Tenojoen silta (Tenon silta, Tanan silta, norj. Tana bru, pohjoissaameksi Deanušaldi) oli riippusilta Norjassa Finnmarkin läänissä. Se ylitti Tenojoen Tenon kunnan Tenon kylässä (norj. Tana bru). Silta oli 220 metriä pitkä ja sen pääjänteen pituus oli 194 metriä. Sillan alkulkukorkeus oli kahdeksan metriä ja sinä oli kolme jännettä. Silta avattiin liikenteelle vuonna 1948 ja sen yli kulkivat Eurooppatie E6 ja E75. Ajoneuvojen suurin sallittu korkeus sillalla on 4 metriä. Tenon kunnan taajama Tana bru on saanut nimensä sillan mukaan.

Tenojoen silta
Tenojoen silta kuvattuna kaakosta.
Tenojoen silta kuvattuna kaakosta.
Ajokaistoja 2
Ylittää Teno
Sijainti Tenon kunta
Finnmarkin lääni, Norja
Ylläpitäjä Statens vegvesen
Siltatyyppi riippusilta
Pisin jänneväli 194 m
Pituus 220 m
Alituskorkeus 8 m
Korkeusrajoitus sillalla 4 m
Avattu liikenteelle 1948
Koordinaatit 70°11′57″N, 028°11′58″E
Lisää silta-artikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Vanha riippusilta korvattiin uudella sillalla. Sillan rakennustyöt alkoivat vuonna 2016 ja silta valmistui 2020[1]. Kun uusi silta saatiin käyttöön vanha silta purettiin vaikka aluksi suunniteltiinkin sen siirtämistä alavirtaan Nuorgamin kohdalle[2].

Aikaisemmat sillat

muokkaa

Ensimmäinen Tenon ylittävä silta rakennettiin vuonna 1939, silta oli puinen. Joen jäätymisen takia silta oli purettava aina syksyllä ja pystytettävä uudelleen seuraavana kesänä. Norjan miehitysaikana saksalaiset joukot aloittivat uuden sillan rakentamisen, silta oli melkein valmis kun se räjäytettiin vuonna 1944[3].

Lähteet

muokkaa
  1. Nye Tana bru blir landemerke i Finnmark 3.5.2016. Statens vegvesen. Arkistoitu 16.9.2016. Viitattu 9.9.2016. (norjaksi)
  2. Jarmo Siivikko: Massiivinen terässilta Norjasta Suomeen Yle.fi. Viitattu 3.1.2024.
  3. Teillä ja turuilla -blogi: Tana Bru teilla.blogspot.com. Viitattu 3.1.2024.

Aiheesta muualla

muokkaa
 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: no:Tana bru (konstruksjon)