskuussa 1944.
== Lähteet ==
| |||