Tietokoneita on nimetty niiden keksimisestä lähtien, samoin [[tietoverkko]]ja. DNS on rakennettu tukemaan [[IP|IP-verkkoa]], ja nimipalvelun kannalta on epäolennaista kuinka nimet toimivat muissa verkoissa.
IP-verkon alkuaikana osoitteille annettiin nimiä ainoastaan ''hosts''-tiedostossa, jonka kopiota jaettiin koneiden välillä.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.nic.funet.fi/index/FUNET/history/internet/fi/ | Nimeke = Internetin historiaa – 1983 | Julkaisija = [[CSC – Tieteen tietotekniikan keskus]] | Viitattu = 18.3.2010 }}</ref> Laitekannan kasvaessa menetelmä ei ollut käytännöllinen, ja vuonna [[1983]] [[Jon Postel]] pyysi [[Paul Mockapetris]]iä ratkaisemaan nimiin liittyvän ongelman. Alkuperäinen nimipalvelun määritelmä löytyy dokumenteistä RFC 882 ja RFC 883. Vuonna [[1987]] nimipalvelun määritelmiä päivitettiin RFC 1034- ja RFC 1035 -dokumenteissa, jolloin muodostui nykyisen nimipalvelun perusta.
Nimipalvelua kehitetään edelleen<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.zytrax.com/books/dns/apd/ | Nimeke = Nimipalveluun liittyvät RFC dokumentit. }}</ref> Vuosien aikana nimipalveluun on lisätty tietoturvaa tukevia tietotyyppejä, sen dynaamisuutta on paranneltu ja määrityksiä täsmennetty.
Ensimmäinen nimipalvelusovellus oli Paul Mockapetrisin luoma JEEVES. Myöhemmin [[Kalifornian yliopisto, Berkeley|Berkeleyn]] opiskelijat Douglas Terry, Mark Painter, David Riggle ja Songnian Zhou kirjoittivat sovelluksen uusiksi, ja antoivat sille nimeksi ''Berkeley Internet Name Domain'' eli ''BIND''. Ohjelmistoa ovat myöhemmin ylläpitäneet muun muassa Mike Karels, Phil Almquist ja [[Paul Vixie]]. [[Windows]]-versio BINDistä tehtiin vuonna [[1990]].
