Teemasivu:Uskonnot/Artikkelipoiminta 33
Paavius varhaiskirkossa ja myöhäisantiikin aikana käsittää paaviuden historian taivasten valtakunnan avaimien luovutuksesta apostoli Pietarille myöhäisantiikin loppuun. Tämän paaviuden historian ajanjakson voidaan katsoa loppuneen Gregorius Suuren noustessa paavinistuimelle vuonna 590, jolloin keskiajan paaviuden historian voidaan katsoa alkaneen.
Ajanjakson aikana muodostui käsitys paitsi paavin asemasta Rooman piispana ja siten seurakunnan johtajana, myös paavin vallasta muihin seurakuntiin. Katolisen kirkon piirissä paavien erityisasemaa perustellaan ensimmäisenä Rooman piispana pidetyn apostoli Pietarin kunnia-asemalla apostolien keskuudessa. Varhaiskirkon aikana paavinvallalle myös esitettiin ensimmäiset Raamattuun pohjautuvat perusteet. Kunnia-asemasta huolimatta varsinaisesta paaviudesta ei voida vielä myöhäisantiikin alussa puhua, koska paavin valta oli hyvin rajattua ja vähäistä Rooman ulkopuolella. 400-luvun aikana Rooman piispan asema kuitenkin vahvistui.