Mark "Thurop" Van Orman (s. 26. huhtikuuta 1976 Norfolk, Virginia) on yhdysvaltalainen animaattori, käsikirjoittaja ja tuottaja, joka tuli tunnetuksi luomastaan animaatiosarjasta The Marvelous Misadventures of Flapjack.

Elämäkerta muokkaa

Van Orman kiinnostui piirtämisestä jo nuorella iällä, mutta high schoolissa hän halusi tulla seikkailijaksi. Lopulta Van Orman suuntasi koulun jälkeen piirtämisen ja kirjoittamisen pariin aikomuksenaan tulla kirjailija. Hän sai ensimmäisen varsinaisen työn videopeliyhtiöltä Zantarolta, jossa Van Orman teki kuvasuunnitelmia ja muita piirroksia. Samalla hän kiinnostui yhä enemmän animaatiosta ja päätti tehä matkan Cal Artsiin, jossa Van Orman sai huomata, että animoinnille on oma koulunsa.[1]

Ura muokkaa

Opiskellessaan Cal Artsissa hänen opettajansa Randy Myers suositteli työharjoittelupaikkaa Cartoon Network Studiosin Tehotytöt -piirrossarjaan.[1] Van Orman teki storyboardien lisäksi käsikirjoituksia muutamiin jaksoihin. Sittemmin Van Orman on työskennellyt Cartoon Networkilla vuodesta 2004 lähtien ja ollut mukana animaatioissa kuten The Grim Adventures of Billy & Mandy ja Camp Lazlo. Myöhemmin hän sai toteuttaa omaa piirrossarjaa The Marvelous Misadventures of Flapjack, jonka ideaa Van Orman oli kehitellyt vuodesta 2001 lähtien.[1] Vuosien 2007-2008 aikana hän julkaisi muutamia lyhytanimaatioita sarjasta ja sai lopulta luvan Cartoon Networkilta tuottaa kokonaisen sarjan Flapjackin tarinoista.

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. a b c Ramin Zahed: Thurop Van Orman, Creator Cartoon Network’s The Marvelous Misadventures of Flapjack Animation Magazine. 7.7.2008. Viitattu 27.6.2009. (englanniksi)