Ero sivun ”Paavo Haavikko” versioiden välillä

Haavikon ensimmäinen runokokoelma ''Tiet etäisyyksiin'' ilmestyi vuonna 1951. Proosateoksista kokoelma ''Lasi Claudius Civiliksen salaliittolaisten pöydällä'' (1964) herätti huomiota ja siihen sisältyvä novelli ”Lumeton aika” jäi elämään. Näytelmistä ensimmäinen, ''Münchhausen'' (1960), herätti kiistaa väitetyn käsittämättömyytensä takia. Myöhemmistä näytelmistä etenkin ''Sulka'' (1973) tuli suosituksi. Haavikko on tehnyt [[libretto]]ja [[Aulis Sallinen|Aulis Sallisen]] säveltämiin [[Ooppera|oopperoihin]], kuten ''Kuningas lähtee Ranskaan'' (1974) ja ''Ratsumies'' (1974). Lisäksi hän kirjoitti [[Kolumni|kolumneja]] muun muassa ''[[Uusi Suomi|Uuteen Suomeen]]'' ja ''[[Suomen Kuvalehti|Suomen Kuvalehteen]]''.

 

 

Filosofian [[kunniatohtori]]n arvon Haavikko sai [[Helsingin yliopisto]]sta 1969. Akateemisia opintoja hän ei harjoittanut vaan toimi jo nuoresta pitäen [[liikemies|liikemiehenä]]. Alan sanasto ja ajattelutapakin näkyvät hänen runoissaan. ''Olen enemmän yrittäjä kuin kirjailija, vaikka olenkin kirjoittanut paljon ja kiireellä'', sanoo Haavikko vuonna 2001.<ref>{{Verkkoviite | Osoite=http://www.iltalehti.fi/uutiset/200810078385520_uu.shtml | Nimeke=Miljoonien perintö | Tekijä=Kupiainen, Jari | Julkaisu=Iltalehti | Ajankohta=8.10.2008 | Viitattu=3.9.2009}}</ref> Teoksessa ''Puolustuspuhe'' (1977) Haavikko selvittää kirjoittamisen etiikkaansa ja kertoo varmistaneensa sen, ettei hänen kirjoituksiaan voi käyttää hyväksi.