Ero sivun ”Loistelamppu” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 20:
Lämpeneminen höyrystää putkessa olevan [[elohopea]]n. Koska virta kulkee myös kuristimen kautta, sen rautasydämeen muodostuu [[magneettikenttä]]. Jonkin ajan kuluttua kaksoismetallikärjet jäähtyvät ja avautuvat. Tällöin kuristimen magneettikenttä purkautuu muodostaen kuristimeen korkean jännitteen (ks. [[Kela_%28komponentti%29|kuristimen/kelan toimintaperiaate]]) joka aiheuttaa sähköpurkauksen loisteputkessa, ja lamppu syttyy.
Loisteputken toimintajännite on n. 60...120 V, eli alhaisempi kuin syttymisjännite (400...600 V).
Elektroniset liitäntälaitteet muuttavat syöttöjännitteen loisteputkelle sopiviksi jännitteiksi. Pääsääntöisesti ne syöttävät hehkuille omat ja putkelle oman jännitteensä. Hehkujännitteet ovat ennen putken syttymistä n. 6...12 V suuruisia, putkijännite n. 400...600 V suuruinen. Putken syttymisen jälkeen jännitteet ovat alhaisempia. Jännitteet ovat riippuvaisia putken tehosta ja halkaisijasta (sisällä olevasta kaasusta).
Elektronisten liitäntälaitteiden etuina magneettisiin kuristimiin verrattuna ovat korkea hyötysuhde, parempi loisteputken valotehokkuus, värinätön valo, [[Siniaalto|sini]]muotoinen ottovirta, vilkkumaton syttyminen ja lamppujen pidempi elinikä.
| |||