Thamesin taistelu

5. lokakuuta 1813 käyty taistelu brittien, Tecumsehin johtamien intiaanien ja amerikkalaisten välillä

Thamesin taistelu oli 5. lokakuuta 1813 käyty taistelu brittien, Tecumsehin johtamien intiaanien ja amerikkalaisten välillä vuoden 1812 sodan aikana. Taistelu päättyi amerikkalaisten voittoon ja Tecumsehin kuolemaan. Tecumsehin kuolema merkitsi briteille hänen johtamansa intiaanien liittouman menettämistä liittolaisina ja amerikkalaiset vakiinnuttivat otteensa luoteisrajallaan.

Thamesin taistelu
Osa vuoden 1812 sotaa
Tecumsehin kuolema litografiassa vuodelta 1833.
Tecumsehin kuolema litografiassa vuodelta 1833.
Päivämäärä:

5. lokakuuta 1813

Paikka:

nykyinen Chatham-Kent, Ontario, Kanada

Lopputulos:

amerikkalaisten tappio

Osapuolet

 Yhdysvallat

 Yhdistynyt kuningaskunta
Intiaanit

Komentajat

William Henry Harrison

Henry Pocter
Tecumseh

Tappiot

7 kaatunutta
22 haavoittunutta

606 kaatunutta, haavoittunutta ja vankia
33 kaatunutta intiaania

TaustaMuokkaa

 
Amerikkalaisen ratsuväen rynnäkkö.

Britit olivat kärsineet tappion amerikkalaisille Eriejärven taistelussa 5. lokakuuta 1813 ja amerikkalaiset uhkasivat voittonsa jälkeen koko Ylä-Kanadan länsikärkeä. Brittijoukkojen komentaja kenraalimajuri Henry Pocter halusi vetäytyä joukkoineen Thamesjoelle. Brittien puolella intiaanijoukkoja johtanut shawneepäällikkö Tecumseh puolestaan vastusti ajatusta, koska se olisi altistanut Detroitin länsipuoliset intiaaniyhteisöt amerikkalaisten hyökkäyksille. Pocterin onnistui lopulta taivutella intiaanit vetäytymään, mutta hän lupasi myös ottaa yhteen amerikkalaisten kanssa ennen vetäytymisen päättymistä.[1]

Brittien vetäytyminen alkoi 27. syyskuuta 1813. Mukana oli noin 900 brittisotilasta ja Tecumsehin johtamat 500 intiaania. Brittien perään lähti kenraalimajuri William Henry Harrisonin johtama amerikkalaisjoukko, joka rantautui Amherstburgissa. Procter oli vetäytymisessään hyvin hidas, ja hän laiminlöi amerikkalaisten hidastamisen esimerkiksi siltoja tuhoamalla. Heidän onnekseen Harrison ei kuitenkaan pitänyt kiirettä heidän perässään, vaan eteni myös hyvin hitaasti. Procter päätti lopulta kohdata amerikkalaiset Moraviantownilla.[1]

TaisteluMuokkaa

Taistelu alkoi 5. lokakuuta. Britit olivat väsyneitä ja taistelutahto oli alhainen. Heillä oli mukanaan yksi tykki, johon ei kuitenkaan ollut ammuksia. He alkoivat kuitenkin valmistautua taisteluun samalla, kun intiaanit kokoontuivat suolle heidän oikealle siivelleen. Harrison keskitti omat miehensä keskustaansa ja rynnäköivät amerikkalaiset hajottivat brittien linjan ennen, kuin nämä saivat tehtyä yhteislaukauksensa. Nopeasti murtuneet britit antautuivat, jonka jälkeen amerikkalaiset iskivät intiaaneja vastaan. Suolla amerikkalaiset kohtasivat kiivaampaa vastarintaa. Intiaanit alkoivat vetäytyä Tecumsehin haavoituttua ja saatua surmansa. Toinen kaatunut oli huronipäällikkö Stiahta.[1]

SeurauksetMuokkaa

Britit olivat menettäneet taistelussa 606 miestä kaatuneina, haavoittuneina tai vankeina. Vain 246 sotilasta pääsi vetäytymään taistelukentältä. Intiaaneja kaatui arviolta 33. Amerikkalaiset menettivät 7 miestä kaatuneina ja 22 haavoittuneina. Harrisonin mukaan kaikki menetykset kärsittiin taistelussa intiaaneja vastaan. Procter siirrettiin sittemmin merkityksettömiin tehtäviin. Tappio taistelussa merkitsi hänen sotilasuransa loppua.[1]

Tecumsehin kuolema merkitsi paljolti hänen persoonansa varaan muodostuneen intiaaniliiton hajoamista. Harrison solmi rauhan monien brittien puolella aikaisemmin taistelleiden heimojen kanssa.[1]

Harrison ei voitostaan huolimatta kyennyt käyttämään tilannetta hyväkseen ja hän joutuikin lähtemään joukkoineen Detroitiin. Amerikkalaiset olivat kuitenkin vakiinnuttaneet asemansa Luoteisterritorion alueella.[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f arl A. Christie: Battle of the Thames (Moraviantown) The Canadian Encyclopedia. Viitattu 11.10.2020. (englanniksi)