The Transformers: The Movie

vuoden 1986 animaatioelokuva

The Transformers: The Movie on vuonna 1986 ilmestynyt Transformers-animaatioelokuva, jonka ohjasi Nelson Shin ja käsikirjoitti Ron Friedman.

The Transformers: The Movie
Elokuvan juliste.
Elokuvan juliste.
Ohjaaja Nelson Shin
Käsikirjoittaja Ron Friedman
Tuottaja Joe Bacal
Tom Griffin
Säveltäjä Vince Dicola
Kuvaaja Masatoshi Fukui
Leikkaaja David Hankins
Pääosat Judd Nelson
Orson Welles
Leonard Nimoy
Robert Stack
Valmistustiedot
Valmistusmaa  Yhdysvallat
 Japani
Tuotantoyhtiö De Laurentiis Entertainment Group
Marvel Productions
Sunbow Productions
Toei Company
Levittäjä De Laurentiis Entertainment Group
Netflix
Ensi-ilta 8. elokuuta 1986
Kesto 85 min
Alkuperäiskieli englanti, japani
Aiheesta muualla
IMDb
AllMovie

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat alkuperäisen televisiosarjan, The Transformersin jatkumoon ja tapahtumat sijoittuvat toisen ja kolmannen tuotantokauden välille, esitellen uusia hahmoja ja maailmoja. Toisin kuin ensimmäinen ja toinen tuotantokausi, elokuva ei sijoitu 1980-luvulle, vaan tulevaisuuteen, vuoteen 2005. Elokuva eroaa myös animaatiosarjasta suuresti sen synkemmällä ja aikuismaisemmalla toteutuksellaan. Elokuva on saavuttanut vankkumattoman kulttisuosion sarjan fanien keskuudessa.

The Transformers: The Movie jäi myös Orson Wellesin ja Scatman Crothersin viimeiseksi elokuvarooleiksi. Welles on tosin sanonut roolistaan "Esitin vain lelua joka pieksee muita leluja."[1]

Varoitus: Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

On vuosi 2005 ja Decepticonit ovat vallanneet Transformerien kotiplaneetta Cybertronin. Autobotit ovat perääntyneen Cybertronia kiertäviin kahteen kuuhun, sekä Maassa sijaitsevaan tukikohtaansa, Autobot Cityyn. Megatron Decepticoneineen valtaa Autobottien sukkulan, tapattaen sen miehistön: Brawnin, Prowlin, Ratchetin ja Ironhiden. Sitten hän aikoo käyttää sukkulaa tehdäkseen yllätyshyökkäyksen Autobot Cityyn ja tuhotakseen Autobotit.

 
Optimus Prime lähdössä viimeiseen taisteluunsa.

Samaan aikaan avaruudessa, planeetta Cybertronia lähestyy valtava, planeetan näköinen hirviö, joka syö kaiken eteensä tulevan. Sen nimi on Unicron ja kohteena tuhota Cybertron. Optimus Primen kuoltua taistelussa Megatronia vastaan, Starscream kaappaa itselleen Decepticonien johtajuuden ja Autobottien uusi johtaja Ultra Magnus komentaa Autobotit lähtemään kohti kotimaailmaansa, tarkoituksena pelastaa se, ennen kuin on liian myöhäistä. Unicron lähettää kuitenkin alaisuuteensa saaneen Megatronin (uudelta nimeltään Galvatron) Autobottien perään, tarkoituksena tuhota näiden johtajalla oleva Autobottien johtajien tunnus, Johtajuuden Matrix. Tätä ennen Galvatron eliminoi Starscreamin ja kaappaa Decepticonien johtajuuden takaisin itselleen. Galvatron hyökkää Autobottien kimppuun ja tämän vuoksi Autobotit joutuvat erilleen toisistaan, ympäri avaruutta: Hot Rod, Kup ja Dinobotit Quintessonien planeetalle ja Ultra Magnuksen joukot romuplaneetta Junkionille. Unicron on jo tuhonnut molemmat kuuasemat. Enää jäljellä on vain itse pääruoka: Cybertron.

 
Junkion planeetan asukas jahtaa Autobotteja.

Transformeri Wheelien avulla Hot Rod ja Kup pelastuvat ja saapuvat sovittelemaan rauhaa Autobottien ja Wreck-Garin johtamien Junkioiden välille. Galvatron on kuitenkin kaapannut itselleen Autobottien Matrixin ja on palannut takaisin Unicronin luokse. Galvatron aikoo käyttää Matrixia, tuhotakseen Unicronin, mutta Matrix ei tottele. Unicron muuntautuu yllättäen valtavaksi jättiläisrobotiksi ja syö Galvatronin. Unicron hyökkää Cybertronin kimppuun ja planeettaa hallitsevat Decepticonit käyvät avutonta vastarintaa hirviötä vastaan. Autobotit Hot Rod, Kup, Springer, Arcee ja ihmisliittolainen Daniel joutuvat aluksensa törmäyksessä sisälle Unicroniin.

 
Kup, Springer ja Arcee jäämässä vesivuodon alle, Unicronin sisällä.

Erilleen joutunut Hot Rod törmää Galvatroniin ja Galvatron ehdottaa liittoutumista, mutta Unicron käyttää tähän henkistä yhteyttä, pakottaen Galvatronin tuhoamaan Autobotin. Hot Rod ja Galvatron taistelevat Unicronin sisuksissa, jonka johdosta paljon Galvatronia heikompi Hot Rod häviää. Galvatron on juuri kuristamassa Hot Rodia, kun Matrix, joka roikkuu Galvatronin kaulassa, reagoi. Matrix tekee Hot Rodista uuden "Primen". Hot Rod kasvaa ja vahvistuu uudeksi Autobottijohtajaksi, Rodimus Primeksi. Rodimus Prime heittää Galvatronin ulos Unicronin sisältä ja avaa Matrixin. Valloilleen päässyt tuhovoima aiheuttaa valtavan räjähdyksen Unicronin sisuksissa. Rodimus johdattaa sisällä olevat Autobotit ulos Unicronista. Unicron räjähtää, valtavassa räjähdyksessä. Vain Unicronin pää jää jäljelle. Se alkaa kiertää Cybertronin ympärillä. Autobotit palaavat uuden johtajansa avustuksella takaisin Cybertronille ja Rodimus Prime toteaa tapahtuneen olleen merkki Cybertronin sodan loppumisesta ja siitä, että kaikki on jälleen yhtä.

Ääninäyttelijät

muokkaa
 Norman Alden  Kranix, Arblus  
 Jack Angel  Astrotrain  
 Michael Bell  Prowl, Scrapper, Swoop, Junkion  
 Gregg Berger  Grimlock  
 Susan Blu  Arcee  
 Arthur Burghardt  Devastator  
 Corey Burton  Spike Witwicky, Brawn, Shockwave  
 Roger C. Carmel  Cyclonus, Quintesson-johtaja  
 Victor Caroli  kertoja  
 Regis Cordic  Quintesson-tuomari  
 Scatman Crothers  Jazz  
 Peter Cullen  Optimus Prime, Ironhide  
 BJ Davis  Dirge  
 Paul Eiding  Perceptor  
 Ed Gilbert  Blitzwing  
 Dan Gilvezan  Bumblebee  
 Eric Idle  Wreck-Gar  
 Buster Jones  Blaster  
 Stan Jones  Scourge  
 Casey Kasem  Cliffjumper  
 Chris Latta  Starscream  
 David Mendenhall  Daniel  
 Don Messick  Gears, Scavenger  
 John Moschitta  Blurr  
 Judd Nelson  Hot Rod/Rodimus Prime  
 Leonard Nimoy  Galvatron  
 Hal Rayle  Shrapnel  
 Clive Revill  Kickback  
 Neil Ross  Bonecrusher, Hook, Springer, Slag  
 Robert Stack  Ultra Magnus  
 Lionel Stander  Kup  
 Frank Welker  Megatron, Soundwave, Rumble, Frenzy, Laserbeak, Wheelie, Junkion  
 Orson Welles  Unicron  

Kritiikki

muokkaa
  • Elokuvaa on kritisoitu alkuperäishahmojen tapattamisesta. Tämä siksi, että uusia hahmoja saataisiin vanhojen tilalle.
  • Elokuvan alkuperäisversiossa sanotaan sanoja kuten "shit" tai "Damned". Nämä sanat sensuroitiin jälkeenpäin.

Lähteet

muokkaa