Thomas Fanara (s. 24. huhtikuuta 1981 Annecy) on ranskalainen uransa lopettanut alppihiihtäjä.[1]

Mitalit
Thomas Fanara
Thomas Fanara
Maa:  Ranska
Miesten alppihiihto
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Garmisch-
Partenkirchen 2011
joukkuekilpailu

Fanaran ensimmäinen kilpailu alppihiihdon maailmancupissa oli Adelbodenin suurpujottelussa 11. tammikuuta 2005. Ensimmäisen pistesijansa hän saavutti Kranjska Goran suurpujottelussa helmikuussa 2005 oltuaan lopputuloksissa 23:s. Fanara on sijoittunut suurpujottelun maailmancupkilpailuissa palkintokorokkeelle kaikkiaan kaksitoista kertaa. Hän voitti Sankt Moritzissa maaliskuussa 2016, oli toinen Val d'Isèressa joulukuussa 2013, Adelbodenissa tammikuussa 2014, Söldenissä lokakuussa 2015 ja Alta Badiassa joulukuussa 2018 sekä kolmas Alta Badiassa joulukuussa 2010, 2012 ja 2014, Adelbodenissa tammikuussa 2011 ja 2019, Kranjska Gorassa ja Meribelissä maaliskuussa 2015, Hinterstoderissa helmikuussa 2016 sekä Banskossa helmikuussa 2019. Suurpujottelucupin kokonaispisteissä hän oli neljäs kaudella 2013–2014 sekä viides kausilla 2012–2013 ja 2014–2015.[1]

Åren MM-kisoissa 2007 Fanara sijoittui suurpujottelussa sijalle 16. Garmisch-Partenkirchenin MM-kisoissa 2011 hän voitti kultaa joukkuekilpailussa ja oli suurpujottelussa kuudes. Sotšin olympialaisissa 2014 hän sijoittui suurpujottelussa yhdeksänneksi ja Pyeongchangin olympialaisissa 2018 viidenneksi.[1]

Fanara lopetti uransa alppihiihtäjänä keväällä 2019.[2]

Lähteet muokkaa

  1. a b c Thomas Fanara Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)
  2. Arve Lote: Sjå oversikta: Desse vinterutøvarane legg opp etter sesongen NRK. 3.4.2019. Viitattu 14.4.2019. (uusnorjaksi)

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.