Ero sivun ”Ensio Music” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
fix
Lähteitä ja wikityksiä kuntoon ja vähän sisältöä.
Rivi 3:
Yhtiön ensimmäinen kaupallinen menestys oli [[Tuula Amberla]]n albumi ''[[Lulu]]'', jota myytiin platinalevyrajan ylittäen runsaat 52 000 kappaletta. Suurimmat menestykset syntyivät kuitenkin 1980- ja 1990-lukujen vaihteen tietämillä. Esimerkiksi Selectalle levyttänyt [[Rainer Friman]] sai kahdeksasta Ensio Musicin kustantamasta albumista ja kokoelmasta kultalevyn sekä viisi platinalevyä. [[Anna Hanski]]lle kultalevyjä kertyi vuosina 1989-93 viisi, joista kolme myi myös platinaa ja yksi tuplaplatinaa.
 
Ensio Musicin muista artisteista platinalevyrajan on ylittänyt lisäksi [[Vilperin Perikunta]] albumillaan ''Vilperin Perikunta'' (1992) ja [[Merja Raski]] nimeään kantaneella albumillaan (1993). Lisäksi ainakin kokoelmat ''Hittitusina'' ja ''Hittitusina 2+3'' ovat ylittäneet kultalevyrajan.
 
1990-luvun alussa tapahtuneen omistajan kuoleman ja siitä seuranneiden omistajamuutosten myötä Ensio Musicin julkaisuvauhti hiipui ja suuri osa sen valovoimaisista artisteista vaihtoi levy-yhtiötä. Yhtiö harjoittaa kuitenkin edelleen julkaisutoimintaa, vaikkei olekaan julkaisuissaan yltänyt samanlaiseen menestykseen kuin 1980- ja 1990-lukujen taitteessa. 2000-luvulla yhtiön mainetta on varjostanut mm. oikeudenkäynti [[Tuomo Hämäläinen|Tuomo Hämäläisen]] kanssa<ref>{{Verkkoviite|Osoite=http://www.elvisry.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=487&Itemid=78|Nimeke=Ensiolle jättilasku kustannussopimuksista|Julkaisu=Suomen säveltäjät ja sanoittajat ELVIS ry|Ajankohta=31.8.2009|Viitattu=30.1.2010}}</ref>, josta Ensio Music määrättiin myös vahingonkorvauksiin [[Tuomo Hämäläinen|Tuomo Hämäläisen]] kanssa<ref>{{Verkkoviite|Osoite=http://www.elvisry.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=580:tuomo-haemaelaeinen-paeaesi-irti-kustannussopimuksista&catid=1:uutiset&Itemid=53|Nimeke=Tuomo Hämäläinen pääsi irti kustannussopimuksista|Julkaisu=Suomen säveltäjät ja sanoittajat ELVIS ry|Ajankohta=11.05.2010|Viitattu=8.4.2011}}</ref>.
 
Eräänlainen legenda on myös Ensio Musicin lanseeraama [[Janos Valmunen]] jonka [[Bussipysäkillä]]-kappale on valittu useaan kertaan Suomen huonoimmaksi lauluksi.
2000-luvulla Ensio Music on julkaissut mm. uusintapainoksia menneiden vuosien levyistään: mm. Janos Valmusen Bussipysäkillä julkaistiin uudelleen vuoden 2008 lopulla. ja Arto Nuotiolta ilmestyi kokoelmalevy vuonna 2010.
 
2000-luvulla Ensio Music on julkaissut enimmäkseen uusintapainoksia menneiden vuosien levyistään: mm. Janos Valmusen Bussipysäkillä julkaistiin uudelleen vuoden 2008 lopulla. Ensio Musicilla 2000-luvulla, uutta musiikkia ovat levyttäneeet mm. [[Tanssiorkesteri Sunset]], [[Bohemio Latino]]<ref>{{Verkkoviite|Osoite=http://www.fono.fi/LaajennettuHakutulos.aspx?esittaja=bohemio+latino&levymerkki=Ensio+Music&lmsuodatin=ensio|Nimeke=FONO Äänitetietokanta Bohemio Latino|Ajankohta=8.04.2011|Viitattu=8.4.2011}}</ref>, [[Pepé Le Moko]], [[AP Karvonen]], [[Antti Kuosmanen]]<ref>{{Verkkoviite|Osoite=http://www.fono.fi/LaajennettuHakutulos.aspx?tekija=kuosmanen+antti&levymerkki=Ensio+Music&lmsuodatin=ensio|Nimeke=FONO Ännitetietokanta Antti Kuosmanen|Ajankohta=8.04.2011|Viitattu=8.4.2011}}</ref> ja [[The Orkesteri]].
 
== Lähteet ==
2000-luvulla Ensio Music on julkaissut mm. uusintapainoksia menneiden vuosien levyistään: mm. Janos Valmusen Bussipysäkillä julkaistiin uudelleen vuoden 2008 lopulla.
{{viitteet}}
 
[[Luokka:Suomalaiset levy-yhtiöt]]