Tegan and Sara
Tegan and Sara on kanadalainen indie-yhtye, jonka muodostavat identtiset kaksoset Tegan Rain Quin ja Sara Kiersten Quin[1] (s. 19. syyskuuta 1980). Molemmat kaksoset soittavat kitaraa, kosketinsoittimia ja laulavat. He myös kirjoittavat ja säveltävät omat kappaleensa, useimmiten erillään.
Tegan and Sara | |
---|---|
Tegan (vas.) ja Sara Hillside Festivalilla vuonna 2014. |
|
Tiedot | |
Toiminnassa | 1995– |
Tyylilaji | indie rock, indie pop, alternative pop |
Kotipaikka | Kanada |
Laulukieli | englanti |
Jäsenet |
Tegan Quin, laulu, kitara, kosketinsoittimet, piano |
Entiset jäsenet |
Dan Kelly, basso (?–2007) |
Levy-yhtiö |
Sire Records, 2007– |
Aiheesta muualla | |
Kotisivut |
Yhtye on julkaissut kahdeksan studioalbumia vuodesta 1999 lähtien.
Historia
muokkaaTegan ja Sara Quin syntyivät Calgaryssa, Albertassa. He alkoivat soittaa kitaraa ja säveltämään kappaleita 15-vuotiaina. Alun perin kaksosilla oli punk-bändi nimeltä PLUNK, jossa he soittivat kahden, ilman rumpalia tai basistia. Vuonna 1997 he äänittivät koulunsa studiossa kaksi demo-albumia: Who's in Your Band? ja Play Day. Vuonna 1998 he voittivat Calgaryn "Garage Warz" kilpailun ja käyttivät voittamansa studioajan levyttääkseen ensimmäisen ammattimaisen demonsa, Yellow Demo, jota seurasivat Orange Demo ja Red Demo.
Kaksi kappaletta demolta Red Demo, ilmestyivät heidän ensimmäisellä, omakustanteisella albumillaan Under Feet Like Ours, joka julkaistiin vuonna 1999. Niihin aikoihin bändi tunnettiin nimellä "Sara and Tegan", mutta se vaihdettiin nykyiseen muotoon helpomman lausunnan vuoksi. He tekivät levytyssopimuksen Neil Youngin managerin kanssa, Youngin levytysyhtiölle Vapor Records ja julkaisivat albumin This Business of Art vuonna 2000.
Vuonna 2002 yhtye julkaisi levyn If It Was You. Heidän neljäs levynsä, So Jealous, julkaistiin vuonna 2004 ja se toi yhtyeelle menestystä. Tämä albumi julkaistiin kahden eri levy-yhtiön, Vaporin ja Sanctuaryn kautta. Vuoden 2007 julkaisu, The Con, julkaistiin Vaporin ja Sire Recordsin kautta, sillä Sanctuary päätti ettei enää julkaise uutta musiikkia Yhdysvalloissa. Albumin apulaistuottajana toimi Chris Walla. Albumilla ilmestyivät myös Jason McGerr Death Cab for Cutiesta, Matt Sharp The Rentalsista, Hunter Brugan AFI:sta sekä Kaki King.
Lokakuussa 2009 Tegan and Sara julkaisivat kuudennen albuminsa Sainthood, jonka tuottivat Chris Walla ja Howard Redekopp. Lisäksi yhtye julkaisi kolmiosaisen kirjasarjan nimeltä ON, IN, AT.
Yhtyeen CD/DVD -paketti Get Along julkaistiin marraskuussa 2011. Se sisältää kolme erillistä filmiä; States, India ja For The Most Part.
Vuonna 2012 Tegan and Sara alkoivat työstää uutta albumiaan. Sen ensimmäinen single Closer julkaistiin syyskuussa 2012. Albumi Heartthrob ilmestyi Pohjois-Amerikassa helmikuun lopulla ja Euroopassa maaliskuun alussa. Se myi ensimmäisellä viikollaan 49 000 kopiota ja debytoi Billboardin sijalla 3.
Yksityiselämä
muokkaaTegan asuu Vancouverissa, British Columbiassa, sekä Los Angelesissa, Kaliforniassa, yhdessä tyttöystävänsä kanssa, joka on valokuvaaja. He ovat seurustelleet vuodesta 2008.[2] Sara asuu Montrealissa, Quebecissä, sekä New Yorkissa tyttöystävänsä kanssa; he ovat olleet yhdessä vuodesta 2011.[3]
Kiertue
muokkaaTegan and Sara on kiertänyt keikkailemassa vuodesta 2000, alun perin Neil Youngin ja The Pretendersin kanssa. Lavalla kaksoset kinastelevat, kertoilevat tarinoita ja juttelevat elämästään, politiikasta, sekä elämästä tien päällä. Lavajuttelusta onkin tullut tärkeä osa keikkoja. Muita huomattavia yhtyeitä, joiden kanssa he ovat kiertäneet ovat Ryan Adams, Ben Folds, Gogol Bordello, Cake, City and Colour, Death Cab for Cutie, Hot Hot Heat, The Killers, Rufus Wainwright, Weezer, New Found Glory, Paramore sekä fun..
Yhtye on esiintynyt useilla festivaaleilla, kuten Lilith Fair vuonna 1999; Coachella, Lollapalooza ja SXSW 2005; Austin City Limits, Bonnaroo, Coachella, Falls Festival ja Cyndi Lauperin True Colours Tour 2008; Rifflandia ja Southbound 2009; Glastonbury, Lilith Fair ja Sasquatch! 2010; sekä Winnipeg Folk Festival, Newport Folk Festival, Sasktel Saskatchewan Jazz Fest ja Cisco Ottawa Bluesfest 2011.
Vuonna 2013 kaksoset kiertävät festareita sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa. He ovat julkistaneet esiintyvänsä muun muassa seuraavilla festareilla: Coachella (Yhdysvallat), Big Sound Festival (Indonesia), Hultsfred Festival (Ruotsi), Hurricane Festival sekä Southside Festival (Saksa).[4]
Holly Miranda ja Steel Train toimivat Tegan and Saran lämppäreinä alkuvuoden 2010 keikoilla. Tegan and Sara toimii Paramoren lämppärinä kesällä 2010 Honda Civic Tourilla. Vuoden 2013 keikoilla Tegan and Saran lämppärinä toimii Torontolainen Diana. Heinäkuusta syyskuuhun kestävällä kiertueella Tegan and Sara lämppäävät fun.ia.
Muu työ
muokkaaVuonna 2009, molemmat siskokset toimivat ensi kertaa tuottajina. Tegan työskenteli char2d2:n kanssa EP:llä "Small Vampires", kun taas Sara aloitti työskentelyn Hesta Prynnin ja Fencesin kanssa.
Televisio ja elokuvat
Tegan and Sara ovat esiintyneet uransa aikana monissa televisio-ohjelmissa Yhdysvalloissa, Kanadassa sekä Euroopassa, kuten: The Ellen DeGeneres Show (2013), Jimmy Kimmel Live! (2005, 2013), Jonovision, The Late Late Show with Craig Kilborn (2004), Late Night With Conan O'Brien (2005, 2007, 2009, 2012), Late Show with David Letterman (2000, 2008, 2012), The Newmusic, The Tonight Show with Jay Leno (2008), C à vous (2013) sekä ZeD.[5]
Tegan and Sara ovat esittäneet L-Koodissa kappaleensa Love Type Thing. Vuonna 2012 he esittivät kappaleensa Closer sekä Now I'm All Messed Up uudelta levyltään Heartthrob sarjassa 90210.
Yhtyeen kappaleita on esiintynyt monissa televisiosarjoissa, kuten: 90210, Greyn Anatomia, L-Koodi, Vampyyripäiväkirjat, Outo, uusi elämä, Tunteet pelissä sekä The Hills. Heidän musiikkiaan on esiintynyt myöskin valkokankaalla, kuten elokuvassa Anoppi on pahin.
Yhteistyöt
Tegan lauloi Against Me!n kappaleella "Borne on the FM Waves of the Heart" joka on vuoden 2007 levyllä New Wave.
Huhtikuussa 2008 Tegan sävelsi ja sanoitti kappaleen "His Love" kirjailijan Augustin Burroughs pyynnöstä tämän kirjan "A Wolf At The Table" ääniteversiota varten.
Oman settinsä lisäksi Tegan and Sara esiintyi DJ Tiëston kanssa Bonnarroo-festivaaleilla kesäkuussa 2008. Tegan ja Sara esiintyivät vieraina, ja lisäsivät live-vokaaliosuuksia Tiëston miksaukseen kappaleesta "Back In Your Head". Tegan and Sara teki myös yhteistyötä Tiëston kanssa tämän albumilla Kaleidoscope, kirjoittaessaan ja levyttäessään kappaleen "Feel It in My Bones" DJ:n kanssa.
The White Stripes on levyttänyt oman versionsa Tegan and Saran kappaleesta ”Walking with a Ghost” samannimiselle EP-levylleen vuonna 2005.
Diskografia
muokkaaAlbumit
muokkaa- Yellow Demo (1998)
- Orange Demo (1998)
- Red Demo (1998)
- Under Feet Like Ours (1999)
- This Business of Art (2000)
- If It Was You (2002)
- So Jealous (2004)
- The Con (2007)
- I'll Take the Blame (EP, 2007)
- Sainthood (2009)
- Heartthrob (2013)
- Love You to Death (2016)
- Hey, I'm Just Like You (2019)
- Still Jealous (2022)
- Crybaby (2022)
Singlet
muokkaa- ”The First” (2000)
- ”Time Running” (2003)
- ”I Hear Noises” (2003)
- "Living Room" (2003)
- ”Monday Monday Monday” (2003)
- ”Walking with a Ghost” (2004)
- "Where Does The Good Go" (2004)
- ”Speak Slow” (2004)
- ”Back in Your Head” (2007)
- ”The Con” (2007)
- "Call It Off" (2008)
- ”Hell” (2009)
- "Alligator" (2010)
- "On Directing" (2010)
- "Northshore" (2010)
- ”Closer” (2012)
Musiikkivideot
muokkaa- ”The First” (2000)
- ”I Hear Noises” (2002)
- ”Monday Monday Monday” (2003)
- ”Living Room” (2003)
- ”Walking with a Ghost” (2004)
- ”Speak Slow” (2005)
- ”Back in Your Head” (2007)
- ”The Con” (2007)
- ”Call It Off” (2008)
- ”Hell” (2009)
- ”Alligator” (2010)
- ”On Directing” (2010)
- ”Northshore” (2010)
- ”Closer” (2013)
- "I was a fool" (2013)
DVD:t
muokkaa- Live at the Phoenix (2006)
- It's Not Fun, Don't Do It! (2006)
- The Con – The Movie (2007)
- Get Along (2011)
Lähteet
muokkaa- ↑ Quin, Tegan, Sara - ON, IN, AT, 2009, sivu 7
- ↑ Tegan and Sara Discuss new album UndertheRadarmag.com. Viitattu 25 aug 2012.
- ↑ Miller, Winter: Songwriting Sisters and the Universe of What They Like. The New York Times, May 4, 2008. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 30 January 2011.
- ↑ http://www.teganandsara.com/shows/
- ↑ /jimmy-kimmel-live-13113 ABC. Viitattu 2 February 2013.
Aiheesta muualla
muokkaa- Viralliset sivut (englanniksi)
- Tegan and Sara Myspacessa (englanniksi)
- Tegan and Sara Rolling Stonen sivuilla (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)