The Scaffolds oli vuosina 19611965 toiminut suomalainen rautalanka- ja popyhtye. Yhtye perustettiin kesällä 1961 Helsingissä. Alkuperäisessä kokoonpanossa soittivat Ulf Dolk (komppikitara), Harry Bergholm (soolokitara), Kicke Bergholm (basso) ja Jan Nordgren (rummut). Dolkin ja Nordgrenin korvasivat pian Arto Lönnfors ja Mårten Wikström, joka keksi yhtyeelle nimen englannintunnilla. Yhtye teki ensilevynsä "Dark Eyes Beat" 1963, jota seurasi saman vuoden heinäkuussa levytetty rautalankaversio sävelmästä "Katariinan kamarissa".

The Scaffolds

Kun laulettu beatmusiikki tuli The Beatlesin myötä muotiin, yhtye otti laulusolistikseen Cay Karlssonin. Samaan aikaan Harry Bergholmin ja Wikströmin tilalle tulivat Mårten Enqvist ja Hannu Euramaa. Yhtye levytti nimellä Cay & The Scaffolds joulukuussa 1963 kappaleen "Girls", joka oli sangen suuri menestys. The Scaffolds levytti Cayn kanssa muutamia muitakin levyjä, mutta yhteistyö päättyi kuitenkin syksyllä 1964 Cayn lähdettyä armeijaan. Seuraavan vuoden elokuussa Cay liittyi The Roostersiin, jossa soitti myös Harry Bergholm.

Yhtye pestasi uudeksi laulusolistikseen Aira-Anneli Mäkisen Hämeenlinnasta, ja alkuvuonna 1965 uudeksi rumpaliksi tuli Ronnie Österberg. Yhtyeen tyyli muuttui rajummaksi rhythm & bluesiksi. Kesällä 1965 yhtye vietti kaksi kuukautta Ruotsissa soittamassa Tukholman vanhankaupungin klubeilla. Keikkapalkkiot eivät kuitenkaan riittäneet hotelliin ja ruokaan. Syksyllä yhtye hajosi. Ennen hajoamista yhtye teki marraskuussa singlen "Pois", jonka solistina toimi Lönnfors. Kappale oli käännös The Beatlesin kappaleesta "Help".

Yhtyeen hajottua Österberg liittyi Jim Pembroke & The Pems -yhtyeeseen, Lönnfors Eero Raittisen The Boysiin, Enqvist The Firstiin ja Bergholm Jormasiin.

Tuotanto muokkaa

Singlet

  • "Dark Eyes Beat / Tullallaa Twist" (1963
  • "Katariinan kamarissa / Crazy Horse" (1963)
  • "Girls / Jingle Bells Twist (1963)
  • "You Are My Everything / I’m Wondering" (1964)
  • "Ghost Train / You" (1964)
  • "Stay With Me / Would You Like To Dance" (1964)
  • "How Can You Do This / The Look Of You" (1964)
  • "I Wanna Be / Sweet Sally" (1964)
  • "Yksin oon / My Girl" (1965)
  • "You’re Running Out Of Money / Wonderful Time" (1965)
  • "Leave Me Alone / Oh No, Not Today" (1965)
  • "Henry kahdeksas / Löydä en ystävää" (1965)
  • "Pois / Rakkautta vain se on" (1965)

EP:t

"Girls / You Are My Everything / I’m Wondering / Far Away" (1964)

Yhtyeen jäsenet

  • Harry Bergholm, soolokitara (1961-1963, siirtyi armeijan jälkeen The Roosters- yhtyeen kitaristiksi)
  • Kicke Bergholm, basso ja laulu (1961-1965)
  • Ulf Dolk, komppikitara (1961, erosi vähän yhtyeen perustamisen jälkeen armeijan takia, tilalle tuli Arto Lönnfors)
  • Jan Nordgren, rummut (1961-1962, hänet korvasi Mårten Wikström)
  • Arto Lönnfors, komppikitara ja laulu (1961-1965)
  • Mårten Wikström, rummut (1962-1963)
  • Cay Karlsson, laulu (1963-1964, lähti armeijaan syksyllä 1964 ja seuraavana vuonna siirtyi The Roostersiin)
  • Mårten Enqvist, soolokitara (1963-1965, tuli Harryn tilalle)
  • Hannu Euramaa, rummut (1963-1965)
  • Aira-Anneli Mäkinen, laulu (1964-1965, tuli Cayn tilalle)
  • Ronnie Österberg, rummut (1965)
  • Jorma Kalenius, basso (kesän 1965 studiomuusikko)
  • Matti Oiling, rummut, (kesän 1965 studiomuusikko)
  • Arto Vilkko, komppikitara (nykyinen Back to The Sixties- kokoonpano)
  • Kari Kuivalainen, rummut (nykyinen Back to The Sixties- kokoonpano)

Aiheesta muualla muokkaa