Avaa päävalikko
Tämä artikkeli käsittelee yhtyettä. Televisiosarjasta The Crown on eri artikkeli.

The Crown on ruotsalainen death- ja thrash metal -yhtye. Yhtye otti vaikutteita myös hard rockin puolelta. Yhtyeen nimi oli aluksi Crown of Thorns, mutta nimi vaihdettiin, koska samanniminen yhtye oli jo olemassa. The Crownin sanoitukset käsittelevät muun muassa uskontoja ja kapinoita. Yhtye ehti julkaista kolmentoista toimintavuotensa aikana seitsemän albumia. The Crown hajosi vuonna 2004 mutta bändi palasi takaisin yhteen joulukuussa 2009 uutena laulajanaan Jonas Stålhammar, sittemmin yhtyeen laulajaksi on jälleen palannut Johan Lindstrand.

The Crown
The crown.jpg
Tiedot
Tyylilaji melodinen death metal, death metal, thrash metal,
blackened death metal (alkuajat)
Kotipaikka Ruotsi Trollhättan, Ruotsi
Laulukieli englanti
Jäsenet

Johan Lindstrand
Marko Tervonen
Marcus Sunesson
Magnus Olsfelt
Janne Saarenpää

Entiset jäsenet

Jonas Stålhammar
Tomas Lindberg
Robert Österberg

Levy-yhtiö

Black Sun (1995–1997)
Metal Blade (1998–2004)
Century Media (2009–)

Aiheesta muualla
Kotisivut

JäsenetMuokkaa

Nykyinen kokoonpano
  • Johan Lindstrand – laulu (1990–2001, 2002–2004, 2011–)
  • Marko Tervonen – kitara (1990–2004, 2009–)
  • Marcus Sunesson – Kitara (1993–2004, 2009–)
  • Mangus Ossfelt – basso (1990–2004, 2009–)
  • Janne Saarenpää – rummut (1990–2004,2009–)
Entiset jäsenet
  • Jonas Stålhammar – laulu (2009–2011)
  • Tomas Lindberg – laulu (2001–2002)
  • Robert Österberg – kitara (1990–1990)

DiskografiaMuokkaa

Studioalbumit
Demot
  • Forever Heaven Gone  (1993)
  • Forget the Light  (1994)

DVD:t

  • 14 Years of No Tomorrow  (2005)

Aiheesta muuallaMuokkaa