The New Janitor on Charles Chaplinin ohjaama vuoden 1914 yhdysvaltalainen lyhyt mykkäelokuva. Sitä pidetään Chaplinin Keystone Studios -kauden parhaimpiin kuuluvana.[1]

The New Janitor
Kohtaus elokuvasta.
Kohtaus elokuvasta.
Ohjaaja Charles Chaplin
Käsikirjoittaja Charles Chaplin
Tuottaja Mack Sennett
Kuvaaja Frank D. Williams
Leikkaaja Charles Chaplin
Pääosat Charles Chaplin
Jess Dandy
John T. Dillon
Al St. John
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Keystone Studios
Levittäjä Keystone Studios
Ensi-ilta 14. syyskuuta 1914
Kesto 16 min
Alkuperäiskieli mykkäelokuva (alkuperäiset välitekstit englanniksi)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Chaplin ohjasi kymmenen elokuvaa viimeisen kolmen Keystonella viettämänsä kuukautensa aikana. The New Janitor oli yksi näistä elokuvista, ja se sai ensi-iltansa vain pari viikkoa Chaplin edellisen elokuvan, Charlie ja Fatty Bombessan jälkeen. Silti The New Janitor vaikutti olleen selvä kehitysaskel Chaplinin tuotannossa. Siinä hän näytti selvästi menneen eteenpäin sekä elokuvallisessa kerronassa että Kulkurin hahmon kehityksessä. Elokuva noudattaa silti Keystonen perussääntöjä, ja siinä käytetään vain kahdeksaa staattista kuva-asetelmaa.[2] Elokuvan tarinaa Chaplin käyttää uudestaan elokuvassa Charlie pankissa.[3]

Lähteet muokkaa

  • Neibaur, James M.: Early Charlie Chaplin. Plymouth: Scarecrow Press, 2012. ISBN 978-0-8108-8242-3. Google-kirjat (viitattu 6.9.2012). (englanniksi)
  • Robinson, David: Chaplin – elämä ja elokuvat. Suomentanut Lehtonen, Reijo. Jyväskylä, Helsinki: Gummerus, 1988. ISBN 951-20-3306-2.

Viitteet muokkaa

  1. Neibaur, s. 144.
  2. Robinson, s. 157.
  3. Robison, s. 180.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.