Avaa päävalikko
Taurian puisto.

Taurian puisto (ven. Таври́ческий сад, Tavritšeski sad) on 21,1 hehtaarin laajuinen puistoalue Pietarin keskustassa Venäjällä[1].

Arkkitehti Ivan Starovin ja puutarhuri William Goldin suunnittelema maisemapuisto on istutettu vuosina 1783–89 vieressä sijaitsevan Taurian palatsin yhteyteen[2]. Tasaiseen maastoon kaivettiin kaksi lampea, jotka täytettiin Liihan kanavan vedellä. Kaivuutöiden yhteydessä syntyneestä maa-aineksesta laadittiin pieniä kukkuloita. Puisto avattiin yleisölle vuonna 1866.[1] Alkuperäistä suunnitelmaa muutettiin 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Ympäröivä aita on vuodelta 1896.[2]

Vuonna 1930 alue nimettiin Ensimmäiselle viisivuotissuunnitelmalle omistetuksi kulttuuri- ja lepopuistoksi. Toisen maailmansodan aikana sitä käytettiin sotilaiden koulutukseen, kuorma-autojen korjauspaikkana ja kasvimaana.[3] Vuodesta 1956 lähtien siellä toimi kaupungin lastenpuisto[1].

Vanhoja tammia, lehtikuusia ja lehmuksia on säilynyt etupäässä puiston reunamilla. Keskiosassa on nurmialueita sekä sodan jälkeen istutettuja puita ja pensaita.[1] Puistossa on Leningradin puolustuksen nuorille sankareille omistettu muistomerkki (1962)[3] sekä Pjotr Tšaikovskin (1990) ja Sergei Jeseninin (1995) patsaat[1]. Viimeisimmät uudistus- ja korjaustyöt tehtiin 2000-luvun alussa. Kova käyttö lasten leikkipaikkana ja pallokenttänä kuluttaa puiston istutuksia.[4]

Taurian puisto sijaitsee kaupungin keskustassa Špalernaja-, Tavritšeskaja-, Kirotšnaja- ja Potjomkinskajakatujen ympäröimänä. Lähin metroasema on Tšernyševskaja.

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e Entsiklopedija Sankt-Peterburga: Tavritšeski sad encspb.ru. Viitattu 3.2.2012. (venäjäksi)
  2. a b Sankt-Peterburg. Petrograd. Leningrad: Entsiklopeditšeski spravočnik, s. 603. Moskva: Bolšaja Rossijskaja Entsiklopedija, 1992. ISBN 5-85270-037-1. (venäjäksi)
  3. a b Sankt-Peterburg. Petrograd. Leningrad: Entsiklopeditšeski spravočnik, s. 604.
  4. A.L. Reiman: Dvesti dvadtsat let spustja d-c.spb.ru. Viitattu 3.2.2012. (venäjäksi)