Ted Turner

yhdysvaltalainen mediayrittäjä

Robert Edward ”Ted” Turner III (s. 19. marraskuuta 1938 Cincinnati, Ohio) on yhdysvaltalainen media-alan johtaja ja hyväntekeväisyyden harrastaja. Hänet tunnetaan esimerkiksi CNN-kaapelitelevision perustajana.

Ted Turner
Ted Turner vuonna 2015
Ted Turner vuonna 2015
Henkilötiedot
Syntynyt19. marraskuuta 1938 (ikä 85)
Cincinnati, Ohio
Kansalaisuus Yhdysvallat
Ammatti mediamoguli
Aiheesta muualla
Kotisivu

Mediaura

muokkaa

Turner kävi Brownin yliopistoa mutta ei valmistunut. Hän työskenteli isänsä omistamassa mainostauluyhtiössä Atlantassa, Georgiassa, ja hänestä tuli vuonna 1960 sen haarakonttorin pääjohtaja. Turnerin isän kuoltua 1963 Tedistä tuli perheen liiketoiminnan johtaja, ja hän nosti sen takaisin tuottavaksi.[1]

Turner osti vuonna 1970 vaikeuksiin ajautuneen atlantalaisen UHF-televisioaseman (myöhemmin nimeltään WTBS tai TBS, Turner Broadcasting System) ja teki siitä tuottavan kolmessa vuodessa. Vuonna 1975 Turnerin yhtiö oli yksi ensimmäisistä, joka käytti viestintäsatelliittia lähetyksissään valtakunnalliselle kaapelitelevision yleisölle. Turner perusti vuonna 1980 Cable News Networkin (CNN) ja vuonna 1988 Turner Network Televisionin (TNT).

Vuonna 1986 Turner osti MGM/UA Entertainment Companyn. Hän muutti joitain yhtiön elokuvakirjaston mustavalkoisia klassikkoja värielokuviksi, mikä aiheutti vastalauseita elokuva-alan ihmisiltä. Myöhemmin Turner myi MGM/UA:n sekä suuren osan Turner Broadcasting Systemistä vaikka säilyttikin siinä määräysvallan. Hän säilytti myös MGM:n elokuvakirjaston omistajuuden.[1]

Turner perusti vuonna 1992 Cartoon Network -kanavan ja osti vuonna 1993 tuotantoyhtiöt New Line Cinema ja Castle Rock Entertainment. Time Warner osti TBS:n vuonna 1996 7,5 miljardilla dollarilla. Turnerista tuli Time Warnerin varapuheenjohtaja ja yhdistyneen yhtiön kaapelikanavien johtaja. Kun Time Warner yhdistyi AOL:ään, turnerista tuli AOL Time Warnerin varapuheenjohtaja ja vanhin neuvonantaja. Turner erosi varapuheenjohtajuudesta vuonna 2003, ja vuonna 2006 hän ilmoitti ettei enää pyri Time Warnerin johtokuntaan.[1]

Turner tuotti vuonna 2003 elokuvat Jumalan miekka ja Gettysburg ja näytteli niissä.[1]

Urheilu-ura

muokkaa

Turner osti Atlanta Braves -baseballseuran vuonna 1976 ja Atlanta Hawks -koripalloseuran 1977. Turner oli Courageous-veneen kapteeni vuonna 1977 kun se voitti America’s Cupin. Turner perusti ja sponsoroi kylmän sodan liennytykseksi tarkoitettuja Hyvän tahdon kisoja (1986–2001).[1]

Yksityiselämä

muokkaa

Turner asuu Floridassa USA:ssa. Hän on ollut naimisissa Julia Gale Nyen, Jane Shirley Smithin ja Jane Fondan (1991–2001) kanssa. Hänellä on viisi lasta.[2]

Turner on suurin yksityinen maanomistaja Yhdysvalloissa.lähde? Hän omistaa 8 000 km² 11 osavaltiossa.lähde? Hän käyttää maata biisonien kantojen kasvattamiseen.

Turner on oppiarvoltaan Bachelor of Arts/Science Brownin yliopistosta.

Forbesin mukaan Ted Turnerin omaisuuden arvo oli 1,9 miljardia dollaria vuonna 2006[2] ja 8,8 miljardia vuonna 2001.[3]

Hyväntekeväisyys

muokkaa

Ted Turnerin säätiö UN Foundation on sitoutunut miljardin dollarin lahjoitukseen YK:lle 10. lokakuuta 2006. YK:ssa varojen käyttöä hoitaa tarkoitusta varten vuonna 1998 perustettu rahasto: United Nations Fund for International Partnerships (UNFIP). Varat ohjataan 15 vuoden aikana pääasiassa lasten terveyteen, väestökysymyksiin ja naisasiaan, ympäristöön ja rauhaan sekä turvallisuuteen ja ihmisoikeuksiin.[4][5]

Teoksia

muokkaa
  • Turner, Ted & Burke, Bill: Ted Turner – Elämäni mediabisneksessä (engl. alkuteos Call Me Ted). Kääntänyt Seppo Hyrkäs. Otava, 2009.

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d e Ted Turner Encyclopædia Britannica. 25.4.2017. Viitattu 2.7.2017.
  2. a b The 400 Richest Americans Forbes, 21.9.2006
  3. Forbes 2001.
  4. UNFIP Rahaston kuvaus
  5. UNFIPRahaston tiedote 11.10.2006

Aiheesta muualla

muokkaa