Ero sivun ”Suomen tieverkon historia” versioiden välillä

{{lähteetön}}

 

Vanhin kirjallinen lähde '''[[Suomen tieverkko|Suomen tieverkosta]]''' on kuningas [[Kustaa Vaasa]]n sihteerin Jaakko Teitin vuosina 1555–1556 laatima luettelo yleisten teiden varsilla olevista tiloista, joihin kuningas aikoi asettaa voutejaan. Luetteloon sisältyivät vain tärkeimmät maantiet, joihin kuului myös "yleinen tie [[Viipuri]]sta Uudenmaan kautta meren puolta [[Turku]]un" eli [[Suuri Rantatie]]. Luettelon perusteella on voitu laatia kartta Suomen [[1500-luku|1500-luvun]] pääteistä.

 

Tienpito oli jo keskiajalla määrätty maanomistajille. Jokainen isäntä siis hoiti maanteitä miten taisi. [[Harava]] ja [[lapio]] olivat yleisimmät työvälineet. Vasta [[1800-luku|1800-luvun]] lopulla valtio otti vastuun osasta tienpitoa.

 

Suomen itsenäisyyden alussa teiden kunnossapito oli sidottu maanomistukseen ja koettiin veroluontoisena rasituksena. Tämä ei tyydyttänyt ketään, ja vuonna [[1921]] valtio otti maantiet hoitoonsa. Uusi tielaki säädettiin vuonna [[1918]] ja tuli voimaan vuoden 1921 alusta. Kun liikenteen rasitus kasvoi kasvamistaan, täytyi saada käyttöön järeämpää kalustoa ja asiantuntemusta. Yleisten teiden rakentaminen ja kunnossapito siirtyi valtiolle ja kunnille oltuaan sitä ennen lähinnä talonpoikaisväestön rasituksena. Tieverkko oli laadultaan huonoa, ja laadun parantamisesta keskusteltiin vilkkaasti [[1920-luku|1920-]] ja [[1930-luku|1930-luvuilla]]. Tiekomiteat päätyivät suosittelemaan valtatieverkkoa, joka yhdistäisi korkealaatuisemmilla teillä tärkeimmät asutuskeskukset. Vuonna [[1938]] Suomeen määriteltiin 21 [[Valtatiet Suomessa|valtatietä]] ja 32 A-luokan [[kantatie]]tä.