Ero sivun ”Gramofonilevy” versioiden välillä

'''Gramofonilevy''' eli '''sellakkalevy''', arkikielessä yleisesti myös '''savikiekko''', on [[analoginen|analogiseen]] [[äänentoisto]]on tarkoitettu [[äänilevy]]n varhainen formaatti. [[Emil Berliner]] patentoi [[gramofoni]]aan varten tekemänsä keksinnön vuonna 1887. Sellakkalevyä käytettiin yleisesti 1880-luvulta 1960-luvulle saakka. Tuolloin sen korvasi pääasiallisena tallenneformaattina suuremman tallennuskapasiteetin tarjoava ja kestävämmästä [[PVC-muovi]]sta valmistettu [[vinyylilevy]]. Savikiekkojen pyörintänopeus oli yleisimmin 78 kierrosta minuutissa, mutta myös muita nopeuksia käytettiin. Ensimmäisten, vuonna 1889 markkinoille tulleiden gramofonilevyjen halkaisija oli 13 senttimetriä, mutta vuonna 1894 Yhdysvalloissa tulivat käyttöön halkaisijaltaan 17,5-senttimetriset yksipuoliset levyt. Kaksipuolisia levyjä alettiin tehdä vuonna 1904.<ref> Erik Ahonen: ''Savikiekot voittivat lieriöt, mutta hävisivät vinyylille.'' Aamulehti 13.7.2013, s. B22. </ref> Valmistusaineena käytettiin [[sellakka|sellakan]] ja [[puuvilla]]n tai muun [[kuitu|kuidun]] seosta. Sellakkalevyt ovat LP-levyjä paksumpia ja painavampia. Ne ovat myös herkkiä särkymään pudotessaan, mistä tulee äänilevytyypin kansanomainen nimitys ''savikiekko''.<ref>{{Verkkoviite|Osoite=http://www.aluelehtisaimaa.fi/musiikista-materiaan.html|Nimeke=Musiikista materiaan|Tekijä=Jan Söderholm|Julkaisu=Aluelehti Saimaa|ajankohta=|julkaisija=|selite={{vanhentunut linkki}}|Viitattu=17.7.2009}}</ref> Toimiakseen hyvin sellakkalevy vaatii vinyylilevyä leveämmän uransa takia erilaisen [[neula]]n ja [[äänirasia]]n.<ref>http://www.kivipakari.net/media/audio/portab/phonographs.html</ref>