Ero sivun ”Suomen puolustusneuvosto” versioiden välillä

Puolustusneuvosto ei oikeastaan ollut kunnolla toimiva ja vuonna 1931 juuri tasavallan presidentiksi valittu [[P. E. Svinhufvud]] ensi töikseen päätti uudistaa puolustusneuvoston. Asetuksella 106/1931 puolustusneuvostosta tehtiin korostetusti puolustusvalmiuteen keskittyvä elin. Svinhufvud pyysi ratsuväenkenraali [[C.G.E. Mannerheim|Gustaf Mannerheimia]] puolustusneuvoston puheenjohtajaksi ja sen kokoonpano muuttui sotilaalliseksi. Samalla myös määrättiin, että sotatilan syttyessä puolustusneuvoston puheenjohtaja toimisi puolustusvoimien ylipäällikkönä. Puolustusneuvosto uusittiin myös sen takia, että Mannerheim voitaisiin palauttaa ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskiöön. Samalla puolustusneuvoston merkitys kasvoi, kun siitä tuli maanpuolustuksen ylin neuvosto.<ref> http://www.defmin.fi/files/1296/Riipisen_raportti_nettiin.pdf</ref> Tästä lähtien se kokoontui puheenjohtajansa määräyksestä, eikä enää vain tasavallan presidentin. Nyt se vastasi myös materiaalisista ja organisatorisista järjestelyistä sekä sotateollisuuden kehittämisestä, ja velvoitettiin tekemään esityksiä puolustusvalmiuden kehittämiseksi.<ref>http://www.savonsanomat.fi/mielipide/artikkelit/mannerheimin-raskas-osa/537735</ref> Yleinen moraalisen puolustusvalmiuden kohottaminen kuului myös neuvoston tehtäviin. Mannerheimin johdolla puolustusneuvosto hoiti myös ulkosuhteita pohjoismaisen suuntauksen hengessä ja pyrki sotilaalliseen yhteistyöhön Suomen ja Ruotsin välillä.<ref>http://www.mannerheim.fi/09_pneuv/s_neuvos.htm</ref> Kansainvälisiin tehtäviin kuului myös ulkomaiden puolustuslaitosten seuraaminen. Kansallisesti se oli myös sovitteleva ja yhteistyötä luova elin puolustuslaitoksen ja valtioneuvoston välillä. Mannerheimin lisäksi merkittävänä puolustusneuvoston jäsenenä toimi tuolloin hänen luottomiehensä kenraali [[Rudolf Walden]].