The Pale King
The Pale King on yhdysvaltalaisen kirjailijan David Foster Wallacen (1962– 2008) kesken jäänyt romaani, joka ilmestyi hänen kuolemansa jälkeen 2011.
| The Pale King | |
|---|---|
 |
|
| Kirjailija | David Foster Wallace |
| Kieli | englanti |
| Kustantaja | Little. Brown & Co |
| Julkaistu | 2011 |
| Sivumäärä | 548 |
| ISBN | 978-0-316-07423-0 |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Kirjan syntyvaiheet muokkaa
Kirjan nimi The Pale King ('kalpea kuningas') oli alun pitäen tarkoittanut kirjassa esiintyvää verovirastoa tai ehkä siinä kuvattua tyytyväisyyden ja keskittyneisyyden tilaa, mutta elämäkerran kirjoittaja D. T. Max arvelee siitä aikaa myöten tulleen Wallacea vaivaavan masennuksen, ehkä jopa kuoleman synonyymi.[1]
Jos juonesta voi puhua, juonen tasolla The Pale King kertoo Yhdysvaltojen veroviraston yhden alueyksikön toiminnasta ja sen henkilögalleriasta..[2] Tekijäksi ilmoittautuu "David Wallace" -niminen henkilö alkusanoissa, joita Miikka Laihinen pitää sarkastisena puheenvuorona, josta voisi tehdä kokonaisen akateemisen lopputyön.[3] Teoksen kokosi Wallacen hajanaisista käsikirjoituksista kustannustoimittaja Michael Pietsch. Hän sanoo käyttäneensä kokoamistyössään tekstin "sisäisiä johtolankoja" ja Wallacen muistiinpanoja. Laihinen pitääkin tekijyyskysymystä ongelmallisena, sillä Pietschin osuus on niin huomattava, ettei teos ole yksinomaan Wallacen.[4]
Wallace hyödynsi kirjoissaan oman elämänsä tapahtumia ja tuntemiaan ihmisiä. The Pale Kingiin hän tallensi Leonard Stecykin kokemukseksi kahdenkymmenen vuoden takaisen tilanteen koulun pukuhuoneessa: hän arvioi voimasuhteet väärin ja isotteli vanhemmille pojille, jotka näyttivät voimansa ja nostivat hänet alushousuista pukuhuoneen vaatekoukkuun.[5]
The Pale Kingin kirjoittaminen oli Wallacelle tuskallista. Hän kirjoitti jossakin vaiheessa Jonathan Franzenille, joka itsekin tuskaili kirjoittamisvaikeuksia:[6]
»– – koko homma on kuin pyörremyrsky, joka ei pysy paikallaan tarpeeksi pitkään, jotta näkisin mikä siinä on käyttökelpoista ja mikä ei, mikä taas ikään kuin antaa ymmärtää, että minun pitäisi kirjoittaa 5 000 liuskan käsikirjoitus ja leikata siitä sitten 90%, ja sen vaihtoehdon pelkkä ajatteleminenkin saa minut käpertymään kasaan ja kiinnostumaan kynsinauhoistani – –.»
Kirjasta ei ollut kustantajan kanssa sopimusta, eikä Wallacella siten ollut määräaikaa kuin omassa päässään, ja sen määräajan mukaan hän oli pahasti myöhässä. Kun kirjoittaminen oli takkuista, hän teki tutkimusta. Hän tutki meditaatiota, jota hän harjoitti käytännössäkin, hän opiskeli kirjanpitoa Claremont Graduate Universityssä ja verolakeja kirjanpitäjän opastuksella osatakseen kirjoittaa niistä. Hän koki verolait mielenrauhan mystiseksi lähteeksi.[7] Tekstiä oli jo 2007 osittain jokseenkin valmiina, niin että The New Yorker julkaisi siitä pätkän nimellä "Good People".[8][9]
Wallace kirjoitti The Pale Kingiä kymmenen vuotta. Kun hän sitten teki lopullisen päätöksen, hän pinosi lähes 200-sivuisen käsikirjoituksen valmista tekstiä autotallissa olevalle työpöydälleen. Lisää aineistoa oli tietokoneilla ja vanhoilla levykkeillä. Pöydällä oli jäähyväiskirje vaimolle Karen Greenille.[10]
Arviot muokkaa
Miikka Laihinen kuvaa lukukokemustaan yhdeksi lukuhistoriansa tahmeimmista, pitkäpiimäisimmistä ja sitä myöten turhauttavimmista, ja teos saa lukijansa (hänet) "kyseenalaistamaan koko lukemisaktinsa mielekkyyden". Pitkän kriittisen arvionsa päätteeksi Laihinen kuitenkin kysyy: "Ehkä tylsyydellä on kokonaisuudessa sittenkin syvempi merkityksensä?" ja jatkaa pohdiskelua esseensä seuraavassa jaksossa. Hän ottaa tarkastelun lähtökohdaksi Wallacen syvän masennuksen ja itsemurhan ja näkee teoksen uudesta kulmasta.[11]
Pulitzer muokkaa
The Pale King oli Pulitzerin kaunokirjallisuuden palkinnon finalistiehdokkaana vuonna 2012, mutta palkintoa ei jaettu sinä vuonna.[12] Syytä siihen, miksi palkintoa ei jaettu, ei julkistettu. Finalistit valinnut tuomaristo jäi tilanteesta hämmennyksen valtaan.[13]
Pulitzerin finalistituomariston jäsen, kirjailija Michael Cunningham kiitti artikkelissaan kirjan kokoon kursinutta Michael Pietschiä loistavasta työstä. Hän tunnustaa, ettei ollut Wallacen Infinite Jestin suuri ihailija. Kun hän avasi kirjapaketin, tuntuma oli, että kirjasta tuskin olisi finalistiksi, kun Wallace ei ehtinyt saada sitä valmiiksi asti. Cunnigham oli tuomaristosta ensimmäinen, joka luki kirjan, ja jo ennen kuin hän pääsi loppuun, hän otti yhteyttä kahteen muuhun, sillä aloitus oli vaikuttavampi kuin yksikään hänen jo lukemistaan ehdokaskirjoista. Kun muutkin olivat muodostaneet näkemyksensä, kirjan valinta finalistiksi oli yksimielinen.[13]
Lähteet muokkaa
- Miikka Laihinen, "All of This is True, This Book is Really True". The Pale King ja fiktion lannistavuus. Teoksessa: Ville-Juhani Sutinen, toim.: Mitä David Foster Wallace tarkoittaa? Savukeidas, 2015. ISBN 978-952-268-140-9.
- D. T. Max: David Foster Wallace. Suomentanut Heikki Karjalainen. Siltala, 2020. ISBN 978-952-234-663-6.
Viitteet muokkaa
- ↑ D. T. Max 2020, s. 385
- ↑ Laihinen, s. 38
- ↑ Laihinen, s. 44, 45
- ↑ Laihinen, s. 41, 43, 46
- ↑ D. T. Max 2020, s. 17
- ↑ D. T. Max 2020, s. 374
- ↑ D. T. Max 2020, s. 375–377
- ↑ D. T. Max 2020, s. 378
- ↑ Good People, The New Yorker 5.2.2007, viitattu 16.6.2021 (englanniksi)
- ↑ D. T. Max 2020, s. 388–389
- ↑ Laihinen, s. 37, 41
- ↑ 2012 Pulitzer Prizes, The Pulitzer Prizes, viitatti 13.6.2021 (englanniksi)
- ↑ a b Michael Cunningham, Letter from the Pulitzer Fiction Jury: What Really Happened This Year, The New Yorker 9.7.2012 (englanniksi)