The Party

vuoden 2017 elokuva

The Party (engl. The Party) on vuonna 2017 ensi-iltansa saanut Sally Potterin käsikirjoittama ja ohjaama brittiläinen mustan komedian lajiin kuuluva elokuva, jonka pää- ja sivuosissa ovat Kristin Scott Thomas, Timothy Spall, Patricia Clarkson, Bruno Ganz, Cherry Jones, Emily Mortimer ja Cillian Murphy.[1][2]

The Party
Ohjaaja Sally Potter
Käsikirjoittaja Sally Potter
Tuottaja
Kuvaaja Aleksei Rodionov
Leikkaaja
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Britannia
Tuotantoyhtiö
Levittäjä Picturehouse Cinemas
Cirko Film
Ensi-ilta
Kesto 71 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb
Elonet
AllMovie

Mustavalkoisena kuvattu The Party sai maailmanensi-iltansa vuoden 2017 Berliinin elokuvajuhlilla, missä Sally Potter oli ehdokkaana pääkilpailussa parhaan elokuvan Kultaisen karhun saajaksi.[2][3] Näyttelijöistä Kristin Scott Thomas palkittiin roolisuorituksestaan parhaan naispääosan Evening Standardin palkinnolla ja Patricia Clarkson parhaan naissivuosan BIFA:lla.[4][5]

Juoni muokkaa

Oppositiopuolueen idealistipoliitikko Janet (Kristin Scott Thomas) on juuri nimitetty Britannian varjohallituksen terveysministeriksi. Janetin ja hänen aviomiehensä Billin (Timothy Spall) kotiin kokoontuu lähimpiä ystäviä juhlimaan sivistyneesti pienimuotoisiin juhliin tuoretta ylennystä. Paikalle saapuu kyyninen, realistinen ja suustaan piikikäs April (Patricia Clarkson) saksalaisen aviomiehensä, henkiparantajana työskentelevän Gottfriedin (Bruno Ganz) kanssa. Lesbopari, sukupuolentutkimuksen professori Martha ja kokkina työskentelevä Jinny (Cherry Jones ja Emily Mortimer), tulee paikalle suoraan raskaustestistä. Ilman vaimoaan paikalle saapuva kiireinen pankkiiri Tom (Cillian Murphy) taas helpottaa oloaan huumeilla. Jokainen vieras tuo oman dramaattisen lisänsä juhlaan, joka alkaa kuohuvalla ja päättyy aseen heilutteluun.

Näyttelijät muokkaa

 Kristin Scott Thomas  Janet  
 Timothy Spall  Bill  
 Patricia Clarkson  April  
 Bruno Ganz  Gottfried  
 Cherry Jones  Martha  
 Emily Mortimer  Jinny  
 Cillian Murphy  Tom  

Tuotanto muokkaa

 
Timothy Spall, Patricia Clarkson, Cillian Murphy, Sally Potter, Bruno Ganz ja Kristin Scott Thomas elokuvan maailmanensi-illassa vuoden 2017 Berliinin elokuvajuhlilla

The Party kuvattiin kahdessa viikossa Lontoossa.[2][6] Elokuvan tuotantoyhtiöinä olivat Adventure Pictures ja Oxwich Media.[7]

Julkaisu ja vastaanotto muokkaa

The Party -elokuvan Britannian ensi-ilta oli Lontoon elokuvajuhlilla 10. lokakuuta 2017 ja teatteriensi-ilta 13. lokakuuta 2017.[2] Picturehouse Entertainment oli elokuvan teatterilevittäjänä Britanniassa.[8] Suomessa elokuva sai ensi-iltansa Rakkautta ja anarkiaa -elokuvajuhlilla Helsingissä 16. syyskuuta 2017.[9] The Party on tuottanut maailmanlaajuisesti lähes 4,2 miljoonan dollarin lipputulot.[10]

The Party on saanut elokuvakriitikoilta myönteisen vastaanoton. Rotten Tomatoes -sivuston mukaan 85 prosenttia kriitikoista on antanut elokuvalle positiivisen arvosanan 7,0/10 keskiarvolla.[11] Keräys perustuu 92 arviointiin.[11] 1 382 käyttäjästä 63 prosenttia on antanut elokuvalle myönteisen arvosanan 3,5/5 keskiarvolla.[11] Metacritic-sivuston mukaan 29 arvostelun perusteella elokuva on saanut 72 pistettä sadasta mahdollisesta.[12] Metacriticin kuusi käyttäjää on antanut elokuvalle keskiarvon 6,8/10.[12] Internet Movie Databasen 7 236 käyttäjää on antanut elokuvalle keskiarvon 6,7/10.[13]

Lähteet muokkaa

  1. The Party The Party Movie.com, elokuvan virallinen sivusto. Roadside Attractions. Arkistoitu 14.5.2021. Viitattu 28.2.2018. (englanniksi)
  2. a b c d Andrew, Geoff: The Party review: Sally Potter’s fast and furious farce BFI. 15.9.2017. British Film Institute. Viitattu 28.2.2018. (englanniksi)
  3. FILM FILE / Competition: The Party Berlinale. Internationale Filmfestspiele Berlin. Viitattu 28.2.2018. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  4. Fletcher, Harry: Evening Standard British Film Awards 2018: Kristin Scott Thomas crowned London Evening Standard. 8.2.2018. Viitattu 28.2.2018. (englanniksi)
  5. Winners 2017 BIFA. BIFA. Viitattu 28.2.2018. (englanniksi)
  6. Barraclough, Leo: Patricia Clarkson, Bruno Ganz, Kristin Scott Thomas to Star in Sally Potter’s ‘The Party’ Variety. 15.6.2016. Penske Media Corporation. Viitattu 28.2.2018. (englanniksi)
  7. Party, The (2017) Elonet. Kansallinen audiovisuaalinen instituutti. Viitattu 28.2.2018.
  8. Mayer, Sophie: Film of the week: The Party skewers politics in black and white BFI. 17.10.2017. British Film Institute. Viitattu 28.2.2018. (englanniksi)
  9. HIFF 2017 ohjelmakartta (PDF-tiedosto) hiff.fi. 2017. HIFF. Viitattu 28.2.2018.
  10. The Party (2017) The Numbers. Nash Information Services, LLC. Viitattu 28.2.2018. (englanniksi)
  11. a b c THE PARTY (2018) Rotten Tomatoes. Viitattu 28.2.2018. (englanniksi)
  12. a b The Party 2018 Metacritic. Viitattu 28.2.2018. (englanniksi)
  13. The Party (2017) Internet Movie Database. IMDb.com, Inc.. Viitattu 28.2.2018. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa