Tietoturva (yhdistys)

suomalainen yhdistys

Tietoturva ry on suomalainen, vuonna 1997 perustettu tietoturva-ammattilaisille suunnattu yhdistys, joka edistää tietoturvallisuutta ja tietoturvatietoutta. Yhdistys on Tietotekniikan liiton (TTL) valtakunnallinen teemayhdistys.

Alkuvaiheet tietoturvakerhona muokkaa

Tietoturva ry on perustettu lokakuussa vuonna 1997 Helsingin tietojenkäsittely-yhdistyksen HETKYn tietoturvakerhon seuraajaksi. Kerhon toiminta oli käynnistynyt marraskuussa vuonna 1987, jolloin ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Juhani Saari. Kerhon työryhmien työn seurauksena syntyi mm. Tietoturvallisuus etätyössä -kirja (toim. Helvi Salminen, Suomen ATK-kustannus, 1997 ISBN 951-762-539-1).

Yhdistyksen nykyvaiheet muokkaa

Yhdistyksellä on lokakuussa 2012 yli 800 henkilöjäsentä ja noin 50 yhteisöjäsentä. Se on siten Suomen suurin turvallisuusalan yhdistys. Yhdistys on voittoa tavoittelematon ja se toimii vapaaehtoisvoimin. Yhdistys ei toimi työmarkkinoilla.

Yhdistyksen sääntömääräisenä tarkoituksena on toimia jäsentensä yhdyssiteenä, tukea jäsenten pyrkimyksiä kehittää ja ylläpitää tietoturvatoiminnan ammattitaitoa sekä edistää tietoturvallisuutta ja hyvien tietoturvatapojen noudattamista kaikilla tietoturvallisuuden osa-alueilla.[1] Yhdistyksen toimintamuotoja ovat mm. seminaarit, keskustelutilaisuudet, yritysvierailut, osallistuminen tietoturva-alan messuille ja kansainvälisten tietoturvasertifiointien edistäminen. Yhdistyksellä on myös tietoturva-alan työpaikkapörssi ja puhujapankki tietoturva-alaa hallitsevista asiantuntijoista.

Tietoturva ry:n yhteydessä toimivat myös vuonna 2011 toimintansa aloittanut yksityisyyden suojaan ja tietosuojaan keskittynyt osaamisyhteisö (osy) Privacy-OSY[2] sekä vuonna 2012 käynnistynyt Hallinnollisen tietoturvan osaamisyhteisö.

Yhdistyksen puheenjohtajana vuonna 2014 toimii Antti Pirinen. Yhdistyksen viimieisimmät puheenjohtajat ovat olleet Juha Lappi 2011–2013, Pete Nieminen 2008–2010 ja Jari Pirhonen 2006–2007.[3]

Tietoturva ry:n englanninkielinen nimi ja lyhenne on Finnish Information Security Association (FISA) ja ruotsinkielinen nimi Informationssäkerhet r.f. Suomenkielisenä lyhenteenä on käytössä TTry.

Kumppanit ja yhteistyö muokkaa

Tietoturva ry on (ISC)²-konsortion CISSP-kumppani (Certified Information Systems Security Professional) Suomessa ko. ammatillisen tietoturvasertifioinnin järjestämisessä[4] ja toiminut aikaisemmin konsortion ns. ALIG-kumppanina (Affiliated Local Interest Group).

Lisäksi yhdistys tekee yhteistyötä tietoturvan osaamiskeskuksen SANS:in kanssa järjestäen kokeneille tietoturva-ammattilaisille suunnattuja avoimia kursseja sekä tukien kursseihin liittyviä GIAC-sertifionteja.

Yhdistys toimii yhteistyössä myös OWASP-hankkeen (Open Web Application Security Project) Suomen Helsinki Chapter -alajaoksen (OWASP Finland) kanssa.[5]

Yhdistyksen jäsenistöstä vuonna 2007 naisia oli noin 14%.

Lähteet muokkaa

Yhdistyksen esittelysivut

Yhdistyksen 10-vuotishistoriikki s. 9, 29, 44

Aiheesta muualla muokkaa