Ero sivun ”Devalvaatio” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 5:
Devalvointi äkillisenä toimenpiteenä kuuluu kiinteiden valuuttakurssien järjestelmään, jossa sillä pyrittiin poistamaan valuutan arvonnousun aiheuttamia kielteisiä vaikutuksia. Nykyään valuuttojen ollessa pääosin kelluvia eli sellaisia joiden valuuttakurssit määräytyvät markkinoilla, tällaista nopeaa devalvointia ei voida tehdä. Esimerkiksi euroa ei voida devalvoida samalla tavalla kuin Suomen markkaa 1980-luvulla.
 
Nykyään valuutan arvoa voidaan heikentää [[rahavaranto]]a liiallisesti kasvattamalla, mikä johtaa [[inflaatio]]on ja vähittäiseen rahan arvon heikkenemiseen. Devalvaation kaltaista kilpailukyvyn parantumista voidaan hakea myös ''sisäisen devalvaation'' avulla. Sisäisellä devalvaatiolla tarkoitetaan sellaisia järjestelmällisiä toimia, jotka aiheuttavat merkittävän suhteellisen kilpailukyvyn parantumisen esimerkiksi palkkoja alentamalla. Sisäisellä devalvaatiolla pyrittiin Suomessa välttämään 90-luvun alun varsinainen devalvaatio, muttaja tuolloinay-liike hanketaipui lopulta palkkoja alentavaan tupo-sopimukseen. Hanke kaatui, aykoska devalvaatio-liikkeenodotukset vastustukseenaiheuttivat Suomen Pankin valuuttapaon, joka aiheutti pakkodevalvaation 1991.
 
Ennen Suomen markan päästämistä kellumaan Suomen talouden suurena ongelmana oli ns. inflaatio–deflaatioinflaatio–devalvaatio-kierre.
 
Devalvoinnin vastakohta on [[revalvaatio|revalvointi]].