Wikipedia

Draamakasvatus

(Ohjattu sivulta Teatteripedagogiikka)

Draamakasvatus on draamaa, jota tehdään kasvatuksellisessa kontekstissa koulussa ja sen ulkopuolella. Draamakasvatukseen kuuluvat sekä koulussa tehtävä teatteri että teatteri, jota tehdään koulussa katsottavaksi.[1]

Draamakasvatus on 1900-luvulla luotu käsite, ja ennen sitä myös sanaa teatteri käytettiin kasvatuksen yhteydessä[2]. 1900-luvun draamaopetuksen perusteet ovat lähtöisin Englannista, jossa draamapedagogiikan parissa työskentelivät Caldwell Cook (1917) ja Harriet Finlay Johnson (1923). Nykyisen draamaopetuksen kehitys on lähtöisin 1940-luvun puolivälistä, jolloin draamakasvatusta kehittivät kuuluisat draamaopettajat kuten Slade, Way, Heathcote, Bolton ja Neelands[3]. Suomessa draamakasvatus on uudehko käsite, jota ennen on puhuttu ilmaisutaidosta (ilmaisukasvatuksesta) tai draamapedagogiikasta. Ilmaisutaito-käsitettä käytettiin Suomessa 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa ja draamapedagogiikka-käsitettä 1980-luvun lopulla sekä 1990-luvulla. Hannu Heikkisen mukaan tämä termien epämääräisyys on hidastanut Suomessa draamakasvatuksen kehittymistä vakavasti otettavaksi oppiaineeksi sekä tutkimusalaksi.[4]

Draamakasvatus-termin määrittelystä – siitä, mitä draamakasvatus tarkalleen ottaen on – ei olla yhtä mieltä, vaan draamakasvatus on aina tekijöidensä näköistä. Heikkinen määrittelee draamakasvatuksen ”draamaksi ja teatteriksi, jota tehdään erilaisissa oppimisympäristöissä ja joka sisältää sekä esittävän, osallistavan että soveltavan draaman genret”. Draamakasvatus-termiä käytetään tässä merkityksessä yhä yleisemmin englanninkielisissä maissa. Draamakasvatukseen sisältyy koulun teatteritoiminta, mutta sen ulkopuolelle jäävät sekä terapia että teatteri instituutiona ja ammattiteatterina.[5] Draamakasvatus voidaan ajatella oivalluksia ja kokemuksia tuottavaksi ryhmäprosessiksi, johon sisältyy erilaisia hankkeita osallistavan, esittävän ja soveltavan draamakasvatuksen genreissä[6].

Draamakasvatuksessa roolien käyttö, draaman muodot sekä tapa kertoa ja tutkia tarinoita ihmisenä elämisestä erottavat sen muusta kasvatuksesta. Draamakasvatus on kuitenkin sekä draamaa että kasvatusta.[7]

Draamakasvatuksen genret muokkaa

Hannu Heikkinen jakaa draamakasvatuksen genret kolmeen eri luokkaan, katsojien draamaan, osallistujien draamaan ja soveltavaan draamaan. Draamakasvatukseen kuuluu monia eri genrejä, joista Heikkinen nostaa esiin vain osan. Heikkisen esiin tuomille genreille on yhteistä asioiden ja elämän ilmiöiden tutkiminen ja oppiminen fiktion luomisen kautta. Kaikissa genreissä perustyötavat ja ilmaisukeinot ovat jossain määrin samankaltaisia, mutta painotukset ja vaatimukset eroavat toisistaan.[8]

Katsojien draamaa voidaan kutsua myös esittäväksi draamaksi, ja nimensä mukaisesti siinä tehdään jotain katsottavaksi[9]. Katsojien draamassa luodaan yhdessä kuvitteellinen maailma ja tämän maailman todellisuus perustuu siihen, että katsojat lähtevät leikkiin mukaan ja katsoessaan esitystä uskovat näyttämön todellisuuden. Katsojien draamaan kuuluvia lajeja ovat teatteriesityksen valmistaminen tekstin pohjalta sekä esityksen luominen ideasta. Ideasta esitykseen pohjautuu omana genrenä improvisointiin.[10]

Osallistujien draamassa luodaan kuvitteellinen maailma, jonka sisällä voidaan eri tavoin ja aktiivisesti työskennellä yhdessä osallistujien kanssa. Osallistujien draamaan kuuluvia genrejä ovat puolestaan prosessidraama, työpajateatteri sekä forum-teatteri. Prosessidraamassa ei ole ulkopuolista yleisöä, ja siinä keskeisiä asioita ovat muun muassa opettajan tuoma draamatarina, joka ohjaa työskentelyä, fiktion ja roolien rakentaminen yhdessä sekä asioiden tutkiminen, niillä leikkiminen ja merkitysten etsiminen ja luominen. Työpajateatteri (TIE, Theatre in Education) kehittyi teattereiden tehdessä yhteistyötä koulujen kanssa. Työpajateatterin tavoitteena on koulussa vaikeasti opetettavien ja käsiteltävien asioiden, kuten koulukiusaamisen, yhdistäminen teatteriin. Teatteriryhmä esittää lyhyen näytelmän, jonka jälkeen näytelmää tutkitaan esimerkiksi keskustelun ja improvisoinnin avulla. Lopuksi työpajan jälkeen pohditaan heränneitä tunteita ja ajatuksia. Forum-teatterissa pyritään luomaan tilanteita, joissa tapahtuu sortoa. Luodussa tilanteessa pyritään sorretun näkökulmasta löytämään tilanteelle erilaisia ratkaisuja. Forum-teatterissa katsojasta voi tulla katsoja-näyttelijä eli hän voi ottaa sorretun roolin näytelmässä ja pyrkiä roolinsa kautta vaikuttamaan tilanteeseen. [11]

Soveltavassa draamassa yhdistetään katsojien ja osallistujien draamaa ja sen lajityypit voivat – riippuen siitä, miten draamaa työstetään – kuulua sekä katsojien että osallistujien draamaan. Improvisaatioteatteri, tarinankerronta, performanssi, digitaalinen draama, draamatekstin kirjoittaminen, sosiodraama ja tarinateatteri ovat soveltavaan draamaan kuuluvia lajityyppejä. Improvisaatio on myös oma lajityyppinsä sen lisäksi, että sitä on käytetty kaikissa muissa draamapedagogiikan genreissä. Improvisaatioteatterissa näyttelijäryhmä luo kohtaukset ryhmän tai yleisön avulla improvisoiden. Myös tarinankerronta toimii menetelmänä useissa muissa genreissä ja on lisäksi oma lajityyppinsä. Tarinoita voidaan rakentaa yksin tai pienryhmissä tai kerronnan kielioppia hyödyntämällä. Performanssissa puolestaan leikitään sepitteen kanssa ja rikotaan rajoja. Digitaalisessa draamassa hyödynnetään internetiä ja erilaisia viestimiä vuorovaikutteisesti toimimiseen. Østern pitää draamatekstin kirjoittamista draamakasvatukseen tulevana uutena lajityyppinä, jossa toimittaisiin dramaturgina, kirjoitettaisiin ja luettaisiin draamatekstejä. Sosiodraamaa ja tarinateatteria käytetään molempia sekä terapiana että opetuksessa. Sosiodraaman voidaan nähdä osittain kuuluvan soveltavan draaman luokkaan. Opetukseen liittyen sosiodraamassa voidaan esimerkiksi käsitellä sosiaalista ristiriitaa. Tarinateatterissa kerrotaan tarinoita elämästä ja näytellään näitä tarinoita improvisoiden.[12]

Tutkiminen, tekeminen, vastaanottaminen sekä erityisesti toiminnallisuus yhdistävät kaikkea draamaa. Lajityyppien ominaispiirteet aikaansaavat eroja toiminnassa ja sitä kautta tapahtuvassa oppimisessa.[13]

Draamakasvatuksessa työskennellään tekstien avulla ja tuotetaan erilaisia tekstejä. Eri lajityypeissä siis tuotetaan ja tulkitaan erilaisia tekstejä. Teksteillä Heikkinen viittaa kaikkeen materiaaliin, joka virittää ja ohjaa draamaa, esimerkiksi kuviin, ääniin, esineisiin ja kirjallisiin teksteihin. Teksti saattaa olla valmiiksi kirjoitettu, sitä voidaan kirjoittaa työskentelyn aikana tai sitten sitä ei koskaan kirjoiteta ylös.[14]

Draamakasvatus ja oppiminen muokkaa

Draamakasvatuksen tärkeyttä on perusteltu sillä, että draamassa sallitaan ja voidaan kokea ja kokeilla sellaisia tunteita, ajatuksia ja ilmaisuja, jotka ovat arkipäivässä mahdottomia tai kiellettyjä. Draamassa saatuja kokemuksia tutkimalla ja niistä keskustelemalla opitaan kulttuurista, yhteiskunnasta, sekä itsestä ja ryhmästä. Draama on keino tutkia erilaisia asioita ja rooleja.[15] Draama voi auttaa oppimaan monenlaisia asioita[16]. Draamakasvatuksessa oppiminen tapahtuu osittain tietoisesti ja osittain toiminnan hetkellä tiedostamattomasti. Tiedostamattoman oppimisen voi purkaa vasta myöhemmin.[17]

Oppiminen draamakasvatuksessa on yhteistoiminnallista eli siinä hyödynnetään ryhmän jäsenten erilaisuutta, kehitetään yhteistyötaitoja sekä vuorovaikutusta, ryhmän jäsenet ovat positiivisesti riippuvaisia toisistaan ja jokainen jäsen kantaa vastuunsa. Oppiminen on myös aktiivista kokemuksellista oppimista: oppiminen etenee omien kokemusten ja toiminnan reflektoinnin kautta ilmiöiden teoreettiseen ymmärtämiseen ja kehittyneempiin toimintamalleihin. Reflektoinnilla tarkoitetaan tässä omien kokemusten ja tietojen tutkimista ja arviointia.[18]

Oppimista voi draaman maailmoissa tapahtua monella tavalla: draama saattaa tehdä oppimisen kokonaisvaltaiseksi tarjoamalla oikeaa elämää muistuttavia oppimistilanteita, se voi auttaa ymmärtämään maailmaa, kehittää osallistujien viestintätaitoja ja älyllisiä, moraalisia, emotionaalisia, sosiaalisia ja fyysisiä alueita sekä kriittistä ajattelua. Draaman maailma voi antaa myös muihin taidemuotoihin ja oppiaineisiin liittyvää ymmärrystä ja kokemuksia.[19]

Draamakasvatuksesta oppiminen voidaan tiivistää neljään oppimisen alueeseen: sisällöstä, itsestä, sosiaalisista taidoista sekä draamasta ja teatterista oppimiseen. Draamakasvatuksessa siis käsitellään jotakin asiaa, ilmiötä tai ongelmaa draaman avulla tai kautta eli opitaan sisällöstä. Draamakasvatuksessa käsiteltävät asiat liittyvät myös osallistujien henkilökohtaiseen kehittymiseen, jolloin opitaan myös itsestä jotain. Sosiaalisista taidoista opitaan, kun toimitaan yhdessä kohti yhteistä päämäärää. Opitaan myös rakentamaan, luomaan ja esittämään draamaa.[20]

Draamakasvatuksessa on siis mahdollista kokeilla, kokea ja tutkia erilaisia rooleja, ratkaisuja ja itselle outoja maailmoja. ”Draamassa opitaan draamassa, draamasta sekä draaman avulla ja draaman kautta”.[21]

Suomalaiseen ammatilliseen koulutukseen draamapedagogiikka alkoi vähitellen siirtyä 1990-luvulla opetussuunnitelmauudistusten myötä. Silloisissa opetussuunnitelmissa uusina painopistealueina otettiin esiin työn henkinen hallinta, työhön sitoutuminen sekä ihmisten ja ryhmien ihmistoiminnan hallitseminen.[22]

Draamakasvatuksen opettaminen muokkaa

Draama saatetaan usein nähdä jonkinlaisena hauskana välipalana sen sijaan, että se nähtäisiin mahdollisuutena oppia[23]. Nykyisin teatteria, draamaa tai ilmaisutaitoa on mahdollista opiskella alakoulussa (1-6.lk) läpäisyperiaatteella eri aineiden yhteydessä, yläkoulussa (7-9.lk) valinnaisena aineena ja lukiossa suorittamalla alan soveltavia kursseja ja ilmaisutaidon lukiodiplomin. Teatteri ei ole sisältynyt koulussa pakollisiin opetettaviin aineisiin tai saanut taideaineen asemaa, vaikka sitä on kyllä koulussa tehty esimerkiksi valmistamalla esityksiä koulun juhliin. Draamakasvatusta ei myöskään ole määrätty kenenkään vastuulle perusopetuksessa, joten vastuu opetuksesta on aiheesta kiinnostuneilla opettajilla.[24]

Draamaopettajan tulisi olla samanaikaisesti sekä taiteilija että pedagogi[25]. Draamaopettajalta vaaditaan asiantuntijuutta, ammattitaitoa, sosiaalista älykkyyttä sekä myös luovuutta ja kykyä heittäytyä. Hänen tulee hallita sekä draama että kasvatus: hänen pitää osata draaman ja teatterin keinot sekä pedagogiset ja oppimisen teoriat ja käytäntö. Draamaopettajalla on monia tehtäviä. Hän esimerkiksi ohjaa toimintaa, luo luottamuksellista ilmapiiriä, innostaa ryhmää ja virittää tunnelmaa, kuuntelee, kyseenalaistaa ja täydentää ratkaisuja.[26]

Lähteet muokkaa

  • Heikkinen, Hannu: Vakava leikillisyys – Draamakasvatusta opettajille. Vantaa: Kansanvalistusseura, 2004. ISBN 9789519140131.
  • Heikkinen, Hannu: Draamakasvatus – opetusta, taidetta, tutkimista. Jyväskylä: Minerva Kustannus, 2005. ISBN 9789525591101.
  • Korhonen, Pekka - Anna-Lena Østern (toim.): Katarsis – Draama, teatteri ja kasvatus. Jyväskylä: Atena Kustannus, 2001. ISBN 951-796-254-1.
  • Lehtonen, J. & Lintunen, J. (toim.): Draama. Elämys. Kokemus. Kirjoituksia ilmaisukasvatuksen alalta II. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Täydennyskoulutuskeskus ja opettajankoulutuslaitos, 1997.
  • Owens, Allan & Barber, Keith: Draama toimii. Kustannus Oy Jack.in-the-box, 1988. ISBN 9525019071.

Viitteet muokkaa

  1. ↑ Korhonen & Østern 2001, 85.
  2. ↑ Korhonen & Østern 2001, 15.
  3. ↑ Owens & Barber 1998, 12.
  4. ↑ Heikkinen 2004, 13, 26, 28.
  5. ↑ Heikkinen 2004, 19–20.
  6. ↑ Heikkinen 2005, 24.
  7. ↑ Heikkinen 2004, 24–25.
  8. ↑ Heikkinen 2004, 33, 39, 139.
  9. ↑ Heikkinen 2005, 77–78.
  10. ↑ Heikkinen 2004, 33–34.
  11. ↑ Heikkinen 2004, 34–36.
  12. ↑ Heikkinen 2004, 36–39.
  13. ↑ Heikkinen 2005, 73.
  14. ↑ Heikkinen 2005, 139, 141.
  15. ↑ Heikkinen 2004, 23–24.
  16. ↑ Heikkinen 2005, 48.
  17. ↑ Korhonen & Østern 2001, 102.
  18. ↑ Heikkinen 2004, 126–128.
  19. ↑ Heikkinen 2004, 136.
  20. ↑ Heikkinen 2004, 138.
  21. ↑ Heikkinen 2004, 140, 143.
  22. ↑ Lintunen&Lehtonen 1995, 139-140.
  23. ↑ Heikkinen 2004, 59
  24. ↑ Korhonen & Østern 2001, 47, 49, 76.
  25. ↑ Korhonen & Østern 2001, 10.
  26. ↑ Heikkinen 2004, 159, 161, 165–167.

Kirjallisuutta muokkaa

  • Lehtonen, Jaakko & Tanttu-Knapp, Helena (toim.): Draama. Nyt. Kirjoituksia ilmaisukasvatuksen alalta. Jyväskylä: Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitos, 1994. ISBN 951-34-0251-7.
  • Toivanen, Tapio: Lentoon! Draama ja teatteri koulussa. Helsinki: WSOY Oppimateriaalit, 2007. ISBN 978-951-0-32456-1.
  • Toivanen, Tapio: Kasvuun! Draamakasvatusta 1–8-vuotiaille. Helsinki: WSOYpro, 2010. ISBN 978-951-0-36393-5.

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Draamakasvatus&oldid=22225975”