Historioitsija [[Eric Hobsbawm]] taasen korostaa, että kansakunnat eivät ole kovinkaan vanhoja, vaan verrattain hyvinkin uusia. Kyseessä ei hänen mukaansa ole kovinkaan pitkistä traditioista eikä esimerkiksi alunperin yhtenäisestä kielestä. Pikemminkin nämä ovat yleensä yksittäisen valtion suvereniteetin seurauksia, eivätkä kansallisvaltion perustavia syitä. Kirjassaan Nationalismi hän esimerkiksi lainaa 1800-luvulla vaikuttaneen, Italian yhdistämistä ajaneen [[Massimo d'Azeglio]]n muistelmia, joissa hän toteaa, kuinka "Italia on tehty, nyt täytyy tehdä italialaiset" (''L'Italia è fatta. Restano da fare gli italiani'').<ref>http://www.thesocialcontract.com/pdf/one-two/Brhobsba.pdf</ref>
Muun muassa kansallisuusaatetta [[Suomalaisen Kirjallisuuden Seura|Suomalaisen Kirjallisuuden seuran]] tutkijatohtorina tutkiva Kati Mikkola <ref>http://www.finlit.fi/tutkimus/mikkola_kati.htm</ref> katsoo väitöskirjassaan "''Tulevaisuutta vastaan. Uutuuksien vastustus, kansantiedon keruu ja kansakunnan rakentaminen.''", että esimerkiksi kansanperinnettä keränneet henkilöt olivat osa "laajempaa ideologista hanketta, jonka tavoitteena oli muotoilla suomalaisen kansakunnan omakuvaa". <ref>http://www.elore.fi/arkisto/1_10/ajankoht_mikkola_1_10.pdf </ref>Tällaiset kerääjät eivät hänen mukaansa olleet vain anonyymejä kansalaisia, vaan "näkemyksellisiä toimijoita". Hänen mukaansa nykyään keskusteluissa toistuu "ajatus katoamaisillaan olevasta suomalaisesta yhtenäiskulttuurista", vaikka "aikanaan myös suomalaista niin kutsuttua ”yhtenäiskulttuuria” rakennettiin tietoisesti ja ilmeisen kulttuurisen heterogeenisuuden perustalle" Hän toteaa tutkimuksensa kohdistuvan "aikaan, jolloin rakennettiin suomalaiskansallista tulevaisuutta ja sen tarpeisiin kansallista historiaa". Eurooppalaisen yhtenäiskulttuurin mahdollisessa rakentamisessa "koululaitoksella ja tiedotusvälineillä on epäilemättä avainasema, kuten suomalaisen identiteetin juurruttamisessa tähän asti".
