Tim Gunn

yhdysvaltalainen muotikonsultti

Timothy M. ”Tim” Gunn (s. 29. heinäkuuta 1953 Washington, DC) on yhdysvaltalainen muotikonsultti ja televisioesiintyjä. Hänet tunnetaan erityisesti Muodin huipulle -tositelevisiosarjasta, jossa hän toimi kilpailijoiden neuvonantajana vuosina 2004–2018.[1] Hän on toiminut myös ohjelman Tim Gunn's Guide to Style juontajana.[2]

Tim Gunn vuoden 2009 Oscar-gaalassa.

Gunn syntyi ja kasvoi Washingtonissa. Hänen isänsä George oli FBI:n agentti. Gunn oli lapsena ujo ja onneton, eikä vastannut isänsä odotuksia, koska hän leikki mieluummin tyttöjen leikkejä kuin urheili. Gunn vaihtoi koulua useasti sosiaalisten ongelmiensa vuoksi.[2]

Lukion jälkeen Gunn opiskeli Corcoran College of Art and Design -collegessa muun muassa suunnittelua ja kuvanveistoa. Hän valmistui koulusta vuonna 1976, minkä jälkeen hän perusti oman kuvanveistoateljeen. Hän alkoi myös opettaa Corcoranissa suunnittelua ja toimia opiskelijahakutehtävissä. Vuonna 1983 Gunn palkattiin newyorkilaiseen Parsons School for Designiin opiskelijahaun apulaisjohtajaksi. Myöhemmin hänestä tuli koulun apulaisdekaani. Vuonna 2000 Gunnista tuli Parsonsin muotiosaston johtaja seitsemäksi vuodeksi, ja hän nosti Parsonsin arvostetuksi muotikouluksi.[2]

Vuonna 2004 Gunn palkattiin uuden Muodin huipulle -tositelevisiosarjan neuvonantajaksi, vaikka hän olikin aluksi epäileväinen ohjelman tarpeellisuudesta. Sarjasta tuli menestys ja Gunnista sen myötä tunnettu televisiokasvo. Vuosina 2007–2009 Gunn juonsi omaa Tim Gunn’s Guide to Style -sarjaa. Vuonna 2007 hän jätti Parsonsin ja siirtyi töihin Liz Claiborne -muotitaloon.[2]

Gunn asuu nykyisin New Yorkissa. Hän on kirjoittanut kirjan Tim Gunn: A Guide to Quality, Taste and Style. Gunn on avoimesti homoseksuaali ja on sanonut haluavansa elää kokonaan ilman suhdetta.[2]

Lähteet muokkaa

  1. Heidi Klum ja Tim Gunn jättävät suositun Muodin huipulle -sarjan 16 kauden jälkeen iltalehti.fi. Viitattu 8.9.2018.
  2. a b c d e Tim Gunn biography 2012. Biography.com. Arkistoitu 15.9.2012. Viitattu 11.7.2012.