Ero sivun ”Äänitaide” versioiden välillä

'''Äänitaide''' on [[nykytaide]]tta, jossa keskeisellä sijalla ovat erilaiset [[Ääni|ääneen]], [[Kuuloaisti|kuulemiseen]] ja kuuntelemiseen liittyvät kysymyksenasettelut. Äänitaide on perusluonteeltaan poikkitaiteellista ja [[mediataide]]tta – äänitysteknologian kehityksellä on ollut merkittävä osuus äänitaiteen kehityksessä.

Äänitaide pohtii [[akustiikka]]an, [[psykoakustiikka]]an, ääniympäristöihin ja äänen luokitteluun liittyviä kysymyksiä. Kutenkuten sitä, minkälaiset äänet ovat meistä miellyttäviä tai mitä [[melu]] oikeastaan on?. Ääniteokset voivat olla puhtaasti ääniteoksia ilman mitään visuaalista osaa tai ne voivat olla erilaisia [[installaatio]]ita tai veistoksia. [[Radiotaide]] erotetaan nykyään yleensä omaksi erityiseksi äänitaiteen ryhmäkseen. [[Kokeellinen musiikki]] tulee usein hyvin lähelle äänitaidetta eikä selvää eroa niiden välille voida aina tehdä. [[John Cage]] luetaan säveltäjäksi, mutta monet äänitaiteilijat pitävät häntä tärkeänä esikuvanaan.

Äänitaiteen edelläkävijöiksi luetaan erityisesti italialaiset futuristit kuten [[Luigi Russolo]] ja [[Filippo Tommaso Marinetti]] sekä Dadaistien[[Dadaismi|dadaistien]] ja [[Surrealismi|surrealistien]] ääniteokset. Varhaisiin äänitaiteen tekijöihin luetaan myös [[Tristan Tzara]] ja [[Kurt Schwitters]].

Euroopassa erityisesti [[Berliini]] tunnetaan äänitaiteen keskuksena ja siellä [[Singuhr hörgalerie]], joka on vuodesta 1996 onlähtien esittelytesitellyt äänitaidetta ainutlaatuisessa vanhassa kirkontornissa olevassasijaitsevassa galleriatilassa.

Suomessa ääni- ja radiotaiteen edelläkävijänä on ollut [[Simo Alitalo]]. Alitalon ja äänitaiteilija [[Nigel Helyer]]in installaatio Transit”Transit of VenusVenus” oli esillä [[Kiasma]] museossassa 1999 ja Alitalon installaatio Kuulumisia”Kuulumisia” oli esillä [[Kluuvin galleria]]ssa 2008.