|
| siviilissä =
}}
'''Jouko Kalevi Esaias Pirhonen''' ([[13. joulukuuta]] [[1915]] [[Sortavala]] – [[25. maaliskuuta]] [[1996]] [[Espoo]]<ref>Brandtberg 1999, s. 244, 253.</ref>) oli [[Amiraali|vara-amiraali]], joka toimi [[Suomen merivoimat|Suomen merivoimien]] komentajana vuosina 1966–1974. Sotien aikana hän toimi [[torpedovene|moottoritorpedovene]]iden päällikkönä ja palkittiin [[Mannerheim-risti]]llä vuonna 1943. Hän oli viimeinen puolustusvoimien palveluksessa ollut Mannerheim-ristin ritari.<ref>{{Kansallisbiografia | id=7828 | nimi=Pirhonen, Jouko (1915–1996) | tekijä=Myllyniemi, Urho | ajankohta=3.4.2006 | osa=7 | sivu=726–727 }}</ref>
Moottoritorpedovenelaivueen päällikkö, kapteeniluutnantti Pirhonen nimitettiin [[4. kesäkuuta]] [[1943]] Mannerheim-ristin ritariksi numero 111. Nimityksen perusteluissa mainitaan hänen johtaneen 63:a vihollisen toiminta-alueille tai tukikohtiin suoritettua laivastotehtävää ilman omia tappioita. Hän toteutti äärimmäisen tarkoin moottoritorpedoveneiden toimintaperiaatetta:
{{sitaatti|'''Uskalla – voita!'''}}
== Isku Lavansaareen ==
Yksi suoritetuista tehtävistä oli [[18. marraskuuta]] [[1942]] suoritettu tunkeutuminen kolmella moottoritorpedoveneellä [[Lavansaari|Lavansaaren]] satamaan, jossa upotettiin torpedoilla 1 700 tonnin neuvostoliittolainen tykkivene ''Krasnoje Znamja''.
Tämä hyökkäys oli poikkeuksellisen rohkea.<ref name="Ekman">Ekman, P. O.: ”Laivat puuta, miehet rautaa”, ''Meririntama''.</ref> Jo lähestyminenLähestyminen perustui silkkaan röyhkeään hämäykseen: Kielkourin merivartioaseman kysyessä tunnusta vastattiin vasta toisella vaateella antamalla nopea ja epäselvä vastaus vilkkuvalolla. Hämäys toimi eikä hälytystä tulluttehty. Satamaan tunkeutuminen onnistui. Venäläiset havaitsivat hyökkääjät kello 21.13, kun ''Syöksy'' pyrähti täyteen vauhtiin torpedojen laukaisua varten. Hätäinen konetykkituli maalina olevalta alukselta meni kuitenkin karkeasti yli. Sataman raskailla pattereilla ja voimakkailla valonheittimillä sen sijaan vain juoksenneltiin edestakaisin ja ihmeteltiin.
Koska ohjaamossa olevasta varsinaisesta torpedotähtäimestä ei erottanut maalia, laivueenkomentaja Pirhonen tähtäsi kylmäverisesti kiikarilla katon yli maaliin, ja kaksi torpedoa lähti suoraan maaliin ;. ''Vinha '' (luutnantti Aarne Vuorensaari) ampuilaukaisi kolmannen torpedon ja ''Vihuri '' (luutnantti [[Kaarlo Kajatsalo]]) neljännen. Näistä torpedoistaTorpedoista kolme oli vuodelta 1912 peräisin olleita, rauhanajan harjoituksissa jo suuresti kulutettuja vain 120 kg:n latauksella varustettuja ja vain noin 20 solmun nopeuteen pystyneitä Whitehead-torpedoja , koska Thonycroftit eivät muita pystyneet ampumaan. ''Vihurin '' ampumalaukaisema neljäs torpedo oli saksalaisten sotasaalisvarastoista ostettu venäläisperäinenvenäläinen 300 kg:n latauksella varustettu ja muita huomattavasti nopeampi. ▼Lisäksi hyökkäyksen toteuttaminen merkitsi sitä, että vihollisen raskaasti suojattuun satamaan tunkeuduttiin kolmella äärimmäisen epävarmalla aluksella: torpedoveneet [[Moottoritorpedovene Syöksy|Syöksy]] ja [[Moottoritorpedovene Vinha|Vinha]] olivat 15 vuotta vanhoja, käytännössä täysin loppuun ajettuja Thornycroft-veneitä, joiden ammuntatapa vaati lisäksi täyttä konetehoa eli itsensä paljastamista juuri vaarallisimmassa paikassa; kolmas vene [[Moottoritorpedovene Viima|Vihuri]] oli äärimmäisen epävarma ja osumille herkkä sotasaalisvene.
VihuriTorpedon vetilaukaisun omanjälkeen laukauksensa''Vihuri'' jälkeenveti [[savugeneraattori|savuverhon ]] satamaan poistumisen turvaksi, joten osumia nähtiin varmasti vain kolme ensimmäistä; ulkona odottanut, magneettimiinoitteen Lavansaaren sisääntuloväylälle laskenut saksalaisen miinaveneen KM-27 päällikkö luutnantti Karnarth kertoi kuitenkin nähneensä yökiikarillaan kaikki neljä räjähdystä sekä maalialuksen kaatuvan upoten. ▼Satamaan tunkeutuminen onnistui, ja kuten oli arveltukin, venäläiset havaitsivat hyökkääjät kello 21.13, kun Syöksy pyrähti täyteen vauhtiin ammuntaa varten. Hätäinen konetykkituli maalina olevalta alukselta meni kuitenkin karkeasti yli. Sataman raskailla pattereilla ja voimakkailla valonheittimillä sen sijaan vain juoksenneltiin edestakaisin ja ihmeteltiin.
▲Koska ohjaamossa olevasta varsinaisesta torpedotähtäimestä ei erottanut maalia, laivueenkomentaja Pirhonen tähtäsi kylmäverisesti kiikarilla katon yli maaliin, ja kaksi torpedoa lähti suoraan maaliin; Vinha (luutnantti Aarne Vuorensaari) ampui kolmannen torpedon ja Vihuri (luutnantti [[Kaarlo Kajatsalo]]) neljännen. Näistä torpedoista kolme oli vuodelta 1912 peräisin olleita, rauhanajan harjoituksissa jo suuresti kulutettuja vain 120 kg:n latauksella varustettuja vain noin 20 solmun nopeuteen pystyneitä Whitehead-torpedoja, koska Thonycroftit eivät muita pystyneet ampumaan. Vihurin ampuma neljäs torpedo oli saksalaisten sotasaalisvarastoista ostettu venäläisperäinen 300 kg:n latauksella varustettu muita huomattavasti nopeampi.
▲Vihuri veti oman laukauksensa jälkeen [[savugeneraattori|savuverhon]] satamaan poistumisen turvaksi, joten osumia nähtiin varmasti vain kolme ensimmäistä; ulkona odottanut, magneettimiinoitteen Lavansaaren sisääntuloväylälle laskenut saksalaisen miinaveneen KM-27 päällikkö luutnantti Karnarth kertoi kuitenkin nähneensä yökiikarillaan kaikki neljä räjähdystä sekä maalialuksen kaatuvan upoten.
Nyt vasta syttyivät Lavansaaren sataman valtavat valonheittimet ja raskas rannikkotykistö avasi tulen - mutta hyökkääjät olivat jo katoamassa horisonttiin. Osan sotkusta selittää mtv Vihurin tarkoituksella satamaan ja lähestyvien venäläisten vartioveneiden eteen vetämä vahva [[savugeneraattori|savuverho]]; veneen nuori päällikkö, reservin luutnantti Kaarlo Kajatsalo antoi ensi näytteet tiestä, joka vei hänet moottoritorpedoveneiden kolmanneksi [[Mannerheim-ristin ritari]]ksi.
| 